”Luotan siihen, että ensimmäinen impulssi, joka tuottaa hyvää oloa, on oikea”

11.03.2021
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Rumpali ja lyömäsoitintaituri Hannu Risku julkaisi sooloalbumin Kirpeitä hedelmiä, jonka kappaleet ovat hänen kynästään. Kuva: Jani Snellman

MUSIIKKI | Hannu Riskun hyväntuulen musiikissa yhdistyvät monet mukavat asiat. Kirpeitä hedelmiä on pelimannisukuun kuuluva pitkän linjan muusikon ensimmäisen sooloalbumi.

Marita Nyrhinen, teksti

Multi-instrumentalisti ja laulaja Hannu Riskun juuret ovat vahvasti Etelä-Pohjanmaalla. Hän on kasvanut ja käynyt koulunsa Ylistarossa ja Seinäjoella. Jo lapsena aloitetut rumpuopiskelut veivät mennessään, johtivat korkeakouluopintoihin ja valmistumiseen musiikkipedagogiksi (AMK).

Taitavana muusikkona ja aistit herkässä hän omaksui monia tyylilajeja ja sai soittaa toinen toistaan erilaisempaa musiikkia esittävissä yhtyeissä ja projekteissa. Riskun repertuaari ulottuu jazzista maailmanmusiikkiin, popista musikaaleihin ja kansanmusiikista lastenmusiikkiin. Risku paljastaa, että improvisaatioteatteri – tärkeimpänä työpaikkana Stella Polaris – vei hänen sydämensä.

Risku on soittanut monissa ja monenlaisissa yhtyeissä, jazzin saralla muun muassa Pepa Päivinen & Hannu Risku -duossa sekä viime vuosina uudelleen herätetyn Sound & Furyn lyömäsoittajana.

Pelimannisukuun kuuluvana Risku on soittanut itseoikeutetusti yhtyeessä Kiikka-Iisakki. Se on trio, jonka musiikki pohjautuu Riskun Pelimannit -perheyhtyeen kappaleisiin. Yhtye perustettiin Etelä-Pohjanmaalla vuonna 1884 ja se esiintyi usean sukupolven ajan. Koska suvun ensimmäinen tunnettu pelimanni oli 1700-luvun alussa vaikuttanut Kiikka-Iisakki, oli kunnia-asia nimetä yhtye sen mukaan. Hannu Risku jatkaa ansioituneesti sukunsa perinteitä.

* *

Hannu Riskun ensimmäinen sooloalbumi, Kirpeitä hedelmiä (Eclipse, 2021), on osoitus perinteiden jatkamisesta ja niiden kunnioittamisesta. Kaikki kappaleet ovat hänen kynästään. Tuotoksista voi kuulla kaikuja Kaustiselta, ja hetkittäin mieleen tulee J. Karjalaisen Lännen-Jukka-projekti.

Risku kertoo, että Kirpeitä hedelmiä -albumin idea lähti ajatuksesta tehdä musiikkia täysin omilla ehdoilla.

– Otin ohjenuorakseni sen, että teen kaikki ratkaisut sen perusteella, mistä tulee hyvä fiilis, niin lauluja kirjoittaessani kuin niitä sovittaessani ja soittaessani. Luotan siihen, että ensimmäinen impulssi, joka tuottaa hyvää oloa, on oikea. Sillä lailla voi yllättää tekijänkin.

Risku sekoittaa itselleen tärkeitä asioita kappaleissaan. Tuloksena on eräänlainen kansanmusiikin ja amerikansuomalaisen ilmaisun symbioosi, jossa on ehkä ripaus kuplettiakin. Musiikki ei kuitenkaan kuulosta vanhanaikaiselta, pikemminkin siltä, että perinnemusiikkia on päivitetty ja tuotu nykypäivään.

Jo albumin avausraidan Moottoritie poljento on perinteinen ja lyriikan riimitysten kansanmusiikille ominaiset toistot kovin tuttua kuultavaa. Sisältö on nykypäivää – kevyesti metaforalla höystettynä:

”Moottoritie ja sen öisellä hämärällä raahustan rakkaani luokse
Moottoritie ja sen öisellä hämärällä hirnuvat hevoset juoksee
hirnuvat hevoset juoksee

Katuvalot vilisee silmissäni ja katuvalot silmissäni
Katuvalot vilisee silmissäni ja luomet on lyijyä joo
luomet on lyijyä”

Ihmissuhteita puidaan rakkausballadeissa Näin sinut ja Sä luet mua sekä reippaammassa rallissa Jeejee sinä oot. Romanttinen Omenapuu vie kirpeiden hedelmien äärelle, Rantakiven alla taas kansanrallien maailmaan. Luonnossa on voimaa.

Riskun hyvä fiilis tarttuu kuulijaankin. Ja vaikka hän soittaa useita soittimia itse, on tukeva taustabändi tärkeä kokonaisuuden luoja – Riskun omin sanoin: ”Lauluntekijyys ja musiikin soittaminen hyvällä porukalla.”

Hannu Riskun Kirpeitä hedelmiä (Eclipse) ilmestyi 22.1.2021. Levyllä soittavat Riskun lisäksi Kukka Lehto (viulu), Hanna-Leena Risku (koskettimet, taustalaulu), Salla Markkanen (taustalaulu), Topi Korhonen (kitarat ja mandoliini) ja Janne Rajala (kontrabasso, sähköbasso).

HR Kierpeitä hedelmiä kansi 4000x400012783

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua