Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Eetu Haverinen on hortoillut Nokian Tehdassaaressa ja kuunnellut Matti Johannes Koivua.
1
Lähdin eräänä perjantaina pyöräilemään ystäväni kanssa vähän puolivahingossa kohti Nokiaa, koska siellä oli kuulemma ”joku tehdassaari”, jossa oli ”jotkut pienet festarit”. Sunnuntaihin mennessä oli tuhatprosenttisen selvää, että hortoilumme oli, ei pelkästään kannattavaa, vaan varsinainen onnenpotku. Löysimme nimittäin viehättävän ja vanhan tehdasmiljöön, jota rönsyävät lehtipuut ja voimakasvirtainen joki kehystivät. Pihalla oli kaikenlaista kevyttä rakennussälää, lavasteen näköisiä puuelementtejä ja taustamusiikkina rennohkoa trancea. Olimme saapuneet HUG-festivaaleille aivan oikeaan osoitteeseen, mutta vain hieman väärään aikaan, eli yhden päivän liian varhain. Hätä ei ollut tämännäköinen, koska festivaalin väki otti hämmentyneet turistit vastaan mutkattomasti, ja pian meidät oli rekrytoitu rakennushommiin – ja minut vielä apukäsiksi koko viikonlopun ajaksi. Ystäväni taas joutui palaamaan pääkaupunkiseudulle kesken kaiken jo lauantaina ja menetti puolet kaikesta huvista!
Nokian Tehdassaareen on näin perus-tamperelaisesta näkökulmasta jopa vaivihkaa syntynyt uudenlainen kulttuurikeidas. Tehdas 108 on perustettu yhteen Nokianvirtaa halkovan Tehdassaaren käytöstä poistuneista tuotantolaitoksista, jonka arkkitehtina toimi sama Bertel Strömmer, joka tunnetaan muun muassa Tampereen linja-autoaseman ja Sokos Hotel Tammerin suunnittelijana. Tehtaan dynamona hyörii Tehdassaaren osuuskunta, joka järjestää tilassa kulttuuririentojen lisäksi työpaja- sekä ateljeetoimintaa. Tiloja vuokrataan myös juhla- ja kokouskäyttöön.
Itse ainakin pistän korvan taakse, josko vaikka jokin tunnelmallinen minifestari osuisi loppukesästä tai syksystä aikatauluihin ja pääsisin taas viettämään aikaa näissä rapistuneissa, mutta uljaissa raameissa.
2
Noin vuosi sitten heräsin tunteeseen, että musiikin suoratoistopalvelu Spotify oli jotenkin liikaa. Musiikinkuuntelussani oli tapahtunut aito inflaatio, enkä jaksanut enää syventyä edes onnistuneisiin teoksiin. Tämän lisäksi käytin Spotifyta radiona, jolloin sen algoritmi alkoi suositella minulle omaan ”profiiliini” sopivaa musiikkia. Mutta kun en minä halua habittaa mitään perus-hipsteriyttä! Noh, tähän ongelmaan olisi varmasti ollut kiertoteitä Spotifynkin sisällä, mutta päädyin pistämään tilauksen poikki ja katsastamaan vaihtoehtoja. Mixcloud on ollut löydöistä ilostuttavimpia – siinä on jotain kirpparilevyjen ostamisen kaltaista sattumanvaraisuutta. Kyseessä on yksittäisten henkilöiden tai ammattimaisten toimijoiden tuottamia mixtapeja listaava ja filtteröivä palvelu, jonka palkitsevuus on juuri siinä, ettei kaikkea kaadeta syliin kuin manulle illallista. Sen sijaan hienot jutut löytyvät intensiivisen kaivamisen tuloksena, ja siinä sivussa tulee kuunneltua kasapäin todella vinkeää kamaa. Tämä pitää maailman paremmin auki ja tuuli puhaltaa vapaammin kuin liian tuotetuissa kulttuurielämyksissä!
3
Matti Johannes Koivun musiikillisesta tuotannosta aivan ensimmäiseksi mieleen kirpoaa sana ”kirkasotsainen”. Ultramariinissa ja Koivun sooloprojektien sävellyksissä soi jonkinlainen kristallinen selkeys, jonka helinä on ajoittain jopa liian valoisaa ja puhdasta. Sävellysten narratiiveissa kaikuva rehellisyys ja nöyryys sai minut kiinnostumaan Koivun Ylelle toteuttamista podcast-sarjoista, joita ovat Oikeudenmukaisuuden historia, Tulevaisuuksien historia ja Keskeneräisyyden historia. Sekuntiakaan podcasteja kuuntelematta saattoi olla jokseenkin varma, että tulossa oli ”aitoa kamaa”.
Podcasteissa luodataan kulttuurimme äidinmaidossa kulkevia arvoja ja asenteita, jotka päältä katsoen näyttävät tippuneen taivaista joskus vuonna kiviröykkiö ja polttohautaus. Mutta useat näistä konstruktioista ovat verrattain nuoria ja vieläpä tietoisesti rakennettuja tarinoita – joilla on monesti tavoiteltu vilpittömästi yhteistä hyvää, mutta jotka jo laatijoidensa kömpelöissä näpeissä ovat usein vääntyneet jokseenkin muotopuoliksi. Ja niiden kanssa on kinkattu eteenpäin enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Osasta on jalostunut käytössä jotain aidosti upeaa ja osiin oli kylvetty suunnattoman pahan siemen jo ensimetreillä.
Taiteilijana ja muusikkona Koivu osaa rakentaa draamaa ja käyttää ääntään suurella dynamiikalla, mikä tekee podcastien kuuntelusta parhaimmillaan kevyen ja nautinnollisen kokemuksen. Suuret asiat kaatuvat päälle liialla paatoksella, mutta kun perspektiivi on rintataskuun taitellussa pellavaliinassa ja rakkauskirjeissä, kuulijan mieli lentää podcastien henkilöhahmojen mielen mukana ja lopputuloksessa soi Koivun muullekin tuotannolle tyypillinen kirjallinen kauneus.
4
Pyörämatkailun voisi artikuloida vaikka prekaarin purjeveneilyksi. Retkipyörän pakkaamisessa, reissun suunnittelussa, aikatauluttamisessa, välipaloissa, etapeissa, yöpaikoissa ja rennosti etenevässä seikkailullisuudessa on varmasti paljon samaa kuin purjeveneen rakentamassa elämisen tilassa. Hidas matkailu pyörällä on ajattelun kääntämistä paljosta vähään, mutta rauhallisemman mielen johdosta kouriintuntuvampaan kokemukseen. Etenkin pidemmillä reissuilla, jolloin ajopäiviä kertyy useampi, pääsee jonkinlaiseen liikkeen ja polkemisen pulssin synnyttämään virtaan. Ja hyvissä lämmöissä oleva kehokin luo arkaaisen aktiivista maailmassaoloa! Pyörämatkailusta saa lähes automaattisesti jonkinlaista joogaa, jossa polkija näkee vaihtuvissa maisemissa allegorian elämänsä kulusta.
5
Olin jo unohtanut. Reivaaminen on hyvin eheyttävä kokemus. Minua kummeksuttavat siihen liitetyt stereotypiat pelkästään psykedeeliskenen kohtaamispaikkana. On aivan upeaa painella menemään suunnilleen urheilujuoman voimalla ympäristössä, jossa jollain syvästi jaetulla tavalla on avoimemmat normit kuin päivänvalon yhteiskunnassa. Ihmiset eivät lähesty toisiaan statuksen takaa, vaan tanssin vapauttaman iloisuuden ja leikkimielisyyden kautta. Pääkaupunkiseudun underground-tanssikulttuurin kautta voi viettää aikaa erilaisessa Helsingissä kuin maakuntalaiseen makuun kovapintaisessa arkivilinässä. Avoimen ilmapiirin hämyissä myös toisiin ihmisiin tutustumisessa on jotenkin autenttisempi ja vilpittömämpi soundi.
Eetu Haverinen
