Ystäväni Dahmer kertoo teinipojasta, jota vaivaavat päänsisäiset äänet.

1

Ystäväni Dahmer (Täysi Käsi / Zum Teufel, 2021, suom. Antti Koivumäki & Vesa Kataisto) on Derf Backderfin dokumenttisarjakuva hänen nuoruuden koulukaveristaan Jeff Dahmerista, joka tappoi 17 ihmistä vuosina 1978–1991. Kun aikoinaan luin My Friend Dahmerin alkukielisenä, pyörin painajaisissa koko seuraavan yön, eikä nyt toisen lukukerran jälkeenkään yö paljon paremmin mennyt.

Ystäväni Dahmer kertoo Jeff Dahmerin nuoruudesta, ajasta ennen ensimmäistä murhaa. Sarjakuva on suorastaan kauhukertomus, ja se auttaa ymmärtämään mistä sarjamurhaajat syntyvät. Tarina muistuttaa länsimaisen ihmisen pahimmasta vitsauksesta, yksinäisyydestä. Mitä kehittyneempi ja verkostoituneempi yhteiskuntamme on, sitä eristäytyneempiä meistä tulee. Ihminen kaipaa yhteisöllisyyttä ja yhteyttä toiseen ihmiseen.

Alberto Breccian taidetta The Eternaut 1969 -sarjakuvateoksessa.

2

Argentiinalaisen Héctor Germán Oesterheldin käsikirjoittama ja Alberto Breccian piirtämä The Eternaut 1969 päivittää kymmenen vuotta aiemmin ilmestyneen El Eternauta -sarjakuvateoksen. Kyseessä on siis uudelleen kirjoitettu ja piirretty tarina, mutta sen poliittista viestiä on terävöitetty.

Yhdysvallat ja muut länsimaat pelastavat oman nahkansa avaruusolentojen hyökätessä ja lupaavat koko Etelä-Amerikan vierailijoiden asuinsijaksi. Mutta alkuperäiset asukkaat pitää tietysti ensin hävittää.

Teoksessa on kaikuja niin löytöretkien ajoista kuin kylmän sodan politiikastakin, jolloin sekä Neuvostoliitto että Yhdysvallat tukivat aseellisia vallankaappauksia Etelä-Amerikassa. Taloon linnoittautuneiden päähenkilöiden ahdistavasta paranoiasta tulee mieleen The Walking Dead.

Oesterheld sekä hänen neljä tytärtään kidnapattiin ja kidutuksen jälkeen tapettiin Isabel Perónin syrjäyttäneen, Yhdysvaltojen tukeman sotilasjuntan hallintoaikana.

Kuolema seikkailee Russ Leachin Only Death Can Save Us -sarjakuvassa.

3

Russ Leachin ja Rik Hoskinin Only Death Can Save Us joukkorahoitettiin viime vuonna Indiegogossa. Päähenkilönä on otsikon mukaisesti itse Kuolema.

Sarjakuva nostaa hattua menneiden aikojen seikkailusarjakuville, erityisesti Jack Kirbyn New Gods -sarjalle. Leachin piirrosjäljessä näkyy peittelemättä Kirbyn vaikutus. Kuolema mättää kuonoon ja viikate heiluu, kun toisesta ulottuvuudesta ulos murtautuneet pahikset saavat kyytiä.

Daniel Torresin Triton ei ole kestänyt aikaa.

4

Daniel Torresin Roco Vargasin seikkailuja: Tritonin suomijulkaisu oli tapaus 1980-luvun sarjakuvapiireissä. Taidetta ihailtiin, etenkin fiftarityylisiä avaruusaluksia, ja tarinaakin pidettiin mukiinmenevänä.

No, tämä ei ole kestänyt aikaa sitten ollenkaan! Olkoonkin film noir -pastissi, mutta naiskuva on häiritsevän mustavalkoinen, ja entäs rasismi sitten? Vihreä marsilainen on täysi vaudeville-näkemys afrikkalaisista. Taidekaan ei enää nykyaikana säväytä.

Ajat muuttuvat, toiset nostetaan, toiset unohdetaan.

Yoshihiro Tatsumin Fallen Words noudattaa rakugo-perinnettä.

5

Yoshihiro Tatsumi on tuttu sellaisista mestariteoksista kuin A Drifting Life, The Push Man ja Abandon the Old in Tokyo. Fallen Words on kokoelma historiallisia sarjakuvakertomuksia japanilaisen rakugo-kertomusperinteen hengessä.

Lyhyet kertomukset eivät varsinaisesti muodosta tarinan kaarta, vaan päättyvät yleensä jonkinlaiseen sukkeluuteen. Niissä saattaa esiintyä henkiä tai taikuutta, jotka istuvat japanilaiseen tyyliin hyvin luontevasti muun elämän rinnalle. Tarinat saattavat myös kertoa suhteellisen arkisesta vierailusta ilotalossa.

Ei ehkä Tatsumin mestaritöiden tasoista kamaa, mutta silti mainiota gekigaa.

Petri Hänninen, teksti ja kuvat

Lisää sarjakuvista Tampere Kuplii -virtuaalifestareilla 20.–23.5.2021.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua