Jupiter’s Legacysta syntyi supersankarisarja, jossa kaikki sarjakuvan hyvät ideat on heitetty romukoppaan

Jupiter’s Legacy on katsottavissa Netflixissä. Kuva: Netflix

Joskus sarjan parhaat paukut siirretään toiseen kauteen, mikä on melkoinen riski, sillä koko sarja saatetaan lopettaa vähäisen katsojamäärän takia. Katsojaa moinen koettelee myös, varsinkin jos kerronta on niinkin vetelää kuin Jupiter’s Legacy -tv-sarjassa.

Mark Millarin käsikirjoittama ja Frank Quitelyn piirtämä sarjakuva kulkee aivan toisia latuja kuin Netflixin televisiosarja. Sekin alkaa hieman laiskasti, kunnes lehden kolmannessa numerossa alkaa tapahtua. Millar on eittämättä hyvä kirjoittaja, ja yksi aikamme merkittävimmistä amerikkalaisista sarjakuvakertojista. Teksti luistaa, dialogi on hyvää, ja lukija pysyy otteessa.

Tv-sarjassa seurataan useampaa juonta. Pääjuoni käsittelee isän ja lasten suhdetta, ja asian tueksi on kirjoitettu parikin lyhyempää juonta. Pääjuonen kantavana voimana on supersankarien sisäinen moraalikoodi, joka on tarkoitus pitää heidät kirkasotsaisina kansan palvelijoina. Koodia ikävä kyllä koetellaan monelta taholta.

Sivujuoni sijoittuu vuoteen 1932, aikaan jolloin supersankareita ei vielä ole. Sekalainen seurue matkustaa ihmeellisen näyn perässä Thomas Moren kuvailemaan Utopiaan, tai näin ainakin asian voi tulkita. Juoni yrittää olla arvoituksellinen, mutta loppu valitettavasti paljastetaan heti ensimmäisessä näyssä. Katsoja tietää, että kuusikko menee saarelle missä he saavat supervoimat, mutta asiaa jankataan ja jankataan kuin kyseessä olisi isompikin mysteeri.

Mark Millarin ja Frank Quitelyn Jupiter’s Legacy -sarjakuva. Kuva: Petri Hänninen

Jupiter’s Legacyn teemat ovat tavallaan hienot. Pääjuoni ja sivujuonet keskustelevat keskenään, kun takaumissa päähenkilölle ilmestyvä isä haastaa hänet, kun taas nykyajassa haasteen tuovat läheiset ja ympäristö. Sarjan hahmot toimivat ideologiansa mukaisesti eri ympäristöissä, mutta koska vastus on eri, silloin myös vastaukset ovat erilaiset. Asiaa on hölmöä enää alleviivata käyttämällä takaumissa samaa dialogia kuin nykyajassa.

Sarjakuvaversio on aivan muuta. Kun tv-sarjassa asioita vatvotaan ja kerronta laahaa, sarjakuvassa pitäydytään ainoastaan oleellisessa. Juonenkäänteet ovat yllättäviä, ja Millar onnistuu välittämään aidon yhteiskunnallisen viestin.

Tv-sarjassa kaikki sarjakuvan hyvät ideat on heitetty romukoppaan, ja tilalle on kaiveltu jo muista sarjoista tuttuja aineksia. Jos tv-sarjan viimeinen jakso olisikin ollut toinen tai kolmas, juttu olisi saattanut kehittyä johonkin suuntaan. Toivottavasti Jupiter’s Legacy ei jatkossa liihottele liian kauas perusideastaan, vaan ammentaa enemmän sarjakuvan juonesta.

Petri Hänninen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua