Niklas Vainio. Kuva: Ulla-Maija Svärd
HENKILÖ | Kulttuuritoimituksen Viikon runojen äänet otettiin talteen Akaan Viialassa entisellä nahkatehtaalla. Siellä on Niklas Vainion yrityksen Valinorin studio.
”Studio on suunniteltu ja rakennettu alusta asti puhetuotantoja varten. Musiikkiakin on tehty, mutta vähän.”
Päivi Vasara, teksti
Ulla-Maija Svärd, kuvat
Kulttuuritoimituksen Viikon runo -juttusarjan äänet otettiin talteen Viialassa. Siellä on äänisuunnittelija Niklas Vainion studio.
Viikon runot esittävät näyttelijät Eriikka Magnusson ja Auvo Vihro. Äänitykset on tehty maaliskuussa.
Valinorin studio on rakennettu ja suunniteltu alusta asti puhetuotantoja varten. Musiikkiakin on siellä tehty, mutta vähän.
Äidin ja isän puolelta
Niklas on näyttelijä-ohjaaja Eriikka Magnussonin ja Radioteatterin Tampereen yksikön johtajan, kuunnelmaohjaaja Väinö Vainion lapsi. Voi sanoa, että äänikerronnan ammattilaisuus kulkee hänellä geeneissä.
Eteläiselle Pirkanmaalle hän päätyi, kun Viialassa oli opiskelujen jälkeen tarjolla työpaikka osittain EU-rahoitteisessa Viialan Nuorisoteatterikeskus -projektissa, jonka tarkoituksena oli kehittää Etelä-Pirkanmaan nuorisoteatteritoimintaa. Yksi projektin olennaisista osista oli hankkia paikallisille koululle ja teatterille valo- ja äänikalustoa esitysten tueksi sekä koulutuskäyttöön. Tähän tehtävään tarvittiin valo- ja äänisuunnittelijaa.
Perheelle löytyi sopivasti ja osittain vähän sattumalta rintamamiestalo Viialasta, ja sinne he asettautuivat asumaan.
Studio raakatilaan
– Projektin päätyttyä mietin, mitä sitten. Isäni Väinö Vainio oli juuri jäänyt eläkkeelle Radioteatterista ja lähti osakkaaksi Valinoriin. Eriikka teki silloin vielä töitä Radioteatterin Tampereen yksikössä, joten hän ei voinut ryhtyä osakkaaksi. Ideana oli tuottaa Ylelle kuunnelmia. Yle osoittautui ajan mittaan hankalaksi rastiksi. Tuotantoja piti esimerkiksi tehdä omalla riskillä. Se oli takkuamista, joten se jäi sivuun.
Vuonna 2004 perustetun Valinorin studio sijaitsee Yrityskeskus Parkissa, Viialan vanhassa nahkatehtaassa, joka meni 1990-luvun lamassa konkurssiin. Valinorin studio on 110 neliön kokoinen. Studioksi sitä alettiin rakentaa betoniseinäisestä raakatilasta, jonka sisään tehtiin kiinteistä rakenteista äänieristetyt studiotilat.
Niklas Vainio on Viikon runojen äänittäjä. Äänitykset tehtiin hänen studiollaan Akaan Viialassa, entisellä nahkatehtaalla, jonne on rakennettu studio. Kuva: Ulla-Maija Svärd
Opiskelut Tampereella
Niklas Vainio on opiskellut äänisuunnittelua Tampereella. Hänen opiskeluaikanaan Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitos, VÄS, sijaitsi Työväentalossa Hämeenpuistossa, Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämön yläpuolella. Sittemmin VÄS muutti Helsinkiin.
– Kun isäni oli kuunnelmaohjaaja ja äitini on kuunnelmanäyttelijä, ala oli tullut tutuksi pienestä pitäen. Lukioaikoina mietin näyttelijän ammattia, mutta sitten tuli mieleen VÄS.
Palkkatyönään Niklas Vainio on nyt TTT:llä valo- ja äänisuunnittelijana. Hän tekee enemmän äänitöitä, pääasiassa Eino Salmelaisen näyttämölle ja Kellariteatteriin. Korona vei esitykset pariinkin otteeseen tauolle, mutta koko korona-ajan on tehty tuotantoja.
Työmatka Viialasta Hämeenpuistoon sujuu puolessa tunnissa. Ongelmia ei ollut huhtikuun tyrmäävänä lumipyrypäivänäkään, jolloin tapasimme Ojakadulla Kahvila Runossa.
Valinorin suunta
Valinorin kautta Niklas tekee tätä nykyä äänitöitä pääasiassa museoille ja luontokeskuksille. Näyttelyiden tilaäänien ja audio-opastusten tekeminen onnistuu palkkatyön rinnalla. Museon avajaisilla on päivämääränsä, jolloin asioiden pitää olla valmiina, mutta on oma valinta, millä ajalla työn tekee.
– Parhaimmillaan pääsee tekemään hyvin lähellä kuunnelmaa olevia draamaopastuksia.
Niitä on tehty muun muassa Vapriikin 1918-näyttelyyn, Muumimuseoon, Poliisimuseoon ja Sastamalan Pukstaaviin. Vaativimman tilaäänien suunnittelun Niklas on tehnyt Espoon Nuuksiossa sijaitsevaan Suomen luontokeskukseen Haltiaan.
Niklas Vainio on saanut äänikerronnan geenejä sekä isänsä että äitinsä puolelta. Kuva: Ulla-Maija Svärd
Runoja Kajaanissa
Koska Niklas Vainio on yksi Viikon runo -juttusarjan tekijöistä, kysytään runoistakin. Ensin hän sanoo, että ei tässä ole mitään kerrottavaa, mutta sitten paljastuu yhtä ja toista.
– En ole runoja juuri lukenut, mutta olen päätynyt niiden pariin monta eri reittiä pitkin, Vainio kertoo.
– Vuonna 1998 tein valo- ja äänisuunnittelun Tiina Weckströmin esitykseen M/S Altiina. Se päätyi myös Kajaanin Runoviikolle. Pari vuotta myöhemmin olin siellä valo- ja äänisuunnittelijana Kirsi-Kaisa Sinisalon kanssa, Kirsi Kunnaksen runoihin tehdyllä esityksellä.
2000-luvun alussa oli muutama eri juttu ja sitten Niklakselta kysyttiinkin, tulisitko hän ihan muuten vaan hoitamaan Kouta-salin tekniikkaa, ”kun täällä näemmä joka tapauksessa joka kesä luuhaa”.
– Kajaani on sitten jatkunut jokakesäisenä työkeikkana siitä saakka, kohta 20 vuotta. Muun muassa kaikki Veikko Sinisalo -kilpailun finaalit on järjestetty Kouta-salissa eli olen nähnyt kaikki finaaliesitykset tältä ajalta.
Kajaanin runoviikko on Suomen vanhin lausuntataiteen festivaali. Niklas Vainio kehuu, että se on mainio tapahtuma ja Kajaani on hieno paikka.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Näyttelijä Aapo Stavén paljastaa, miten monologi Parikkalan patsaspuiston luojasta Veijo Rönkkösestä syntyi
HENKILÖ | Projektin alkaessa tekstiä oli nolla riviä ja omat tietoni Veijosta rajalliset, Aapo Stavén kertoo Veijo-monologin taustoista.
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
”Sormus ei kuulu kenellekään”, sanoo Tampere-talon Ison saliin palaavan Taru Sormusten herrasta -näytelmän ohjaaja Mikko Kanninen
HENKILÖ | Tampereen Teatterin johtajan Mikko Kannisen mukaan draaman kaaret olivat J. R. R. Tolkienille sivuseikka. Siksi juuri yksityiskohtien on oltava hänen ohjauksessaan tarkalleen oikein ja kirjan hengen mukaisesti.
”Kutsukaa meidät kahville!” – Kirsi Kunnas esitti mutkattoman toiveen, joka johti elinikäiseen ystävyyteen
HENKILÖ | Millaista oli kirjoittaa Kirsi Kunnaksesta? Kirjallisuuden professori (emerita) Leena Kirstinä tutustui Kunnakseen 1970-luvulla ja kirjoitti hänestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin.
