Kuvat: Siltala / Mikko Palonkorpi
KIRJAT | Menettämisestä, säilyttämisestä on runomuotoinen puolustuspuhe ja ylistyslaulu kirjallisuudelle ja ylipäänsä taiteelle. Runokokoelma sisältää myös avoimen kirjeen ministerille.
ARVOSTELU
Vilja-Tuulia Huotarinen: Menettämisestä, säilyttämisestä
- Siltala, 2024.
- 64 sivua.
Vilja-Tuulia Huotarisen Menettämisestä, säilyttämisestä (Siltala, 2024) on hänen kuudes runokokoelmansa. Huotarinen on kirjoittanut myös proosaa ja ollut monin tavoin merkittävä kirjallisen kentän vaikuttaja jo yli kaksi vuosikymmentä.
Kun lukeminen alkaa lapsena, se jatkuu koko elämän, ja kirjoittamisen kanssa käy samoin. Vaikka kirjailijat eivät pysyisi hengissä, kirjat pysyvät ja pitävät hengissä kokonaisia kansoja. Kirjaa ei saa hengiltä – vaikka yritystä on eri aikoina ollut ja on valitettavasti yhä.
”Kirja putoaa kädestä. / Tällaista on pudota maahan / maata lyötynä, loukattuna. / Kuunnella, maata. Kaikki minkä sanat / jo tietävät – jos en nyt huuda ei, kuka huutaa?”
Huotarisen runoudessa näkyy kirjoittajan kokemus ja vakaumus asiansa puolesta. Ote kynästä on varma ja sanoma selkeä, vaikka kerronta on kuvallista ja paikoin unenomaista. Runotyttö suutelee kulmahampailla, ja kirjan sivuilla veri sekä valuu että virtaa, sydänverikin.
Elämästä, kuolemasta, uimapuvuista
Vilja-Tuulia Huotarisen runot ottavat kantaa ja ottavat mukaan. Ne ovat puheenomaisia ja innostavat keskustelemaan kanssaan. Ne saavat miettimään ihmisen toimintaa niin hyvässä kuin pahassa ja ihmisen paikkaa muun elollisen ja kuolevaisen joukossa.
Kirjoittaja käsittelee paitsi sellaisia suuria asioita kuin elämää ja kuolemaa, myös sellaisia suuria asioita kuin neonvärisiä uimapukuja. Runoilija osoittaa näennäisesti pienten asioiden ja yksityiskohtien merkityksellisyyden.
Kaikenlaisen myllerryksen keskellä ihmisen pitäisi pärjäillä, niin kuin ihmiset usein toisilleen toivottavat, mutta: ”Ilman mielikuvitusta ei pärjäile / tarvitsemme näkyjä.”
Huotarisen runot ovat yhteiskunnallisia, mutta ne ovat myös lähelle tulevia, maanläheisiä, kuten vaikka Maan äidit -runo, jossa rakastetaan monenlaisia äitejä, niitäkin, jotka eivät tiedä äitejä olevansa.
”Rakastan äitejä / jotka syövät litran jäätelöä, kun lapset nukkuvat / ja äitejä, jotka sanovat lastensa kiusaajille: tulen yöllä / uniinne ja pelottelen teitä.”
Merkittäviä ihmisiä
Menettämisestä, säilyttämisestä on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen on Menettämisestä. Tässä osassa on mukana sisko, joka kirjoitetaan aina mustemmalla mustalla: sisko. Kirjoittajalla on siskolle monta tarkoitusta ja merkitystä, lukijakin voi ymmärtää hänet tai sen niin kuin haluaa. Siskon tärkeys on joka tapauksessa ilmiselvä.
Sisko on välillä lähes yhtä runon minän kanssa, välillä siskoon otetaan etäisyyttä.
”Työnnämme sormet / pistorasiaan, ei, työnnän sormet pistorasiaan, kierimme / portaita, ei, kierin portaita.”
Kokoelman toinen osa on Säilyttämisestä, jossa tavataan äitejä, ystäviä ja muita tärkeitä ihmisiä. Osan loppupuolella Huotarinen esittelee runon keinoin kahdeksan edesmennyttä kulttuurin ja tieteen merkkihenkilöä, jotka vaikuttivat 1800-luvun alun Suomessa. Myös heille kaikille kirjallisuus oli merkityksellistä jo tuolloin, kun lukijoiden joukko oli vielä pieni. Heistä voi lukea lisää Kirjojen kaipuu – Kirjakulttuuria 1800-luvun alun Suomessa -teoksesta (Gaudeamus, 2024), jota Huotarinenkin on käyttänyt lähteenään.
Augusta Lundahl oli runoilija ja kääntäjä, joka ystävystyi Fredrika Runebergin kanssa ja pääsi hänen avullaan mukaan Lauantaiseuran toimintaan. Huotarinen kirjoittaa Augusta Lundahlin ahtaissa aivoissa kiertävistä suurista suunnitelmista, jotka äiti on herättänyt ja jotka tuovat toivoa, ”mutta ne kaikki tuhoutuvat ja häviävät / jos sinä ja Runeberg pidätte niitä huonoina”.
Sari Harsu
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Lars Sundin kerronta tempaa mukaansa sivulta yksi ja pitää lukijan kyydissä loppuun asti – arviossa Vaasan Prinsessa
KIRJAT | Lars Sund tavoittaa ihmisyyden näkymättömän mutta voimallisen puolen ja pukee sen tarkkanäköisen ja herkän tekstin muotoon.
Sukuvihaa ja suomurhia – arviossa Joona Keskitalon Suo, joka upposi
KIRJAT | Takamailla-trillerisarjan keskimmäinen, itsenäinen osa sukeltaa pohjoispohjanmaalaisen pikkukylän murhasarjaan 1980–1990-lukujen taitteessa.
Allan Tuppuraisen elämä on paljon muutakin kuin Rölli – arviossa Heta Tuppuraisen Isäni Rölli
KIRJAT | Heta Tuppurainen kertoo Isäni Rölli -kirjassa avoimesti näyttelijäisänsä Allan Tuppuraisen ja sukunsa tarinat.
Mati Untin esikoisromaanissa nuori mies kipuilee rakkauden kanssa Neuvosto-Virossa
KIRJAT | Suomennos virolaisen Mati Untin esikoisromaanista on sekä sisällöltään että visuaalisesti kaunis kirja.