Kuva: Elke ry
ELOKUVA | Sean Price Williamsin esikoisohjaus on kulkurielokuva tämän ajan nuoresta, jolla on kaikki edessään ja rohkeus määrittää kulkemisensa suunta.
”Elokuva kertoo, että kaikki on mahdollista, väkivalta päivittäistä ja siihenkin ikävä kyllä tottuu.”
ARVOSTELU
The Sweet East
- Ohjaus: Sean Price Williams
- Pääosissa: Talia Ryder, Earl Cave, Simon Rex, Ayo Edebiri, Jeremy O. Harris
- Ensi-ilta: 14.6.2024
Yhdysvaltain Etelä-Carolinasta kotoisin oleva lukiolainen Lillian on luokkaretkellä Washington, D.C.:ssä. Terhakka matkanjohtaja kertoo paikoista, joissa julkisuuden henkilöt ovat opiskelleet tai joihin näyttelijöitä on haudattu.
Lillianin matkakumppanit, koulukaverit, ovat iästään huolimatta lapsellisia ja äänekkäitä. Poikaystäväkin pitää Lilliania liian helppona.
Illalla baarissa Lillian näkee kahjon, joka uhkaa ampua baarimikon, jonka väittää pitävän baarin kellarissa pedofiilien lapsiparkkia. Lillian piiloutuu vessaan, jonne tulee myös Caleb, joka auttaa heidät pois baarista. Caleb kavereineen pyytää Lillianin matkaansa toiseen kaupunginosaan.
Lillianilla ei ole mukanaan rahaa, ei puhelinta eikä vaihtovaatteita. Hän on selvästi ihminen, joka tykkää tehdä nopeita valintoja.
Saatuaan tarpeekseen Calebin kavereista, yhteisön ihmisistä ja anarkisteista, Lillian jatkaa matkaa. Hän saa kyydin punaisesta avoautosta ja tutustuu yliopistolla työskentelevään mieheen, jolla on iso asunto, natsisympatioita – ja kassillinen rahaa.
* *
The Sweet East -elokuvaa rytmittävät kohtaamiset ja tapahtumat, jotka kaikki ovat nuoren elämän kannalta merkityksellisiä, osa uskomattomia.
Lillian tapaa eri tavoilla itseään elättäviä ja asioita tekeviä ihmisiä; äärioikeistolaisen ajattelijan, independent-elokuvien tekijöitä, rikollisia, anarkisteja, munkin, islamistinen kommuunin, jossa pojat tanssivat rukousten välillä itse tekemänsä elektronisen musiikkin tahtiin. Yksi kohtaaminen johtaa aina seuraavaan.
Tietyllä tapaa Lillianin seikkailut ovat kuin uusi mustanpuhuva versio Liisasta Ihmemaassa, Amerikan Ihmemaassa. Tämän ajan kulkurielokuvassa etsijä on nuori, jolla on kaikki edessään ja rohkeus määrittää kulkemisensa suunta.
* *
Elokuva kertoo, että kaikki on mahdollista, väkivalta päivittäistä ja siihenkin ikävä kyllä tottuu. Asiat voisivat kuitenkin olla ehkä toisinkin. Tarinan kulusta voi päätellä, että ohjaaja Sean Price Williamsin esikuvia ovat uuden aallon eurooppalaiset ohjaajat.
Pääroolissa on Talia Ryder (Lillian), jonka rento esiintyminen tekee tapahtumista liki dokumentin kaltaisia. Simon Rex (Lawrence) on konkari, joka osaa esittää mielipiteensä ilmeillään. Rish Shah (Mohammad) esittää perinteisempää roolia ja osaa olla peloissaan oleva rakastunut nuori mies. Ayo Edebiri (Molly) ja Jeremy O. Harris (Matthew) pitävät huolta naurusta ja innostuksesta.
Maija Kääntä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Isän ja tyttären suhde on Perhosten ytimessä – arviossa Jenni Toivoniemen ensi-iltakomedia
ELOKUVA | Suuretkin vastoinkäymiset kuitataan Anna Brotkinin käsikirjoittamassa elokuvassa naurulla, ja mikäpä sen parempaa lääkettä ahdinkoon olisikaan.
The Substance -elokuva nostaa kauneusihanteiden tavoittelun satiirissaan liioitellut piirteet pintaan
ELOKUVA | Demi Mooren tähdittämässä elokuvassa hiipuva kuuluisuus turvautuu ihmeaineeseen, jolla voi peruuttaa vanhuudesta nuoruuteen, ja seuraukset karmaisevat.
Kate Winsletin hallitsemassa Lee-elokuvassa valokuvaaja Lee Miller kuvaa sotaa ja sen uhrejakin
ELOKUVA | Valokuvaaja, sotakirjeenvaihtaja Lee Milleristä kertova elokuva menee suoraan sotaan ja juoksee päähenkilönsä kanssa etulinjaan valokuvaamaan.
Martin Scorsesen juontama dokumenttielokuva Made in England kuvastaa rakkautta elokuvataiteeseen
ELOKUVA | Made in England: The Films of Powell and Pressburger muistuttaa englantilaiselokuvan mielikuvituksekkaimpiin kuuluvista tekijöistä.