Judith Mok. Kuvat: Michael O’Loughlin / Aviador
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Pasi Huttunen kaipaa lisää poliittista satiiria, intoilee Rokumentista ja suree Ylen heikentämistä.
1
Suomen Kuvalehden Polkom on mahtava palsta, koska sen kaltaista viiltävän humoristista politiikan analyysia ei Suomessa ole lainkaan liikaa. Samalla se näyttää hyvin, kuinka armottoman vaikeaa on samaan aikaan sekä esittää terävää poliittista analyysia että olla hauska. Osa Polkomin kirjoittajista onnistuu, osa ei. Palsta on kuitenkin aina tavallaan mielenkiintoinen. Jos laskisi onnistumisprosentteja, niin SK:n palsta tuskin pärjäisi vaikkapa Politicon Eurooppa-version lähes aina loistavalle Declassified-palstalle, mutta en laske. Polkom on tärkeä ja arvokas osa suomalaista politiikan journalismia, jonka lukemista odottaa innolla.
2
Louhiteatteri, tuo pieni ihme Enon pitäjän Louhiojan kylällä tekee taas pitkästä aikaa teatteria lapsille. Tai oikeastaan ei, mutta usein on ajateltu, että Lindgrenin klassikko Vaahteramäen Eemeli on lähinnä lapsille suunnattu. Eemeliä kuvataan koko perheen näytelmäksi, joka soveltuu kaikenikäisille ja että ”Eemelin metkut sopivat myös aikuisporukalla katsottavaksi”.
Ainakin ensi-illassa yleisössä oli lähinnä aikuista väkeä. Loistavat roolityöt ja upea tunnelma kannattelevat dramaturgialtaan kovin hajanaista esitystä. Kokonaisuutena esitys jää ehdottomasti voiton puolelle. Se on hauska ja viihdyttävä.
Päähenkilökaksikko Eemeli (Onni Hyrkäs) ja Eemelin pikkusisko Iida (Helmi Lasanen) kannattelivat ensi-illassa esitystä upeasti. Nuoresta iästään huolimatta Lasanen näyttelee ja laulaa todella vakuuttavasti. Hyrkäs on pikkukakkosmaisen selkeine artikulointeineen ja hyvin fyysisine näyttelemisen tapoineen täydellinen Eemeli.
3
Judith Mokin Pimeän valtakunta (Aviador, 2024) on upea kirja. Mok kertoo vahvan, fragmentaarisuudestaan huolimatta ehjäksi kokonaisuudeksi nivoutuvan, kauniin ja surullisen tarinan. Irlantilaisen, Hollannissa syntyneen juutalaisen oopperalaulajan tarina suvustaan on paikoin musertavan surullinen ja silti tavattoman kaunis.
Holokausti kummittelee taustalla. Natsit tuhosivat paljon Mokinkin sukua ja sen jälkeisinä vuosikymmeninä vahinkoa ovat tehneet ylisukupolviset traumat. Mokin yhteys holokaustiin on konkreettinen ja läheinen. Kauniista arkisesta hetkestä siirrytään äkkiä julmuuteen ja joukkotuhonnan mekanismeihin. Se ravistelee, mutta kirja ei ole toivoton. Joku myös pelastui.
Tässä ajassa Mokin kirjaa on vaikea lukea ajattelematta palestiinalaisen Adania Shiblin upeaa romaania Sivuseikka (Otava, 2024). Samoja ihmisyyden kokonaisilta kansanryhmiltä riistämisen mekanismeja kirjoitetaan auki kummassakin kirjassa piinaavan osuvasti. Ja vielä näköjään saadaan ainakin Mokin kirjan verran nauttia uusista Pentti Saaritsan käännöksistä, vaikka mies siirtyi autuaammille käännösmaille huhtikuussa.
4
Rokumentti (13.–17.11.2024) on tietysti parasta joka vuosi. Olen äärimmäisen jäävi sanomaan, sillä niin monena vuonna olen ollut mukana viestintäporukassa festaria tekemässä. Joensuun pimeää marraskuuta paetaan vielä pimeämpiin saleihin katsomaan lähinnä musadokkareista ja yhteiskunnallisista dokkareista koostuvaa ohjelmistoa. Välillä sihahtaa tölkkikin salin hämärässä, mutta ei sekään mitään. Festivaalin tärkeyden aistii kävijöistä aina. Ehkä siksikin, että en tiedä osasiko kukaan silloin alkuaikoina odottaa, että Rokumentti vakiintuu instituutioksi.
Etenkin nyt kun valtio vetäytyy yleisesti ja itäisessä Suomessa aivan erityisesti, on hyvä muistaa, että vielä löytyy porukkaa, jotka tekevät yhteisen hyvän eteen siitä huolimatta. Pieni, sitkeä ja omaleimainen festari on sellaisella romanttisella, tee-se-itse-asenteen säilyttäneellä tavallaan hyvin tarpeellinen muistutus siitä, että näinkin voi vielä tehdä.
5
Yleisradioon kohdistuu nyt massiiviset yt-neuvottelut vääristä syistä, eikä meillä kansakuntana olisi siihen varaa. Hesarin toimittaja Jussi Ahlroth kirjoittaa kolumnissaan: ”Olemme astuneet nyt Suomessakin aikaan, jossa poliittiset päättäjät aktiivisesti ja avoimesti rapauttavat tosiasioihin perustavaa mediaa, koska sen sisältö ei ole heidän toiveidensa ja politiikkansa mukaista.”
Samaan aikaan informaatioympäristömme on melkoisessa mullistuksessa geopoliittisen tilanteen vuoksi. Yleisradion heikentäminen ei edistä valtion eikä edes kaupallisen median asiaa. Vahva Yle ja vahva kaupallinen media ovat suomalaisen tiedonvälityksen tukijalat. Jos toinen heikkenee, se ei vahvista toista vaan heikentää journalismia, sananvapautta ja demokratiaa koko Suomessa. Nyt heikennetään Suomen kokonaisturvallisuutta.
Pasi Huttunen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (14.11.2024): Die Brücke, romantiikka, avaruus, Larissa Sansour, Tove Jansson
Tällä palstalla kulttuuritoimituksen väki kirjoitta ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Sirpa Pääkkönen on kiertänyt museoita Tukholmassa ja Helsingissä.
Parasta juuri nyt (12.11.2024): Kevään kirjat, Paris Paloma, Munch-museo, Forest Shuffle, The Devil’s Plan
Mikko Saari on lukenut kirjakatalogeja, kuunnellut uutta musiikkia ja käynyt katsomassa Munchin tauluja.
Parasta juuri nyt (6.11.2024): Ihan tavallinen hirviöperhe, Han Kang, Plevna, tikkipelit, Paletilta-näyttely
Petri Hänninen on lueskellut pukinkonttiin passeleita kirjoja, pelannut korttipelejä, ja vieraillut taidenäyttelyssä Galleria Koppelossa.
Parasta juuri nyt (5.11.2024): Lomittajat, Toni Morrison, 400 kepposta
Maija Kääntän listalta löytyy amerikkalainen romaani, ranskalainen elokuva ja kotimainen dokumenttisarja.