Kesken. Kuva: Of Course My Films Oy / Yle

1

Dystopioilla itseään viihdyttävät löytävät hyytävää katsottavaa suoratoistopalvelu Maxilta yhden kauden minisarjasta The Plot Against America. Se perustuu Philip Rothin romaaniin Salajuoni Amerikkaa vastaan ja kertoo 1940-luvun Yhdysvalloista, jossa valtaan nousee autoritaarisella populismilla suosiotaan kasvattava presidentti Lindbergh. Tarina on vaihtoehtoista historiaa, jossa faktat menevät hiukan toisin kuin yleensä on opittu.

Lentäjäsankarina tunnetuksi tullut Charles Lindbergh oli hyvinkin saksalaismielinen eikä ole kaukaa haettua, että jos hän olisi voittanut Franklin Delano Rooseveltin presidentinvaaleissa vuonna 1940, olisi Lindbergh hyvinkin voinut pitää Yhdysvallat irrallaan toisesta maailmansodasta Amerikka ensin -politiikalla ja viedä maansa natsi-Saksaa muistuttavaan itsevaltaiseen järjestelmään. The Plot Against America -sarjaa ovat käsikirjoittaneet The Wire -sarjalla maineensa luoneet David Simon ja Ed Burns.

Sarjassa seurataan New Jerseyssä Newarkin kaupungissa asuvan Levinin juutalaisperheen elämän kaventumista, kun populistipresidentti suosii avointa rasismia. Hyvien näyttelijöiden ja uskottavan epookin tukeman sarjan katsominen on yhdenlaista masokistista nautintoa.

2

Viime vuoden parhaisiin kotimaisiin elokuviin kuuluu Pia Andellin ohjaama puolituntinen lyhytelokuva Kesken. Tarina ystäväseurueen yhteisestä illasta ruokapöydän ääressä voi vaikuttaa satunnaisesti puhutulta jutustelulta, muttei ole mitään sinne päinkään, koska pitkän uran kulttuuritoimittajana ja teatterikriitikkona tehneen Suna Vuoren käsikirjoitus on järisyttävän hyvä. Se kertoo paljon ystävysten historiasta ja keskinäisistä suhteista paljastamatta liikaa.

Suomen eturivin näyttelijät Vera Kiiskisestä Hannu-Pekka Björkmaniin, Tommi Korpelaan ja Ria Katajaan tekevät kunniaa hienolle tekstille esiintymällä paremmin kuin kukaan vuoden 2024 kotimaisissa. elokuvissa. Yle Areenassa nähtävillä olevan elokuvan katsominen riemastuttaa, sillä se on oppitunti vaivihkaisten katseiden ja huomautusten huimasta tehosta silloin kun ne esitetään liioittelematta. Kiitokset katseiden osuvasta poimimisesta kuuluvat myös kuvaaja Rauno Ronkaiselle.

3

Nyt kun Nuori Morse -sarjan viimeinen ja 9. kausi taas nähtävillä sekä Yle Areenassa että MTV Katsomossa, voi omistaa hetken sen ihailemiselle, miten loogisen ja oman universuminsa muodostavan kokonaisuuden sarjasta on luonut siitä vastuussa ollut käsikirjoittaja Russell Lewis.

Nuoren Morsen vuoden 2012 pilottijaksosta Overture voi piirtää kaaren alusta loppuun, sillä pilotissa ovat mukana päähenkilön intohimo sanaristikoihin ja klassiseen musiikkiin. Aivan alussa konstaapeli Endeavour Morse hakkaa kirjoituskonetta poliisien asuntolassa ja torjuu kollegan tarjouksen lähteä oluelle vetoamalla siihen, että hän ei juo, mikä sarjan edetessä kyllä muuttuu jopa siihen mittaan, että Endeavour pakotetaan raitistumaan. Käsikirjoittaja Russell Lewisin näkemys kantoi Nuori Morse -sarjasta tulevaan Lewis-sarjaan, jossa hän osallistui neljän jakson lisäksi pilottijakson kirjoittamiseen.

Koko Nuori Morse -sarja kehystetään Gabriel Faurén Requiemillä, josta soi antifoniosuus In Paradisum pilottijaksossa juuri silloin kun Endeavour Morse katselee ulos bussin ikkunasta matkalla poliisiasuntolasta kohti Oxfordin poliisiasemaa ja oppivuosia komisario Fred Thursdayn opastuksessa.

Sama kappale soi taas päätösjaksossa ympyrän sulkeutumisen merkkinä symboloimassa vanhan taakse jättämistä.

4

Ei ole ihme, että elantonsa toimittajina ja varsinkin kolumnisteina saavat Jyrki Lehtola ja Tuija Siltamäki heittäytyvät hyvin pureviksi julkisuudesta tuttujen ilmiöiden suhteen esseekokoelmassaan Kosketus (Siltala, 2024). Kukapa ei tunnistaisi mediassa määräajoin ilmestyviä juttuja, joissa julkisuudesta jollain tapaa tunnetut tai tuntemattomat ihmiset päästetään kiekaisemaan äitiyden autuutta. ”Joka kerta kun Juha Itkonen kertoo lapsiperheen ihanasta arjesta, haluaisin olla raskaana, jotta voisin tehdä abortin.”

Lehtola ja Siltamäki ovat lukeneet ivaamansa lehtijutut tarkkaan. Seassa on tunnistettavasti tosielämästäkin aiheensa saaneita kirjoituksia. Osansa heidän raipaniskuistaan saavat itsestään liikaa kuvittelevat taiteilijat ja muun muassa Elokapina sekä monet muutkin.

Esseissä ilahduttaa niiden monialaisuus. Riemukkainta esseissä on niissä näkyvä mielihyvä hurskastelun paljastamisesta.

Lue Jukka Ahtelan Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvio Kosketuksesta täältä.

5

Brittinäyttelijä Nicholas Hoult on ollut esillä viime aikoina vähän kaikkialla. Ensimmäisen elokuvaosansa hän teki reilusti yli 20 vuotta sitten Nick Hornbyn kirjaan perustuvassa käyttökomediassa Poika (2002). Siinä Hoult oli vasta 11-vuotias esittäessään 12-vuotiasta koulukiusattua Marcusia.

Yorgos Lanthimosin oudossa satiirisessa komediassa The Favourite (2018) Hoult koikkelehti puuterissa kieriteltynä 1600-luvun hovimiehenä ja Oxfordin jaarlina korkokengissä, joita Kardashianitkin kadehtisivat, kummallisena tyyppinä, jollaisia juuri hän esittää paremmin kuin kukaan muu.

Clint Eastwoodin uusimmassa Juror #2 -elokuvassa Hoult painiskelee valamiehistön jäsenenä tapauksen synnyttämissä eettisissä pohdinnoissa.

Kesällä 2025 Hoult ampaisee maailmanluokan kuuluisuuteen James Gunnin Superman-elokuvassa Teräsmiehen arkkivihollisena Lex Luthorina. Houltin hiukan toismaailmainen olemus tuo Luthorin hahmoon varmasti persoonallisen säväyksen. Nyt on oikea hetki kiinnostua Houltin tekemisistä.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua