Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Antti Granlund rakastaa jalkapalloa ja ruokaa ja suree jo etukäteen Hiedanrannan katoavaa Kuivaamoa.
1
Niin kuin nykyään sangen laajasti tiedetään tai ei tiedetä, ei ole olemassa mitään oikeaa Suomea, unohdettua kansaa tai vanhoja hyviä aikoja. On mielikuvia ja kullattuja muistoja, haaveita ja vääriä tulkintoja.
Omasta lapsuudestanikin muistan monet asiat perin romanttisina, vaikka ei ehkä pitäisi. Kuinka kesämökkimme vierassängyn päiväpeite pöllähti pölyä, kun siihen iski. Kuinka lenkkarit kastuivat, kun lähdin aamuvarhaisella pihanurmikolle palloa potkimaan. Kuinka säädimme isän kanssa matkatelevision antennia nähdäksemme Ruotsin kaatavan rankkareilla Romanian. Kuinka kovaksi koppuraksi Urheilu Tesomasta ostamani jalkapallo muuttui parin viikon pelaamisen jälkeen.
En oikeastaan kaipaa enää noita aikoja, sillä miksi kaipaisin? Tänä kesänä Tampereella voi elää kultaisessa nuoruudessaan ainakin vielä kuutena päivänä.
Tammellassa. Ilveksen kotipeleissä.
Jos et seuraa futista, kerrottakoon, että Ilves on pelannut tänä vuonna hurjan hienosti. Talvikaudella Jarkko Wissin luotsaama joukkue ei hävinnyt kertaakaan. Kesäkuun puolivälissä Ilves voitti Suomen Cupin – ensimmäisen pokaalinsa 29 vuoteen. Ja tätä kirjoitettaessa joukkue on Veikkausliigan kärjessä, vaikka on pelannut yhdestä neljään ottelua vähemmän kuin pahimmat kilpailijansa HJK, FC Honka, KuPS, FC Inter ja SJK. Tällä viikolla Wiss valittiin Veikkausliigan kesäkuun valmentajaksi ja jumalaisen hienoja vapareita laukova Lauri Ala-Myllymäki kuukauden pelaajaksi.
Tampereella kytee futishuuma.
Tammelan stadionin tunnelma on ihana. Vuonna 1931 avatun jalkapallopyhätön puu- ja muovipenkeille mahtuu 5 050 katsojaa. Kojuista saa ostettua kahvia, karkkia, metrilakua ja makkaraa, kaljakarsinoista olutta, ja kun Mansesta ollaan ja moderneja, pääkatsomon takaa myös hot wingsejä ja ranskalaisia.
Pääkatsomoon maksaa jonkun euron enemmän, ja valtaosa tamperelaisista jalkapallon ystävistä istuukin numeroimattomille penkeille. Ilveksen fanilauma Itäpääty on asemoinut itsensä, aivan oikein, Kalevan puistotien puoleiseen katsomoon. Jotkut seuraavat ottelujen puoliajat aina sieltä, mihin Ilves hyökkää: ensimmäisen länsipäädystä, toisen itäpäädystä.
Tammela ei ole järin nykyaikainen pelipaikka. Viime vuodet Ilves on joutunut pelaamaan kauden ensimmäiset ottelunsa Ratinassa, koska Tammelan nurmi ei ole vielä ollut pelikunnossa. Stadilaiset virnuilevat usein Tampereen oloille. Kuin olisi 1970-luvulle tullut.
Harva tamperelainen virnuilee. Tammela on yksi niistä harvoista paikoista, jossa nostalgia muuttuu osaksi nykyaikaa. Vanhukset, lapset, aikuiset ja nuoret, kaikki saman kentän ympärillä kannustamassa oman kaupungin miehiä. Ja naisia! Stadion on Ilveksen miesten lisäksi myös Naisten Liigassa pelaavan Ilveksen naisten kotikenttä. Lisäksi siellä ottelunsa pelaavat Miesten Ykkösen TPV ja Kakkosen Tampere United.
Ilveksen miesten seuraava kotiottelu pelataan sunnuntaina 7. heinäkuuta. Vastaan asettuu SJK, joka nousisi voitolla kahden pisteen päähän tamperelaisista. Ottelu alkaa kello 18.30.
2
Ruoka on hyvää. Aika moni ruoka: tavallinen kotona tehty arkimuona, välipalaksi tarkoitetut kurkkuvoileivät, juhlien jälkeiset suolarasvapommit, pieteetillä valmistetut, hassusti nimetyillä mausteilla ja yrteillä kruunatut annokset.
Tampere oli vielä vuosituhannen alussa aika kamala paikka ruoan ystävälle. Muutama hyvä ravintola oli, mutta varsinainen ruokakulttuuri puuttui. Tai jos ei puuttunut, se oli alakulttuuria, ei koko kaupungin lävistävää.
Nykyään on toisin. Eksoottisemmatkin paikat näyttävät löytävän asiakkaita – ainakin jos tuote on kunnossa ja jos ravintola ei satu sijaitsemaan juuri siinä kohdassa Hämeenkatua, jonne on ratikkatyömaan vuoksi hankala päästä.
Pääsin vasta tällä viikolla testaamaan Maka Ramenin, muutama kuukausi sitten Kauppahallissa avatun japanilaisia nuudelikeittoja tarjoavan ravintolan. Odotukset olivat korkealla, olihan kyseessä Tampereen parhaat sushit tekevän Maka Sushin uusi paikka.
Ja ai että, kun oli hyvää! Söin katkarapu-ramenin, jonka liemi oli maistuvaa, katkaravut isoja ja pulleita, nuudelit juuri oikealla tavalla keitettyjä ja muut härpäkkeet mitä ne nyt oli kananmunaa ja merilevää ja sen sellaista, hyvin annokseen sopivia. Keitto ehti hieman jäähtyä syödessä, mutta se saattoi johtua siitä, että olin hauskalla tuulella ja poikkeuksellisen puhelias. Niinku.
Lounaan kanssa sai tosi hyvää jääteetä, sitäkin kannattaa kokeilla.
3
Vanhoista hyvistä ajoista puheen ollen! Hiedanrantaan lokakuussa 2016 avautunutta Kuivaamoa tullaan ensi vuosikymmenellä muistelemaan paikkana, jossa järjestettiin upeita tapahtumia ja jossa omaehtoiset kaupunkikulttuurin tekijät kohtasivat, joka seinämaalauksineen ja Kaarikoirien skeittihalleineen näytti upealta ja tuntui myös.
Jos käy niin kuin Tampereen kaupunki suunnittelee, eli että Kuivaamo jyrätään maan tasalle ja tilalle rakennetaan jotain rahallisesti tuottavampaa, kesä 2019 saattaa olla viimeinen, kun Uusi Tampere -festivaali järjestetään siellä. Asiaa voisi surra, mutta mieluummin kannattaa iloita siitä, mitä on edessä.
Uuden Tampereen artistikattaus on nimittäin taas ihastuttavan upea: Olavi Uusivirta, Risto, Pää Kii, Maustetytöt, Death Hawks, Aavikko, Henrik!, Ruusut, Iisa, Jesse Markin, Vasas Flora & Fauna, Lac Belot, New Ro ja niin edelleen ja niin edelleen. Kaksi päivää ensiluokkaista suomalaista kaupunkikulttuuria, ihania ihmisiä, ajankohtaisia yhtyeitä ja kaupungin kaunein festarimiljöö.
Uuden Tampereen esiintyjistä voisi nostaa esiin melkein minkä tahansa, mutta kaltaistani indiekonkaria kiinnostavat eniten loistavan Folk-albumin julkaissut Jesse Markin, raivoisista keikoistaan tutuksi tullut Henrik! ja superkiireistä keikkakesää viettävä Maustetytöt. Kesän jälkeen tauolle jäävä Iisa on myös ollut loistavassa keikkakunnossa, ja jos Ruusut on puoliksikaan niin kova kuin kuukausi sitten Sidewaysissa, luvassa on niin sanotusti legendaarista menoa.
Kahden päivän liput näkyivät jo loppuneen, joten tikettiensä kanssa kannattaa olla ajoissa. Tätä festaria et halua missata!
4
Viime kesän hypetetyin artisti, sittemmin Emma-gaalassa vuoden tulokkaana palkittu Vesta on saanut viime viikot olla jopa yllättävän rauhassa. Artisti itsekin mainitsi Instagramissa, toki osin huumor’mielellä, että juuri kukaan ei nostanut hänen Sidewaysin esiintymistään omalle tärppilistalleen, vaikka kyseessä oli festarin päätöskeikka ja Vestan kesäkiertueen ensimmäinen konsertti.
Kaksi viikkoa sitten julkaistu uusi Vesta-single Tuun ilman huomioo toimeen jäi sekin turhan vähälle huomiolle, ehkä rauhallisuutensa ja koukuttomuutensa vuoksi.
Kaikesta huolimatta Tuun ilman huomioo toimeen on upea biisi, ei vähiten onnistuneen sanoituksensa vuoksi. Kukapa meistä ei heikkona hetkenään olisi halunnut toisen ihmisen rakkautta, mutta silti jostain syystä päättänyt lähteä juhlista kotiin, miettimään omia valintojaan ja saamattomuuttaan, hieman surullisena mutta ei liian.
”Hävettää olla näin allapäin mutrussa suutele mua
Olisinpa sanonu tai pyytäny tai näyttäny ees jonkun merkin
Ja nyt oon alasti kotona ja kukaan ei kirjota ja kato jotain
Eikä helpota ollenkaan, kun ei saa sitä minkä pilaa”
Täydellistä.
5
Jalkapallo on ihanaa, niin kuin sarjakuvakin! Jotkut saattavat muistaa 1970- ja 1980-luvun Busterit ja Bennyn Kultajalan, ja kenties osa nautti vuosituhannen vaihteessa FC Palloseuran edesottamuksista. Onneksi myös vuonna 2019 saa lukea korkealaatuista futissarjista, vieläpä kotimaisin voimin tehtyä.
Pauli Kallion ja Pentti Otsamon Huuhkajia ja Helmareita kuvaa suomalaisen jalkapallon lähihistorian avainotteluita: Gijónin ihmettä vuonna 2013, Bubi-huuhkajan saapumista Olympiastadionille vuonna 2007, Pikkuhuuhkajien pääsyä arvokisoihin vuonna 2009. Ilahduttavasti sarjakuva kirjoittaa myös naisten ja tyttöjen jalkapallohistoriaa, Suomen Cupin ja Veikkausliigan hetkiä, jopa futsalin pyörteitä.
Näkökulma on hauska ja kevyt, mutta tarkka ja ymmärtävä. FC Palloseurasta tutut fiktiiviset hahmot on istutettu katsomoon seuraamaan Teemu Pukin, Tinni Korpelan tai vaikkapa Jari Litmasen otteita. Otsamon piirrostapa on puhdas ja taidokas: futaajien asentoja ja ottelujen kiihkoa ei ole helppo kuvata, mutta Otsamolle kumpikaan ei näytä tuottavan mitään vaikeuksia. Kallion futisfaniuden huomaa, ja niin kuin suomalaista sarjakuvaa lukeneet tietänevät, käsikirjoittajana hän on maamme kaikkien aikojen parhaita.
Teos juhlistaa myös Suomen Palloliiton 111-vuotista toimintaa. Toivottavasti se saa jatkoa.
Antti Granlund
