Parasta juuri nyt -palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Mikael Mattila kehuu muun muassa David Bowien soul-levyä, päijäthämäläisiä kulttuurikohteita sekä vesimelonia.
1
Tulinpa tässä muutamankin asiaharrastajan kuunnelleeksi ja pisteyttäneeksi David Bowien koko tuotannon. Urakassa meni reilu vuosi, olihan homman nimenä kuunnella kappale päivässä, ja kappaleita piisasikin sitten nelisensataa!
Tällaiset kappale kerrallaan -savotat (varsinkin, kun kappaleet tulevat uran kannalta täysin satunnaisessa järjestyksessä: 1960-luvun kepeää moppipääpoppia saattaa seurata 1990-luvun angstinen industrial-Bowie) ovat tietenkin lahjomattoman kliinisiä, ja metodista voi aina kiistellä: monet niin kutsutut ”albumiraidat” tai muut välisoitot sekä tunnelmakilinät täydellistyvät vasta albumin sisällä eikä irtopaloina, jolloin niiden arviointi yksittäisinä teoksina voi olla hieman epäreilua. Mutta näillä nyt tällä kertaa mentiin, ja hyvä niin!
Lisäksi intensiivinen urakointi muuttaa aina hieman omaakin perspektiiviä ja ennen kaikkea haastaa horjuttamaan perinteistä kaanonia. Tulin nimittäin havaitsemaan, että kenties katu-uskottavimpina klassikoina nähdyt Berliini-kauden hillotolpat Low ja ”Heroes” ovat sittenkin oudon haahuilevia, paljolti tekstuuriin luottavia levyjä, joiden kappaleiden hahmottomuus tuntuu välillä jopa turhauttavalta. Sitä vastoin näitä seurannut Berliini-trilogian päätös ja nähdäkseni kahden edeltävän varjoon jäänyt Lodger tuntui yhtäkkiä paljon freesimmältä ja leikkisämmältä kokonaisuudelta.
Eniten minut kuitenkin yllätti vuoden 1975 ”muovisouliksi” kutsuttu kokonaisuus Young Americans. Miten suvereenia tyylin hallintaa! Eniten levyllä ehkä hämmentää se, miten vaivaton visiitti se on ajankohtaisen ”mustan musiikin” maailmaan – ja miten se toisaalta hyväksyy oman turisminsa ja statuksensa Bowien ehkä ”genreimpänä” levynä.
On toki tiedossa, että Bowie vaati onnistuakseen aina hyvän aisaparin (Tony Visconti, Carlos Alomar, Brian Eno, Robert Fripp…), mutta se onnistuminen kuitenkin edellytti onnistunutta laulunkirjoittamista, ja se nyt vain sattuu olemaan Young Americansilla harvinaisen tapissa. Fame, Can You Hear Me, Right… Tai heti kärkeen asetettu nimiraita: voi hemmetti mikä ”astunpa rehvakkaasti huoneeseen piña colada yhdessä ja Hennessy-lasi toisessa” -avaus! Maailman parasta musiikkia!
2
Toinen aika hyvä nautiskelun päälle ymmärtänyt muusikko oli italialainen Lucio Battisti (1943–1998). Tunnen kyllä italoprogen erikoisuudet, mutten ole kovin perehtynyt muuhun 1960–70-lukujen italiamusiikkiin. (Myöhempi disco sitten erikseen.)
Eräs toverini tuli kuitenkin suositelleeksi Battistia määreillä ”sofistikoitunutta, kuulostaa välillä ihan Destroyerilta”, viitaten yhteen suosikkiini, vancouverilaisen Dan Bejarin viininmaistelu- ja lauluntekohankkeeseen.
Ja kyllä! Battistin 1970-luvun puolivälin tuotanto on ehdottoman, öh, mannermaista tulkintaa amerikkalaisemmasta suuren maailman yacht rock -herkuttelumusiikista. Silti vaikkapa vuoden 1974 Anima latina tuntuu poikkeuksellisen kunnianhimoiselta, poprakenteita venyttävältä musiikilta, olematta kuitenkaan liian vaikeaselkoista tai mailaa liiaksi puristavaa. Juuri on silti italialaisessa, melodisessa laulumusiikissa ja sen hetkittäin jopa iskelmällisissä orkestraatioissa. Pärjäsihän Battisti aikoinaan Sanremon laulukilpailuissakin.
Battisti on pitkästä aikaa jotenkin tuoreen ja yllättävän kuuloista musiikkia – mainiota taustaa loppua kohti kääntyvän kesän hämärtyviin iltoihin. Yksi mainio sisäänheittobiisi on vaikkapa Ancora tu vuodelta 1976, jonka ainakin Róisín Murphy on versioinut.
3
Olen viime aikoina sijainnut Lahdessa, eli olen ottanut haltuun sikäläistä kulttuuritoimintaa – siis niin paljon kuin ankeutuvalta koronatilanteelta uskallan. Yksi varsin ilahduttava ja vielä tämän viikon auki oleva kokonaisuus on Nastolassa sijaitsevan Erstan kartanon tiluksille levittäytyvä Kaarisilta Biennale. Nimensä mukaisesti joka toinen vuosi järjestettävä näyttely esittelee Erstan kartanossa toimivan Kaarisilta ry:n suojattien kirjavaa osaamista: installaatioita, videotaidetta, veistoksia.
Koska Lahti on vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupunki, on myös Biennalen kokoava teema ihminen ja luonto. Teema ilmenee oikeastaan kaikenlaisina motiiveina: on naivistisia eläinhahmoja, psykedeelisen värisiä karhuveistoksia, yksityiskohtaista maisemakuvaa, nahkatakkiin kudottuja villasieniä… Runsas ja kunnianhimoinen kuratointi vaatii aikaa, mutta ei tuo ähkyä.
4
Toinen idyllinen ja suositeltava Päijät-Hämeen kesäkohde on Asikkalan Vääksy. Senhän tiesi jo suomalainen kulttuurieliitti, sillä pitäjässä viihtyi 1800–1900-lukujen taitteessa porukka Sibeliuksista Edelfelteihin. Ja mikseivät olisi viihtyneet: Vääksy sijaitsee harjulla kahden veden – Vesijärven ja Päijänteen – välissä, minkä lisäksi vierestä lähtee toinen merkittävä luontokohde Pulkkilanharju.
Lisäksi oli hilkulla, että nykyinen Lahden olisikin sijainnut Vääksyssä. Pitäjään oli suunniteltu jo 1700-luvun lopulta saakka ruutukaavaa, sillä tienoolla pyöri kauppiaita sekä Päijänteen liikennettä. Asikkalan talonpojat kuitenkin vastustivat suunnitelmia, ja tilanne tavallaan ratkesi Vääksyn kanavan (joka täyttää tänä vuonna 150 vuotta) rakentamisen myötä, sillä se elvytti parinkymmenen kilometrin päässä olleen Lahden kylän ja kytki Päijänteen laivaliikenteen osaksi Venäjälle ulottuvaa rautatietä.
1980-luvulla Vääksyn viereen nousi Asikkalan keskusta, mikä käsittääkseni myös osaltaan näivetti idyllistä Vääksyä, kun elinkeinoelämä siirtyi parin kilometrin päähän. Viime vuosina vääksyläiset ovat kuitenkin elvyttäneet kotiseutuaan urakalla, minkä ansiosta Vanha Vääksy valittiin tänä vuonna vuoden päijäthämäläiseksi kyläksi. Kaikkea on Vääksyssä siis tapahtunut!
Suosittelen itse Vääksystä etenkin ravintola Kanavan kunkun lehtikaali-tempeh-bowlia sekä vieressä sijaitsevan Kanavan helmen käsityöläisjäätelöitä. Oivaa apetta ovat!
5
Vesimeloni on ollut tämän kesän ehdoton hittihedelmä. Paitsi että sitä voi helteellä syödä niin paljon kuin maistuu, ovat sen punainen ja vihreä äärimmäisen esteettisiä sävyjä, minkä lisäksi melonia kannattaa jäystää, jos on kesäviikonloppu mennyt liiaksi viihteen puolelle: vesimelonin diureettiset aineosat edistävät muun muassa munuaisten toimintaa, mikä vähentää kaikenlaista pöhöä ja turvotusta. Sellainen on vesimelonin luonne – kiitos mm. lykopeeni!
Mikael Mattila
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (21.11.2024): Vaietut arktiset sodat, Pikku Kakkosen konsertti, Oro Jaska
Marja Mustakallio on katsellut Yle Areenaa ja viihtynyt pikkupoikien konserttiseuralaisena.
Parasta juuri nyt (15.11.2024): Polkom, Louhiteatteri, Judith Mok, Rokumentti, Yleisradio
Pasi Huttunen kaipaa lisää poliittista satiiria, intoilee Rokumentista ja suree Ylen heikentämistä.