Punainen taivas loistaa kesäyön tragikomediana seksistä, maailmanpalosta ja taiteilijan itsekeskeisyydestä

Thomas Schubert ja Paula Beer. Kuva: Christian Schulz / Schramm Film

Alussa on kaksi nuorta miestä: taidekouluun pyrkimistä varten portfolioita kokoava valokuvaaja Felix (Langston Uibel) ja kiitellyn esikoisromaaninsa seuraajaa kivuliaasti kirjoittava Leon (Thomas Schubert). He ovat hankkiutumassa Itämeren etelärannalle Pommeriin Felixin äidin mökille.

Kaverusten erot käyvät äkkiä selväksi: Felix on aurinkolapsi, jolle kesä on nauttimista varten. Leon on iloton puurtaja, joka on tullut mökille viimeistelemään Club Sandwich -nimen saanutta romaanikäsikirjoitustaan, sillä hänen pitäisi esittää valmista jälkeä kustantajalleen, joka on tulossa käymään.

* *

Draamaa saadaan, koska mökillä on odottamaton rauhanhäiritsijä, Felixin äidin työkaverin sisarentytär, läheisellä rannalla jäätelömyyjänä toimiva Nadja (Paula Beer), jonka läsnäolosta oli unohdettu kertoa.

Leon, joka on uskotellut itselleen pystyvänsä jalostamaan käsikirjoituksestaan suurta taidetta, kunhan hän vain työskentelee kovasti, on saada raivokohtauksen havaitessaan, että Nadja harjoittaa paperinohuiden seinien takana äänekästä sukupuolielämää paikallisen hengenpelastaja-rantavahti Devidin (Enno Trebs) kanssa. Hänen Devid-nimensä kirjoitusasun kerrotaan olevan DDR:n ajoilta oleva erikoisuus.

* *

Leon ei tunne itseään tarpeeksi tajutakseen, että saadakseen ihanteelliset työskentelyolosuhteet hänen pitäisi olla yksin äänieristetyssä huoneessa paljon palveluskuntaa ulottuvillaan. Suomalaiskatsojaa tietenkin huvittaa se, miten silminnähden epämukavaksi Leon tuntee olonsa lähellä luontoa. Kärpäset, hyttyset ja metsässä juoksentelevat villisiat horjuttavat Leonin mielenrauhaa.

Syitä rauhattomuuteen on, sillä mökin yli lentelee yhtä mittaa helikoptereita sammuttamaan horisontin takaa lähestyvää metsäpaloa. Mikä alkuun näyttää leppoisalta elokuvalta ihanasta kesästä muuttuukin tarkkasilmäisesti havainnoiduksi kertomukseksi neljästä nuoresta ihmisestä suljetulla näyttämöllä.

* *

Punainen taivas liittyy jatkoksi jonoon elokuvien kirjailijakuvauksia Coen-veljesten Barton Finkistä (1991) Stanley Kubrickin Hohtoon (1980). Taiteilijakuville ominaisesti Petzoldinkin elokuvassa kirjailija on luovan ihmisen tavoin itsekeskeinen, niin ettei näe muuta kuin itsensä, työnsä ja tärkeydentunteensa. Itse sitä tietenkään ymmärtämättä hän on väistämättä koominen.

Punainen taivas sai vuoden 2023 Berliinin elokuvajuhlilla Hopeisen karhun eli festivaalin kilpasarjan toisen palkinnon.

* *

Siihen nähden, että Punainen taivas -elokuvan ilmapiirissä on jotain pahaenteistä, se on Petzoldin elokuvaksi hengeltään huomattavan kepeä.

Aiemmissa elokuvissaan ohjaaja on harrastanut Saksan historian kipukohtien koskettelua: Barbara (2012) oli elokuva, jossa Nina Hossin esittämä lääkäri karkotetaan 1980-luvun Itä-Saksassa Berliinistä maaseutusairaalaan. Phoenixin (2014) keskiössä oli toisen maailmansodan jälkeen Auschwitzistä runneltuna selviytynyt nainen, joka löytää entisen elämänsä riekaleita Berliinin raunioista.

Vaikka Punaisessa taivaassa on tiettyä keveyttä ja ironiaakin, ei se siltikään ole naurujuhla. Kuolevaisuus ja luomisprosessin kierteisyyden kuvaus vetävät elokuvaa vakavasti otettavan taiteen suuntaan.

Tuskaileva kirjailija Leon (Thomas Schubert), jäätelönmyyjä Nadja (Paula Beer), valokuvaaja Felix (Langston Uibel) ja hengenpelastaja Devid (Enno Trebs) tarkkailevat metsäpalon merkkejä taivaalta. Kuva: Christian Schulz / Schramm Film

* *

Petzoldin tyyliä on varautunut, klassinen tapa kertoa tarinaa. Leon katselee Nadjaa kaipauksella, ärtymyksellä, kaunalla ja tahtomattaankin myös ihailulla. Elokuvan voi ajatella ihmettelevän, paljonko ihmissuhdepulmilla on väliä maailmassa, joka uhkaa palaa poroksi. Petzoldille tyypillisesti elokuvan ihmiset ovat monitahoisia, mutta eivät järin sympaattisia. Heistä yksikään ei herätä lämpimiä tunteita.

Punainen taivas ei vähääkään leikittele tai kokeile elokuvailmaisulla ja sen kuvaama maailma on nykyaikaa. Kyseessä on pisteliäs komedia ja moraliteetti neljästä nuoresta ihmisestä. Vahvinta elokuvassa on Thomas Schubertin näyttelijäsuoritus.

Petzold tiettävästi sai tähän elokuvaan inspiraatiota saatuaan eräältä elokuvatuottajaystävältään koronatoipumista edistämään lahjaksi aimo kasan ranskalaisen ohjaajan Éric Rohmerin elokuvia. Elokuva onkin moraliteetti vain rohmerilaisessa mielessä, mikä tarkoittaa ei niinkään paheksuvaa moralisointia vaan Rohmerin useissa elokuvissaan harrastamaa keskiluokkaisten ihmisten käytöksen ja tapojen tarkastelua myös niiden etiikan kannalta. Kyse on pitkälti näkökulmasta. Silloin kun ihmisten tavat ja käytös nähdään huvittavina, se on tapakomediaa.

Rohmerin lisäksi Petzoldia lienee ajatteluttanut Anton Tšehovin novelli Ullakkokerroksella varustettu talo, jossa esiintyy nuori mies, joka valittelee ehtimiseen, ettei hän saa mistään eikä keneltäkään myötätuntoa.

Hienojen havaintojen täyttämä, tekijänsä varmuudesta kertovalla ja rauhallisuudella ohjattu Punainen taivas jää kytemään mieleen.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua