Chisun tuhman tytön tunnustuksia kuultiin lauantaina Tampereen Pakkahuoneella. Solisti-lauluntekijä on parhaimmillaan yksin koskettimien kanssa, Anne Välinoro kirjoittaa.
Chisu yhtyeineen Tampereen Pakkahuoneella 9.11.2019.
Kun valaistun ja Vapaa ja yksin -albumien biiseihin kiinnijääneelle Chisun Momentum vaati pureskelua, eikä moni uusi elektropopin laariin menevä annos sula meikäläiseltä vieläkään.
Tampereen Pakkahuoneen keikalla lasiportaissa keinahteli ylettömissä tolppanilkkureissa ja rikkinäisissä sukkahousuissa tulenliekkimekkoon sonnustautunut paha tyttö – tuoreen puolisonsa, muusikko Jori Sjöroosin rinnalla rento ja ilmionnellinen laulaja.
Vaporwave-tyylillä laadittu taustaprojisointi syötti muhkeaa kuvaa jäätiköiden sulamisesta ja muusta biisien sanomasta.
* *
Chisu vapautti Suomessa nuorten pahoinvointi-keskustelun.
Väitän, että viiltelystä olisi tosi hankala kertoa asiallisesti ilman Sabotagea tai itsemurha-alttiudesta ilman Yksinäisen keijun tarinaa.
Tie-biisissä kajahtaa aikuistuvan bilettäjän synnintunnustus.
Vapaa ja yksin taas on narsistin ironinen sotahuuto, ajassamme taajaan kuultu.
Encorena kuultu Artisti/Narsisti peilaa popparin sielunmaisemaa. Vai lätäkkökö se välillä on?
Chisu on itselleni lauluntekijänä mahtava melodikko ja sanailija, omia lemppareitani ovat ikäkausista rallattava Kriisit ja kaihoisa Mun koti ei oo täällä.
* *
Täydellisen miksauksen lopputuloksia omista kuulokkeista nauttineena lavakeikat tuntuvat välillä psykoottiselta räimeeltä.
Mitä enemmän kappale on elektronista poppia, sitä vähemmän balanssia löytyy.
Niin nytkin. Mutta heti kun Chisu asettui koskettimien ääreen ja tunnelmoi Yksinäisen keijun, sisällä liikahti mannerlohkare.
Nuoren naisen kasvukipuja avuttomana seuranneelle biisi on tikari sydämeen.
Anne Välinoro
