Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Captain Beefheart ja Komisario Morse lipuvat Arttu Rantakärkän elämään vaivihkaa kuin kausiflunssa.
1
Captain Beefheart lipuu musiikkeineen elämääni yhtä vääjäämättä ja vaivihkaa kuin kausiflunssa. Kaikki alkoi siitä, kun yritin kuutisentoista vuotta sitten väkisin oppia tykkäämään äkkiväärän avantgardeneron musiikista ja turhauduin siviilinimeltään Don Van Vlietinä (1941–2010) tunnetun monitaiteilijan tuotannon äärellä pahanpäiväisesti.
Kävikin niin, että heti kun luovutin, ymmärrys tuli kuin itsestään eikä ole sen koommin päästänyt otteestaan. Kun jokavuotinen Beefheart-sukellus alkaa, kaikki muu musiikki kuulostaa yhtäkkiä auttamattoman harmaalta, värittömältä ja ennalta-arvattavalta.
Syksyn pimeneviin iltoihin sopivat etenkin Kapteenin tunnelmallisemmat ja suhteellisesti mitattuna helppotajuisemmat sävelteokset, kuten Clear Spot ja Spotlight Kid, mutta toisaalta myös tumma, kompleksinen ja umpikiero Lick My Decals Off, Baby.
2
Kun puutuu nykyajan rikossarjojen järjettömiin juonenkäänteisiin, turbonopeaan tempoon ja sankaripoliiseihin, on hyvä palata perusasioiden äärelle. Endeavour Morse on inhottava vanha äijä, jonka misantropia antaa periksi vain, kun eteen tarjoutuu moraaliton mahdollisuus vikitellä rikosten uhrien viehättäviä naisomaisia.
Komisario Morse ei pidä kiirettä, mutta puolitoistatuntisia jaksoja katsellessa saa silti olla tarkkana, jotta pysyy kartalla hahmojen ja epäiltyjen kimuranteista suhteista. Jutun selviäminen saattaa olla aivan näppien ulottuvilla, mutta aina on silti aikaa oluelle ja muutamalle levypuoliskolle klassista musiikkia täysillä kuunneltuna.
3
Ennen kuin Disney hankki Star Wars -brändin ja kaikki siihen liittyvät oikeudet itselleen, faniyhteisö piti vielä jokseenkin mahdollisena, että Timothy Zahnin mestarillisista Thrawn-trilogian romaaneista olisi saatu scifi-saagan seitsemäs, kahdeksas ja yhdeksäs elokuva.
Vuosina 1991–1993 ilmestyneet Imperiumin perillinen, Hämärän laivue ja Keisarin käsky eivät ole mitään lastenkirjoja, vaan kaikessa synkässä likaisuudessaan huomattavasti enemmän Imperiumin vastaiskun suuntaan kallellaan olevia teoksia, joiden elävä kerronta olisi taipunut hienosti valkokankaalle. Onneksi meillä on edes kirjat.
4
Kun suomalaisten freeware-pelien hall of fame perustetaan, Ultimate Tapan Kaikki pääsee sinne kaiken järjen mukaan ensimmäisessä saapumiserässä. Tapan Kaikki -sarjan kolmas osa ilmestyi vuonna 1999 ja sai kaltaiseni tuolloiset peruskoululaiset PC-omistajat sekaisin: miten näin laadukas, taitavasti suunniteltu ja koukuttava peli voi olla ilmainen? Silmittömän väkivallan pinnan alla piilee taitoa ja suunnitelmallisuutta vaativa toimintapeli, jonka jälleenpeluuarvo on mittaamaton mukana tulevan kenttäeditorin ansiosta.
Palasin viime viikolla Ultimate TK:n äärelle laskujeni mukaan ensimmäistä kertaa yli 15 vuoteen, enkä pettynyt piirun vertaa. Vartin mittaiseksi kaavailemani muistojen verestely venyi yön pikkutunneille hioessani strategiaa ja asevalintoja, joiden avulla teurastaisin automaattihaulikolla varustautuneet, kulman takana hiippailevat punisherit. Ihanaa ja kamalaa!
5
En ole päässyt tuoreessa nettisarjistuttavuudessa A Girl and Her Fedissä vielä kovin pitkälle, mutta olin jo ensimmäisten lukemieni strippien jälkeen koukussa. Vuodesta 2006 keskimäärin pari kertaa viikossa ilmestynyt K.B. Spanglerin piirtämä sarjakuva kertoo naisesta, jota Yhdysvaltojen liittovaltio tarkkailee, ja joka sotkeutuu tarkkailijansa kanssa syvälle salaliittojen syövereihin. Enpä paljasta enempää!
Arttu Rantakärkkä
