Ylen uutuussarja Rahti on hyvin tehtyä televisiota, mutta kaikkea ahmiva juoni myös puuduttaa

Evelyn Rasmussen Osazuwa. Kuva: Mark Cassar / FremantleMedia Finland Oy / Yle

Rahti on sarja, jota on tehty ilmeisen kunnianhimoisesti kuvaamaan turvapaikanhakijoiden todellisuutta ja inhimillistä hätää. Kuvauspaikkoja on paljon, kuvausjäljessä ei ole moitittavaa ja näyttelijäntyö todella hyvää. Mielestäni on hienoa, että näihin inhimillisiin tragedioihin kiinnitetään huomiota; joskus tieto pääsee fiktion kautta paremmin perille.

Sarja alkaa koukuttavasti Eritreasta, mistä nuori perheenäiti ja yrittäjä Kiki joutuu perheineen pakenemaan. Hetkittäin pako Libyan kautta Välimerelle ja kumiveneisiin tuntuu todelliselta ja nuoren perheen hätään on helppo samaistua.

Tässä menevät fakta ja fiktio sekaisin onnistuneella tavalla. Mediasta tutut kuvat turvapaikanhakijoiden epätoivosta merellä hatarissa purtiloissa ja ahneiden salakuljettajien armoilla saavat erilaisen sisällön, kun tiedämme lastissa olevan juuri sen Kikin, joka aivan hetki sitten puuhaili pikku kahvilassaan ja joutui sitten poliittisten syiden vuoksi lähtemään.

Riku (Johannes Holopainen, oik.) ja Joni (Amos Brotherus). Kuva: Anssi Leino / FremantleMedia Finland Oy / Yle

Sarjan luonne muuttuu vaikeaselkoiseksi, kun juoneen liittyy aivan liikaa väkeä.

Kikin ja tämän perheen lisäksi on liikuttava suomalainen veljespari, jossa pikkurikollinen yrittää huolehtia lukiopojasta, jonka vanhaintanssit ovat mennä pieleen. On turvapaikanhakijoiden kanssa työskentelevä oikeusavustaja, joka haaveilee adoptiosta sekä hänen tulkkinsa, jolla on omaisia jossakin vaarallisen matkan päällä kohti Eurooppaa ja joka sotkee asiansa moneen suuntaan. On Kikin isä; se sympaattinen ihmissalakuljettaja ja hänen kilpailijansa, joka käy lisäksi lapsikauppaa. Ja irakilainen turvapaikanhakijaperhe, joka linkittyy erinäisiinkin ihmisiin tässä vyyhdessä. Kaikilla on oma historiansa, jota tässä yritetään nivoa yhteen – eikä se oikein onnistu.

Sarja on hyvin tehtyä televisiota, mutta kaikkea ahmiva juoni myös puuduttaa. Sekä katselijakokemus että todellisuuden kuvaus olisivat voittaneet, jos lukuisten keskenään polveilevien tarinoiden sijaan olisi keskitytty johonkin.

Evelyn Rasmussen Osazuwa, Geoffrey Erista ja Ariela Francis. Kuva: Anssi Leino / FremantleMedia Finland Oy / Yle

* *

Rahti on Yleisradion alkuperäistuotanto ja kumppaneita on monia; varmaankin tätä toivotaan katsottavan ympäri Eurooppaa.

Suomessa turvapaikanhakijat, pakolaisuus ja ihmiskauppa ovat edelleen hyvin uusia asioita; varsinaista nykyajan kokemusta on vain vuodelta 2015. Eteläisen Euroopan maissa turvapaikanhakijoiden ilmestyminen kotirannoille ja -kyliin on ollut todellisuutta jo pitkään.

Jotkut näitä ihmisiä liikuttelevat, jotkut ohjaavat heitä kuljettavia rahteja. Ketkä? Niitä eivät ole ne tyypit, jotka satamissa tuuppivat matkansa ostaneita merikelvottomiin aluksiin. Rahteja eivät ohjaile myöskään pitkä ketju pikkurikollisia, jotka saavat omat murunsa tältä tarjottimelta. Joku tätä kuitenkin ohjailee ja jotkut tästä kuitenkin hyötyvät.

Näitä kysymyksiä Rahti ei käsittele, eikä ehkä ollut sen aikomuskaan käsitellä. Mutta miksi tehdä tällaista ilman näitä oleellisia kysymyksiä?

Mutta: olen katsonut sarjasta vain neljä ensimmäistä osaa. Ehkä neljä viimeistä ovat ne palkitsevimmat.

Näkemäni Rahti on sekoitus ihmissudendraamaa, seikkailua, pikkuisen todellisuutta ja hitusen kukkahattutäteilyä, paremmasta haaveilua, suloisia lapsipakolaisia, romantiikkaa ja pieni osa sitä, mikä miljoonille maailmassa on totisinta totta.

Leena Reikko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua