Kuva: Ville Pirinen
SARJAKUVA | Vapautuneesti kuvallisia vaikutteita yhdistelevä teos sisältää kumouksellisia viestejä. Chaos Void on sarjakuva, joka ei usko helppoon self-helppailuun, mutta saattaa kuitenkin toimia itsevoimautumisen välineenä.
Ville Pirinen, teksti
Kuvat Jenna Oldénin sarjakuvasta Chaos Void (Täysi Käsi, 2021). Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.
Vuonna 1995 syntynyt tamperelainen Jenna Oldén tekee kuvituksia, kuvataidetta ja sarjakuvia, eikä taidelajeja voi tai tarvitse erottaa toisistaan absoluuttisesti. Fyysisessä muodossakin anarkistisia sarjakuvazinejä julkaisseen Oldénin jeldén-blogi palkittiin parhaana sarjakuvablogina vuonna 2018, ja hänen juttuihinsa on voinut törmätä mm. Kuti-lehdessä.
Chaos Void (Täysi Käsi, 2021) on tekijän ensimmäinen ”virallisesti” julkaistu kokopitkä sarjakuvateos. Englanninkielinen kokonaisuus yhdistelee vaivattomasti vaikutteita kokeellisesta nykysarjakuvasta, aasialaisesta sarjakuvaperinteestä, 1990-luvun mustavalkoisista vaihtoehtosarjakuvista ja nostalgis-futuristisesta digitaalisesta taiteesta.
Internet-ajan sarjakuva!
Aluksi lukijalle esitellään laturijohtoa, energiajuomatölkkiä, Kelan kaavakkeita, lääkepurkkia, kahvikuppia, kolhiutunutta kännykkää, läppäriä, piirustusvälineitä ja puhuva käärme. Sotkuisessa kämpässä haahuilee ainakin jonkinasteiseksi tekijän omakuvaksi hahmottuva ihminen. Kuvat ovat yhtä aikaa luonnosmaisen vapaita ja täynnä konkretiaa lisääviä yksityiskohtia. Ensifiilis on: masentavan todellisuuden masentama milleniaali masentumassa naturaalissa habitaatissaan. Puhuvan käärmeen ja keskushahmon välinen keskustelu vahvistaa fiilikset: kyä nii o että näi o.
Käärme kuitenkin tietää, että jossain arkitodellisuuden ja ikuisen depression tuolla puolen on paikka/asia/ulottuvuus/idea/jotain nimeltä chaos void, josta saattaa löytyä lohtua lohduttomuuteen. Käärmeellä on myös ohjeet kaaostyhjiöön matkaamista varten. Tarinan intro-osuus päättyy, kun todellisuuden harmaaseen kudokseen puukotetaan ammottava rööri, ja chaos void imaisee päähenkilön ja samalla lukijan sisäänsä.
Matka arkitajunnan taa alkaa.
Julkaisun takakansi kertoo muun muassa: ”Personal healing and the revolution are processes of continuous disobedience. Both processes are complex and chaotic, but most importantly inseparable and collective.”
Teksti voisi periaatteessa löytyä myös joltain julkaisun komeista koko sivun kuvista. Chaos Void rakentuu suurelta osin trippailevasta kuvavirrasta, josta yksittäisiä sivuja on mahdollista erottaa omiksi inspiroiviksi tai lannistaviksi huoneentauluikseen.
Sivuilta hyppii antikapitalistisia iskulauseita. Kirjallisesti kiteytyneitä ajatuksia kehystää huomattavasti vapaampana ja mystisempänä vellova kuvamaailma. Tekstiaineksesta voisi rakentaa myös saarnaavaa poliittista pamflettia, mutta Oldénin sisäänpäinkääntynyt kuvitusmeno pitää Chaos Voidin lyyrisenä teoksena. Meininki on kyllä graafisesti näyttävää, mutta niin herkän psykedeelistä ja ajoittain lähes abstraktia, etteivät sivut taivu opetustauluiksi.
Tämä tuntuu suurelta vahvuudelta. Chaos Void osaa olla selkeästi jotain mieltä, ja samalla esittää mielipiteensä kaoottisen monimielisesti. Taide ei latistu rautalangasta vääntämiseksi edes oman agendansa takia, koska ”to love is to make space for chaos”.
Kun ei hymyilytä, niin ei hymyilytä.
Vaikka jutussa on tavallaan varsin selkokielinen juoni, erillisinä kohtauksina hahmottuva rakenne ja jopa jonkinlainen päähenkilön lohdullinen kasvutarina, Chaos Void ei kuitenkaan perustu jänniin tarinakäänteisiin.
Se on muutaman idean ympärille rakentuva mötkäle vapaata visuaalista ajattelua, joka rytmittyy hengittävästi noin 50 sivun matkalle. Intensiivinen kuvamylly rauhoittuu välillä valkoisiksi tai mustiksi pinnoiksi. Tarvittaessa edetään aivan perinteisillä sarjakuvaruuduilla, mutta suurelta osin lukijan katsetta sivuilla ohjailevat monimuotoiset tekstipalikat, mustien ja valkoisten alueiden dynaaminen sommittelu ja viivojen elävä liike. Kuulostaa kirjoitettuna vaikealta, mutta on luontevasti soljuvaa kuvakerrontaa.
Puhuvan käärmeen ja päähenkilön äänillä kyseenalaistetaan paitsi yhteiskunnan rakenteellisia epäkohtia ja vallalla olevaa kapitalistista tehokkuusideologiaa, myös yksilön pelokkuutta ja armottomuutta omia heikkouksia kohtaan.
Ideat eivät sinänsä ole tyhjyydestä ilmestyneitä mullistavia uutuuksia, mutta jokin armollisuus Oldénin tavassa käsitellä niitä tuntuu aidosti kumoukselliselta tässä ajassa. Voiko taiteellinen nykysarjakuva herätellä vallankumouksellista ajattelua? Toivottavasti!
Katse vaeltaa sivulla.
Tavassa miksailla henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia aineksia villeihin visuaaleihin tekijälle löytyy hengenheimolaisia. Kotimaisesta sarjakuvakentästä ainakin Jiipu Uusitalon, Tommi Musturin, Tiitu Takalon tai Edith Hammarin töistä on mahdollista bongailla samantyyppistä ajattelua. Abstrakteimmillaan Chaos Void lähestyy Jyrki Heikkisen kuvarunoilua, jossa tekstattu teksti ja viivapiirros ovat erottamattomasti sama asia.
1990-luvun alussa sekä mainstream- että vaihtoehtosarjakuvasta innostuneelle keski-ikäiselle lukijalle Chaos Void tarjoaa ainakin yhden yllättävän tyylilajiviittauksen: vuonna 2021 julkaistu nuoren tekijän teos muistuttaa kansitaittoaan myöten wakawanhaa ysärimeininkiä.
Ruiskumaalilta näyttävät sävypinnat, digitaalisesti venytetyt viivat, venkoilevat fontit, isot rasterit ja kollaasimainen kuvien rakentelu tuovat mieleen ajat jolloin em. asiat näyttäytyivät upouusina mahdollisuuksina sarjakuvakerronnassa. Oldénin jälki on ihan omaansa, mutta kuvatekniset ratkaisut tuovat mieleen Dave McKeanin, Bill Sienkiewiczin tai Al Columbian harmaasävyhommat jostain kahdenkymmenenviiden vuoden takaa.
Ysärin ”ensimmäisellä kierroksella” herkässä iässä kokeneelle efekti on kiehtovan kaksijakoinen. Näyttää yhä tosi hyvältä, mutta samalla muistuttaa hieman painostavasti menneestä maailmasta/elämästä. Vähän sama, kun kuulee nuorten ihmisten soittavan ongelmattoman kirkasotsaisesti ysäri-indietä tai grungea: hienoa, että uusi sukupolvi pystyy, mutta itsellä on aikakauden esteettisiin ratkaisuihin turhan monimutkainen suhde.
Luen nyt juuri äsken monimutkaisesta ysärisuhteesta kirjoittamani kappaleen, ja kuulen kuinka koko universumi huokaa: OK BOOMER.
Joka tapauksessa, Chaos Voidin ysäriviba on vain yksi osa tekijän ilmaisua, samoin kuin jossain kuvapinnan takana väijyvät manga-vaikutteet. Oldénin jälki ei varsinaisesti näytä esimerkiksi japanilaiselta sarjakuvalta, mutta sen voi aistia yhdeksi kuvamaailman rakennusaineista. Internet-natiivin taiteilijan vaikutepaletti ei ole samalla lailla aikoihin ja paikkoihin sidottu kuten jo monesti mainitulla 1990-luvulla väkisinkin oli. Hyvä niin, hieno viiva on hieno viiva, ihan sama millaisella vehkeellä se on piirretty.
Tiukkaa tekstiä.
Fantastisista kuva-aiheistaan huolimatta varsin illuusiottomasti ulkopuolisuuden ja uupumuksen tunteita möyhentelevän teoksen jälkimaku on rohkaiseva. Päähenkilön päättäväisyys horjuu, mutta toivottomuudestakin löytyy aina jotain kollektiivisen toivon valopilkkuja. Jutulla on varmasti monia viestejä, mutta eräs niistä tuntuu olevan: Sinä(kään) et ole yksin.
Chaos Voidin self-help tuntuu jonkinlaiselta antiteesiltä kaikelle Rock Your Day -tsemppaukselle tai millekään vinkeille, joilla yksilö jaksaa pysyä tuottavana rattaana yhteisessä koneistossa. Siksi myös sen tarjoilema itseapu on uskottavampaa. Äkäistä, sekavaa ja hiukan liian lyyristä miekkarikyltteihin maalattavaksi, mutta kaikessa kaoottisuudessaan kohottavaa.
”Fuck phoenixes and their burnouts, there’s rebirth in comfort and pleasure, too”.
Kellumista kosmoksessa.
Chaos Void tuoksuu yhä tuoreelle painovärille, joten en vielä osaa sanoa kuinka armollisesti se hyllyssä vanhenee. Juuri nyt se tuntuu polttavan ajankohtaiselta, ja parin lukukierroksen perusteella on helppo nähdä, että ainakin Oldénin kuvakerronta kestää toistuvaa katselua. Tutkiskeltavaa riittää, ja eiköhän ympäröivä yhteiskuntakin pysyttele sen verran suorituskeskeisenä, ettei teoksen kritiikki laimene pelkäksi kulttuurihistorialliseksi anekdootiksi ainakaan ihan lähivuosina.
Lainataan vielä loppuun yhtä asiayhteydestään irrotettua värssyä kirjasta:
”Magic happens in the margins.”
Kyä nii o että näi o. Taas yksi homma, jossa elämä imitoi taidetta.
Suuri kysymys.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sattumia sarjakuvahyllystä #65: Noah Van Sciver – As a Cartoonist
SARJAKUVA | Amerikkalaisen indie-sarjakuvan nuori veteraani sekoittelee itseironista omaelämäkertaa huikentelevaiseen historialliseen fiktioon.
Sattumia sarjakuvahyllystä #64: Jack T. Chick – Tehtävä
SARJAKUVA | Kiehtovan kummallinen vanhoillis-uskonnollinen sarjakuva tarjoaa kankeaa kerrontaa ja käppäistä piirrosjälkeä. Huumori- ja kauhusarjakuvan keinoja lainaava lohduton novelli herättää ristiriitaisia ajatuksia.
