Alex Hautamäki, Olli Herman ja Costello Hautamäki. Kuvat: Eli Harju

Popeda Tampereen Tavara-asemalla 30.3.2024.

Tampereen Tavara-aseman ovet aukeavat seitsemältä. Sisällä soi levyrokki ja eturiviin halajavat järjestäytyvät paikoilleen heti, vaikka totuuden hetkeen on vielä kaksi tuntia.

Olemme tulleet todistamaan ensimmäistä keikkaa, jonka Popeda vetää uuden laulajan Olli Hermanin kanssa. Herman ja kitaristi Costello Hautamäki sanailivat aikaisemmin samalla viikolla Soundin haastattelussa, että rokkibändinä Popeda voi tehdä ihan mitä haluaa. Ihmiset sitten tykkäävät tai ovat tykkäämättä.

Voisi siis vinoilla, että Popeda on rehellisempi kuin Suomen hallitus, koska Popeda ei väitäkään tekevänsä ratkaisujaan kansan luvalla.

Tavara-aseman keikka myytiin loppuun tunneissa, joten huomattavan monia ainakin kiinnostaa selvittää, tykkäävätkö he. Kauempana salin hämärässä olut virtaa ja Popeda-paidat tekevät kauppansa. Pian siellä jo tanssitaankin.

”Don’t you ever leave me baby”, laulaa Mike Monroe taustalla kaiuttimissa. Ja Popeda ei jätä. Onhan äijärockin ikoniksi kasvanut rokkipumppu perustettu jo vuonna 1977, eikä lopettaminen tullut kysymykseen, vaikka viimeinen alkuperäisjäsen Pate Mustajärvi päätti siirtyä sivuun viime syksynä.

– Onko tämä nyt uusi Popeda vai vaan uusi laulaja? pohtii joku tupakkapaikalla.

– Ja Ilves vai Tappara?

Tärkeitä kysymyksiä. Kiistattoman tamperelaisen yhtyeen solistin saappaisiin astunut Herman on kotoisin Savosta. Vanhan vitsin mukaan palanutta hehkulamppua vaihtamaan tarvitaan vain yksi savolainen, jos hän saa olla homman piällysmies. Montakohan Hermania siis tarvitaan vaihtamaan Popeda?

Rock, rääh ja rakkaus

Katsomossa tulee kuuma jo hyvissä ajoin. Kun keikan alkua signaloiva Maamme-laulu sitten pamahtaa soimaan, tunnelma on hetken ajan hämmentävän harras.

Ei ole epäselvää, ketä täällä eniten odotetaan. Costello Hautamäki, Alex Hautamäki, Lacu Lahtinen ja Iso-Pate Kivinen saavat toki tervetuloaplodit lavalle saapuessaan, mutta vasta kun Olli Herman kieppuu estradille, yleisö villiintyy.

– Me tultiin tänne teidänkin mestaan rokettia rappaamaan, ja matkalla se jo päätettiin, että tästä tulee mahtavaa! alkaa illan ensimmäinen kappale Da Da.

Se päätös pitää.

Olli Hermanin energia ja rempseä laulu saivat Popeda-fanit heti puolelleen.

Popeda kuulostaa Hermanin laulamana hieman pehmeämmin soivalta, vähemmän römeältä. Se kuulostaa silti Popedalta.

Rokkijuna ryskyttää Tavara-aseman läpi ilman turhaa jauhantaa kappaleiden välissä, ja tuskinpa tälle yleisölle tarvitsisikaan ainakaan kertoa, mikä minkäkin biisin nimi on. Muutenkaan setissä ei ole paljoa hengähdystaukoja, ei bändille eikä yleisölle.

– Ei laisteta siellä takana, kädet ilmaan! Herman muistuttaa välillä.

Sitähän Popeda on: rajua mutta hyvää energiaa. Se perustuu laajasti yhteisille asioille – rockille, rakkaudelle ja rääh-meiningille, joten siihen on helppo upota mukaan. ”Ja koko maailma soi”, kuten Repe ja Lissu -kappaleessa lauletaan.

Kun bändi poistuu ensimmäisen kerran lavalta, yleisössä huudetaan toki Popedaa ja we want morea. Yksi huuto kuitenkin kaikuu muita kovemmin.

– Olli! Olli! Olli!

Encoren aluksi Hautamäki lauloi yhdessä yleisön kanssa Pate Mustajärvelle omistetun kappaleen.

Encoren ensimmäisen biisin Costello Hautamäki laulattaa yleisöllä Pate Mustajärvelle omistettuna. Se on katkeransuloisena ja juhlallisena soiva Punaista ja makeaa.

Popedan perusteet

Keikan jälkeen Costello Hautamäki vahvistaa mediahuoneessa, että nyt oltiin todella jonkin historiallisen äärellä. Tätä ennen kukaan ei tiennyt, miltä Popeda nykyään kuulostaa.

– Edes meidän management ei tiennyt sitä. Kaksi teknikkoa tiesi. Me ollaan treenattu niin salassa, että kukaan ei ole kuullut meidän orkesteria.

Hautamäki jännitti toki uuden aikakauden ensimmäistä keikkaa, mutta omien sanojensa mukaan mukavan kuplivasti.

– Aamukahvia juodessani mietin, että tässä on vielä 12 tuntia aikaa, millä tämän päivän oikein saa kulumaan. Bäkkärillä oltiin kaksi ja puoli tuntia ennen keikkaa, että voisipa jo mennä. Sitä vaan odotti kuin Joulupukkia pienenä.

Settilistaan koottiin Hautamäen mukaan Popedan perinteisiä, ikään kuin perusoppimäärä. Da Da oli viimeinen biisi, joka vedettiin Pate Mustajärven viimeisellä keikalla, joten se oli luonteva avaus.

Millä tavalla eri tavoin Popeda sitten soitti klassikoitaan nyt uuden laulajan kanssa?

Ei mitenkään, Hautamäki vastaa.

– Jokainen tässä bändissä soittaa omalla persoonallisella tavallaan, ja siitä tulee se meidän kemiamme. Emme muuttaneet mitään. Kuten sanottu, opetellaan nyt perusteet, ja siihen ei kuulu, että lähdetään hakemaan mitään uusia soundeja tai koneita tai sovituksia. Popeda on tätä, ja tällä mennään. Keksitään ne uudet kuviot sitten myöhemmin.

Erityisen tärkeää Popedan perusoppimäärässä on Hautamäelle Sukset-kappale. Jos ei ymmärrä, mitä hauskaa siinä on, ei voi menestyä yhtyeessä.

– Se on absurdi biisi, mutta menevä. Se täytyy osata soittaa ja täytyy ymmärtää se, mitä hauskaa siinä nyt sitten on, kun lauletaan, että ”Suksi, suksi ei luista mihinkään”. Pitkää kuumaa kesää laulaa vaikka Paula Koivuniemi, mutta Koivuniemi ei varmasti diggaisi laulaa Suksia.

Herman ja Hautamäki olivat keikan jälkeen hyvällä tuulella. Tästä on hyvä jatkaa kesän keikkoihin.

Olli Herman tietää nykyään myös, mitä se tarkoittaa, että Suksien lyriikoissa ”käy niin kuin Kälviällä”. Sitä ei kuitenkaan saa kertoa bändin ulkopuolisille.

No, Olli Herman, luistiko suksi?

– Ei mihinkään!

Herman oli odottanut Popedan perusoppimäärältään muun muassa pääsevänsä esittämään Erotomania-kappaleen, jota pyydetään Popedan keikoilla käytännössä aina. Niin totta kai nytkin. Erotomania ja koko Hönö-albumi vuodelta 1994 olivat vuonna 1983 syntyneelle Hermanille ensikosketuksia Popedaan.

– Se oli pienelle pojalle kova juttu ja kiellettyä kapinallista rock’n’rollia!

Herman on usein sanonut, että jos hänen täytyy valita maailmasta yksi lempibiisi, se on Repe ja Lissu.

– Sekin liittyy niihin varhaisteini-iän aikoihin, plus että Pate Mustajärvi on kirjoittanut siihen todella hienot sanat. Se kuvaa täysin sitä, miltä tuntuu olla tuossa Popedan keulilla. Se miten hurmioituneen rakastuneita Repe ja Lissu ovat on samanlainen positiivisen energian aalto, jolla ratsastetaan ja mennään ihan helvetin lujaa.

Toki Hermaniakin jännitti etukäteen. Illan ensimmäiset neljä biisiä menivät hieman sumussa, mutta muualta muistikuvia kyllä jäi. Niiden perusteella Herman ennustaa, että tästä tulee ”kuuma kesä numero 47”.

– Kun viimeistä kertaa vaihdoin takkia ja Costi oli menossa vetämään Punaista ja makeaa -biisiä ja yleisö huusi minun nimeäni, oli kyllä epätodellisen ihana fiilis. Se oli käsittämätön hurmos, mikä siinä pääsi syntymään. Ja tuota on parhaimmillaan rock’n’roll show. Me koetamme kanavoida yleisölle kaiken mahdollisen ilon, mikä meistä lähtee. Ja kun he lähtevät siihen mukaan ja kanavoivat sitä takaisin, se vain kasvaa, Herman kuvailee.

Ja koko maailma soi.

Eli Harju

EDIT 2.4.2024 klo 9.46. Juttua muokattu Erotomania-kappaleesta kertovassa kohdassa.

* *

Nämä kuultiin

• Da da
• Raakaa voimaa
• 20 vuotta sikana
• 20 centtiä
• Erotomania
• Kuulat sekaisin
• Matkalla Alabamaan
• Tää on se yö
• Onhan päivä vielä huomennakin
• Aino
• Rokkikone
• Kellot lyö
• Kun mies unelmoi
• Kirje
• Eläinten vallankumous
• Tahdotko mut tosiaan
• Kersantti Karoliina
• Repe ja Lissu
• Palle and the Boys
• Sukset
• Kuuma kesä

Encore

• Punaista ja makeaa
• Lihaa ja perunaa
• Kaasua, komisario Peppone

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua