Tina Turner vuonna 1990 Barcelonassa. Kuva: Yle
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Anne Välinoro on muistellut liftireissuja, lumoutunut taas kerran Tina Turnerista ja nauttinut ”ajan veistäjän” Bill Violan videotaiteesta.
1
Taas on se aika vuodesta. Nimittäin aika pyytää anteeksi. Ensi sunnuntai (27.2.2022)on tietysti laskiaissunnuntai mutta samalla se on ortodoksisessa kirkkokunnassa sovintosunnuntai.
Paastoon ei voi laskeutua ilman sovinnontekoa. On osattava antaa ja pyytää anteeksi. Siksi sovintosunnuntain ehtoopalveluksessa pappikin pyytää kirkkokansalta anteeksi ja toivoo, että nämä vastaavasti pyytävät toisiltaan anteeksi. Niin anteeksiannon liekki leviää laajalle ja voimistaa ihmisen tutkimaan itseään kuuden viikon paaston aikana.
Ortodoksinen kirkkoisä Alexander Schmemann sen tiivistää: Anteeksiantaminen on ihmissuhteiden toivottomien umpikujien hylkäämistä.
2
Videotaiteilija Bill Violan teoksiin voi puolestaan laskeutua Amos Rex -museossa Helsingissä.
Niissä on kummaa magiaa, niin kuin hyvin tehdyissä liikkuvissa kuvissa tietysti aina. Viola kuvaa pienenpieniä prosesseja, hyvin usein ihmistä vesi- tai nesteryöpyssä, veden alle jääneenä tai veden paineesta kohoavana.
Monimetrisiä projisointiveistoksia voi tuijottaa vaikka kuinka kauan – kuin videotakkaa. Hidastettu kuva ei ole mikään uusi keksintö, mutta Violan sen avulla aikaansaama illuusio on terapeuttinen.
Viola on sanonut veistävänsä aikaa ja pohtivansa ihmisen ikuista matkantekoa.
Näin voimme tarkastella mikrostruktuuria liikkeissämme. Kasvokuvissa efekti on erityisen kiinnostava.
Kun muotokuva yleensä on staattinen, nyt voi nähdä hetkeen ennen ja jälkeen valitun asennon.
Bill Viola: Inner Journey. Amos Rex 27.2.2022 asti.
3
Oi niitä aikoja, kun peukalo riitti vauhdinottoon. Matkaa tehtiin mökille ja kaveribileisiin, jonne ei julkisilla päässyt.
1980-luvulta muistan helmikuun, kun teki vain niin mieli Serlachiuksen taidemuseon Bacchuksen kellariin. Tuumasta toimeen ja kaverin kanssa Teiskontien varteen.
Päivä oli aurinkoinen, mutta kireä pakkanen piirteli kuurankukkia heikosti lämpiävään autoon. Kun olimme puoliksi jäätyneinä perillä, museo kellareineen käytiin vauhdilla läpi ja asetuttiin paikalliseen pubiin rommitotille. Arktinen ympäristötaide-elämys sekin.
Liftausmuistoja (SKS, 2022) koonnut Marja-Leena Jalava on valinnut kansan syvistä riveistä kummunneista tarinoista verevän otoksen kulkemisen kicksejä.
Kirjanen on hauska muistutus ajasta, jolloin lähtiessä sovittiin, että Pariisissa nähdään, ehkä kesäkuun toisella viikolla.
Joku ottaa siltä istumalta loparit kesätyömaalta päästäkseen liftaamalla Lontooseen, kun kaveri kerran on samaan seikkailuun valmis.
Lauttalippuun ja ruokaan pitää olla rahaa, muuten eletään hyvällä tuurilla ja tarjoiluilla, teltassa ja kaverien kämpillä. Liftaus tarkoitti 1960- ja 1970-luvun nuorille ehdotonta vapauden tunnetta, irtiottoa.
Kyydin antaja voi olla rikollinen tai porho, Ingmar Bergman tai äkkirikas seksimaanikko, itsepä otat vastuun.
Voi käydä niinkin, että kyytiläisestä tuleekin kuski.
Juuri 18 vuotta täyttäneenä Eurooppaa valloittamaan lähtenyt Antti Häkkinen muistelee, miten 1969 matkalla tuli nähtyä paljon pahaa ja ikävääkin, eikä hän enää kaivannut uudelle reissulle. Kerta sai riittää.
Yksin tehdyn liftireissun piti olla näytön paikka kaveriporukassa, mutta syksyllä se ei kiinnostanut lukion penkillä juuri ketään.
Mutta mitähän tuumasivat poliisit, jotka noukkivat tien poskesta Pitäjämäeltä 11-vuotiaat kaverukset, jotka sanoivat olevansa matkalla Turkuun.
Sitähän pojat eivät kertoneet, että he olivat itse asiassa matkalla Ruotsiin töihin.
No, poliisi vei heidät Vihtiin putkaan, josta äiti nouti nappulat kotitöihin.
4
Kohta valoa riittää luonnossa aina seitsemään, kahdeksaan saakka, mutta palataan hetkeksi pimeään, armolliseen pimeään, jota ilman monet nisäkkäät eivät lisääntyisi ja hyönteiskato olisi vielä suurempi kuin se nyt on.
Ruotsalaisen tutkijan Jan Eklöfin Maailma ilman pimeää (Atena, 2022) on lumoavimpia tietokirjoja, mitä pitkään aikaan olen lukenut.
Se keskittyy valosaasteen ja vuorokauden ympäri valoa vaativan yhteiskunnan haittoihin luonnolle.
Hyönteiskatoa on tutkittu tarkemmin viimeisten kymmenen vuoden ajan ,ja viimeisten viiden vuoden ajalta on havaittu hyönteisten biomassan vähentyneen jopa 75 prosentilla.
Mistä tämä johtuu? Ja mitä väliä pistävillä, kutiavilla hyönteisillä, jos nätit norsutkin uhkaavat kuolla sukupuuttoon?
Hyönteiset ovat lukuisten lajien ruokaa, etupäässä lintujen ja lepakoiden. Ja kun hyönteiset vähenevät, lajikato sen kuin kiihtyy.
Hyönteisten vähenemisen syitä voi etsiä ympäristömyrkyistä ja ilmastonmuutoksesta, mutta yksi aliarvioitu tekijä on keinovalo.
Kun hyönteiset, lepakot ja linnut suunnistavat kuun ja tähtien valossa ja parittelevat pimeän hämärässä, alituinen keinovalo, joka heijastevaloineen muodostaa eräänlaisen kupolin suurkaupunkien ylle, sekoittaa niiden suunnistusta, hormonitoimintaa ja parittelualttiutta. Näin käy myös monille nisäkkäille.
Myös korallit ja kilpikonnat kärsivät keinovalosta.
Suuri osa eläin- ja kasvikuntaa ei tarvitse sitä yletöntä valomäärää, mitä nyky-yhteiskunta sille tarjoaa.
Puut säilyttävät lehtensä pitempään valaistuissa puistoissa ja niidenkin sisäinen kello käy epätahtiin.
Eklöf tarinoi tutkijan rautaisella otteella, mutta konkreettisin havainnoin valoisalla polullaan.
Hän kertoo esimerkkejä lähtien kotimaastaan Ruotsista ja edeten Tyynenmeren saarille, valtamerien syvyyksiin ja Egyptin autiomaahan.
Jopa pyhän pillerinpyörittäjän elämä on kiinni kuunvalon antamasta suunnistusavusta.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Eklöf listaa omat pimeyden puolustajan teesinsä: hakeudu kaupungin valojen ulottumattomiin ja ystävysty pimeyden kanssa. Pimeys on tarpeellista, ei uhka. Anna silmiesi sauvasoluille työtä ja totut hämärään.
5
Jotkut legendat ovat sympaattisempia kuin toiset. Tina Turnerin (s.1939) elämässä eikä liitossa Ike Turnerin kanssa ollut lopulta mitään muuta juhlittavaa kuin musiikki. Ike hallitsi lyömällä.
Tina erosi, selvisi ja palasi soolourallaan, nousi maailmantähdeksi ja on edelleen maailman eniten konserttilippuja myynyt rockartisti.
Laulajasta tehty dokumentti Tina (2021) on harvinaisen onnistunut. Se antaa taiteilijan puhua rauhassa ja leikkaa väliin ystävien ja managerien muistoja, autenttista filmimateriaalia ja vanhoja haastatteluja. Tinan sääret vispaavat, lantio sorvaa ja ylimaallisesta suusta purkautuu pyörryttävän vahvaa soulia.
Tällä naisella on Sielu. Barcelonan-konsertin taltiointi (1990) täydentää paketin.
Tina Yle Areenassa ja Yle Teema Fem -kanavalla to 24.2. klo 22.40. Tina Turner: Barcelona 1990 Yle Areenassa.
Anne Välinoro
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (15.11.2024): Polkom, Louhiteatteri, Judith Mok, Rokumentti, Yleisradio
Pasi Huttunen kaipaa lisää poliittista satiiria, intoilee Rokumentista ja suree Ylen heikentämistä.
Parasta juuri nyt (14.11.2024): Die Brücke, romantiikka, avaruus, Larissa Sansour, Tove Jansson
Tällä palstalla kulttuuritoimituksen väki kirjoitta ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Sirpa Pääkkönen on kiertänyt museoita Tukholmassa ja Helsingissä.
Parasta juuri nyt (12.11.2024): Kevään kirjat, Paris Paloma, Munch-museo, Forest Shuffle, The Devil’s Plan
Mikko Saari on lukenut kirjakatalogeja, kuunnellut uutta musiikkia ja käynyt katsomassa Munchin tauluja.
Parasta juuri nyt (6.11.2024): Ihan tavallinen hirviöperhe, Han Kang, Plevna, tikkipelit, Paletilta-näyttely
Petri Hänninen on lueskellut pukinkonttiin passeleita kirjoja, pelannut korttipelejä, ja vieraillut taidenäyttelyssä Galleria Koppelossa.