Kuva: Future Film
ELOKUVA | Paolo Genovese on päivittänyt oman versionsa klassikosta. Elämäni ensimmäinen päivä perustuu R. L. Stevensonin novellikokoelmaan Itsemurhaklubi.
”Paolo Genovese on luonut tarinan nykyajan ahdistuksesta.”
ARVOSTELU
Elämäni ensimmäinen päivä
- Ohjaus: Paolo Genovese
- Pääosissa: Toni Servillo, Valerio Mastandrea, Margherita Buy
- Ensi-ilta: 12.7.2024
R. L. Stevenson kirjoitti kirjan The Suicide Club vuonna 1878. Amerikkalainen J. Walter Ruben ohjasi siitä ensimmäisen elokuvan Trouble for Two jo vuonna 1936. Sen jälkeen elokuvasovituksia on tehty samalla idealla useita, viimeisimpänä Robert Santiagon ohjaama El club de los suicidas vuonna 2007.
Elämäni ensimmäinen päivä -elokuvassa neljä toisilleen tuntematonta tapaa. Heistä yksi on lapsi. Yhteen nelikon tuo enkelin tapainen kaljupäinen mies. Kaikki neljä ovat tehneet itsemurhan samalla viikolla.
Arianna on menettänyt tyttärensä ja hänellä on huono omatunto kaikesta. Napoleone on ajan mukaan motivaattori, joka osaa tukea muita mutta ei itseään. Emilia vammautui eikä halunnut jatkaa elämää pyörätuolissa. Danielea kiusattiin ja hän yritti muuttua kiinnostavaksi Youtuben avulla. Nuoruus ja arvaamattomuus olivat hänen taakkansa.
Enkelin tapainen mies antaa heille kaikille mahdollisuuden jäädä viikoksi maailmaan miettimään mennyttä elämäänsä. He näkevät elämänsä ja hautajaisensa, mutta eivät voi kommunikoida läheistensä eivätkä kenenkään muunkaan kanssa. He vain havainnoivat elämää.
Kannattiko oma henki ottaa? Tähän kysymykseen enkelin tapainen mies haluaa heidän vastaavan. Kaikki neljä päätyvät tärkeiden asioiden äärelle vasta nyt, kuoltuaan. Voisivatko he löytää tahtoa ja voimaa aloittaa alusta, kenties halun jatkaa elämää?
Ohjaaja ja käsikirjoittaja Paolo Genovese on luonut nykyajan ahdistuksesta synkän melodraaman, jossa on tummaa huumoria, omalaatuista dialogia ja ripaus mysteeriä elämästä ja olemisesta näinä aikoina. Stevensonin alkuperäistarina taipuu nykyajan ihmisen ongelmiin, haluihin ja vaatimuksiin.
Elokuvan tapahtumapaikka on Rooman komea kaupunki, ylhäältä kuvattuna ja katsottuna. On hylättyjä bensa-asemia, hotelleja ja rakennuksia. Kaikki sopii loistavasti aiheen kuvittamiseen.
Genovesen kirjoittama dialogi on hetkittäin valitettavan vaisua. Varsinaisen asian päälle ei päästä vaan pohditaan nopeasti, miettimättä toista näkökulmaa.
Enkelin tapaisen miehen roolissa Toni Servillolla (Uomo) on santtaavaa, mutta enimmäkseen hän on pahantuulinen sivustaseuraaja ja odottaja.
Valerio Mastandrea (Napoleono) on enimmäkseen kyyninen. Hän ei löydä eikä edes osaa etsiä motivaatiota uuteen alkuun. Margherita Buy (Arianna) tuntee aikuisista eiten ja näyttää halunsa ymmärtää itseään ja elämää. Sara Serraiocco (Emilia) on antanut kuoleman porteillakin periksi. Mikään ei näytä auttavan uuteen alkuun. Gabriele Cristini (Daniele) on lempeä ikänsä edellyttämällä tavalla. Hän menetti eniten ja tahtoisi tietää paljon enemmän menetyksistään.
Sivuroolissa nähdään Vittoria Puccini, jonka suomalaisyleisö tuntee draamasarjan Ihana Elisa nimiroolista.
Paolo Genovesen palkittuja ohjauksia ovat Rakkauden supersankari (2021), The Place (2017) ja Salaisuuksien illallinen (2016).
Maija Kääntä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Martin Scorsesen juontama dokumenttielokuva Made in England kuvastaa rakkautta elokuvataiteeseen
ELOKUVA | Made in England: The Films of Powell and Pressburger muistuttaa englantilaiselokuvan mielikuvituksekkaimpiin kuuluvista tekijöistä.
Uusi versio The Crow -elokuvasta riisuu tarinasta kaiken hyvän – mahtava melodramaattisuus vaihtuu siirappiseen sössötykseen
ELOKUVA | The Crow yrittää tulkita uudelleen 30 vuotta sitten ilmestyneen klassikon, jossa murhatun sielu palaa kostamaan vääryydet.
Köyhyyden kauhuja, kurjuutta ja kaameutta upeasti kuvattuina – arviossa The Girl With the Needle
ELOKUVA | Edes Grimmin veljekset eivät olisi keksineet tällaista kauheaa satua, jossa hirviö elää ihmisten keskellä kirkkaassa päivänvalossa.
Rakastuneen ja totisen karvalakkipäisen miehen muotokuva – arviossa Mielensäpahoittajan rakkaustarina
ELOKUVA | Mika Kaurismäen ohjaama toinen Mielensäpahoittaja-elokuva on helposti nautittavaa viihdettä, joka tarjoaa välillä myös pieniä yllätyksiä.