Parasta juuri nyt (1.3.2023): Pihka is My Name, Lyyti, Insomnium, Mauno Koivisto, Riikka Hurri

01.03.2023
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Pihka Is My Name. Kuva: Tomi Palsa

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Pasi Huttunen on kuunnellut uutta joensuulaislähtöistä musiikkia ja vaikuttunut Mauno Koivistosta sekä teatterin mainoskuvista.

1

Pihka is My Name on yhä parasta, kuten oli vajaa pari vuotta sitten, ja duon hiljattain julkaisema uusi kappale Reaching for The Out of Range on jälleen todella hyvä. Norjalaiseen Röyksoppiin Lasse Turusen ja Henna Helasvuon musiikkia on jo verrattu, mutta se kattaa vain osan monipuolisesta fiilistelystä. Upeaa maalailua ja mukaansatempaavaa jumputtelua sopivassa suhteessa ihastuttavan kokeilevalla otteella. 

2

Katastrofin laajuus, Lyytin hiljattain julkaisema uusi kappale tuntuisi vievän artistin musiikkia vähän uuteen suuntaan, jota on tältä istumalta vaikea määritellä. Kappale ei antaudu ihan kerralla ymmärrettäväksi, mikä sille ansioksi tässä luettakoon. Biisi on erinomainen. Jonkinlaista seesteisyyttä on enemmän kuin aiemmassa tuotannossa.

3

Kun skenen seuraaminen on jäänyt viime vuosina vähemmälle, pääsi Insomnium vähän varkain julkaisemaan uuden albuminsa Anno 1696. Eikä bändi taaskaan petä. Vielä en 24. helmikuuta ilmestynyttä albumia ole ehtinyt niin paljoa kuuntelemaan, että sen paikkaa bändin tuotannossa osaisin määritellä, mutta sen voi sanoa, että laadukasta kamaa se on ja erittäin tunnistettavasti Insomniumia.

Levy perustuu Winter’s Gate -albumin (2016) tapaan solisti Niilo Seväsen kirjoittamaan novelliin. Syvyys lyriikoissa kohtaa tässäkin perusteellisen ja hiotun tuotannon. Pitkän linjan orkesterista on muodostunut vähän samaan tapaan tuttu ja läheinen kuin Amorphiksesta. Näiden kanssa on kasvanut.

4

Mauno Koiviston Venäjän idea (Tammi, 2001) tuntuu tässä ajassa niin tarkkanäköiseltä ja tuoreelta, että jos olisin lukenut sen heti ilmestyessään vuonna 2001, olisin pitänyt Koivistoa vainoharhaisena ja kyynisenä. Nyt voitaneen sanoa, että hänellä oli kaikeksi onneksi koko ajan aika realistinen kuva siitä, mitä Venäjä on ja mitä se voi olla. Esimerkiksi siitä oltiin aikoinaan aika hiljaa, että Suomen liittymisellä Euroopan Unioniin oli ainakin Koiviston mielessä hyvin suuri turvallisuuspoliittinen merkitys. Koivisto muistuttaa esimerkiksi siitä venäläisestä ajatuksesta, että kun Venäjä on kerran jonkun maa-alueen valloittanut, on se ikuisesti osa Venäjää.

Nyt kun surkea pikkufasisti Putin on muuttanut Venäjän naapureitaan uhkaavaksi diktatuuriksi, on tämä ajatus otettava – ja se on onneksi otettukin – taas ihan uudella tavalla vakavasti. Koivisto ei ole kirjassa haukka, mutta tarkkanäköinen ja kylmän realistinen hän on.

5

Tällä hetkellä Joensuun kaupunginteatteri ostaa valokuvauspalvelut joensuulaiselta valokuvaajalta Riikka Hurrilta. Kuvat ovat olleet Hurrin kaudella vähän tavallista hienompia ja kiinnittäneet enemmän huomiota. On vaikea täsmällisesti tökätä sormea siihen kohtaan, mistä se johtuu, mutta Hurrin ote valokuvaamiseen näyttää olevan teatteriympäristöön hyvin sopiva. Aiemmissakaan kuvaajissa ei ole valittamista ja ne ovat olleet hyvää, peruslaadukasta markkinointivalokuvaa teatterille. Hurrin kuvia on huomannut katsovansa enemmän valokuvataiteena, vaikka ne objektiivisesti ottaen ovat niitä samoja teatterin markkinointikuvia nekin. Joskus sattuvat vain kilpailutuksessa tähdet kohdalleen.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua