Sanasota kuohahtaa täyssotaan juhlien jatkoilla, mutta vain yksi tapetaan – Virginia Woolf Frenckellissä

Kuva: Mika Lumme / Duck Producktions

Kun pariskunta Martha (Ritva Jalonen) ja George (Esa Latva-Äijö) saapuvat juhlista kotiin, on tunnelma hieman väsähtänyt kiivaasta keskustelemisesta huolimatta. Kello lyö kahta yöllä. Tuntuu mahdottomalta, että nuo kaksi saisivat aikaan mitään kunnon riitaa, saati oikeaa sotaa näyttämöllä. Jo ennen esityksen väliaikaa kaksikko kuitenkin julistaa toisilleen täyssodan.

Edward Albee kirjoitti näytelmänsä Kuka pelkää Virginia Woolfia? vuonna 1962 eli jotakuinkin kaksi sukupolvea sitten. Maailman parhaaksikin näytelmäksi mainittu monitasoinen parisuhdedraama tarjoaa armoa antamattoman suoraa sanallista tykitystä, joka ei ehkä vanhene koskaan.

Nykyhetkestä alati historiaan siirtyvä aika ei tässä esityksessä näyttele osaa. On vain yksi lähes loputtomalta tuntuva tapahtumien yö, joka kuluu ilkeyksien, solvausten, raatelun ja loukkausten lennellessä sakeana ilmassa.

Osan näytelmän ajattomuuden tunnusta on luonut kääntäjä Reita Lounatvuori, joka sai kääntäjien valtionpalkinnon vuonna 2016. Siihen aikaan hänen Virginia Woolf -käännöksensä oli vielä erittäin tuore. Teksti tarjoaa kovia sanoja, mutta myös huumoria sen mukaan, mille kukakin rohkenee nauraa.

* *

Kuka pelkää Virginia Woolfia? on esitetty monissa teattereissa, eikä tässä hyödytä tehdä pitkää listaa eri versioista. Omaa kieltään kertovat seuraavat faktat. Espoon kaupunginteatterin ohjelmassa se oli viisi vuotta sitten, jolloin räiskyvää Marthaa näytteli Satu Silvo. Helsingin kaupunginteatterissa muutamaa vuotta aiemmin pääroolin veti Sara Paavolainen.

Itse muistan nähneeni Tampereen Työväen Teatterin esityksen vuonna 1990. Kovin hyvin mieleen on jäänyt myös Mike Nicholsin vuonna 1966 ohjaama elokuva Who’s Afraid of Virginia Woolf?, jonka taistelukaksikkoa esittävät Elizabeth Taylor ja Richard Burton. Kumma kyllä, mutta Esa Latva-Äijön Georgessa on etenkin ulkonäöllisesti jotakin hyvin samaa, ehkä hitusen muutenkin.

Tampereen Teatterille esityksen ohjaa nyt Marika Vapaavuori, joka toi Anna Kareninan TT:n suuren näyttämön lavalle kaksi vuotta sitten. Myös silloin ruodittiin parisuhteen monimutkaisia ulottuvuuksia. Anna Kareninan nimihenkilö elää avioliitossa, joka muistuttaa hyvää kauppaa. Virginia Woolfissa tämä kuvio on täsmälleen identtinen. Molemmissa tunteet palavat, kiehuvat ja roihuavat.

Upea Ritva Jalonen (edessä), komea Kai Vaine (vas.), kiihkeä Esa Latva-Äijö ja kaunis Linda Wiklund. Kuva: Harri Hinkka

Jalosen ja Latva-Äijön esittämien Marthan ja Georgen avioliiton taustalla ovat määrätietoiset tulevaisuuden suunnitelmat. Arvonsa tunteva yliopiston rehtorin Martha-tytär on nainut lupaavan tutkijan, jonka tie appiukon saappaisiin näyttää selvältä. Kun näin ei ole käynyt vielä vuosikymmenienkään avioliiton jälkeen, ovat nujertavat pettymyksen tunteet väistämättömiä.

”Vähemmälläkin voi päästä kuin menemällä naimisiin rehtorin tyttären kanssa”, toteaa George aivan alun repliikeissään.

Marthan isäpappa on pysynyt pallillaan liian pitkään. Juuri hänen järjestämiensä juhlien jatkoille yleisö viedään. Seuraksi saapuu yliopiston biologian laitokselle hiljattain tullut Nick (Kai Vaine) Honey-vaimonsa (Linda Wiklund) kanssa. Vieraat ovat aluksi ymmällään isäntäparin tavoista, mutta jäävät viettämään iltaa ja yötä heidän kanssaan.

* *

Näytelmä rakentuu kutkuttaville vastakohtaisuuksille. Nick ja Honey ovat joutuneet yhteen hieman äkkinäisesti. Nick ei ole täysin varma tunteistaan ja Honeykin tahtoo vain rakkautta, lapsia ja perheen. Blondista ei onneksi ole tehty täyttä bimboa, koska nykynaiset eivät ole enää sellaisia kuin 1960-luvulla on ehkä oltu.

Erilaisista näytelmän vastakohtaisuuksista voi koota pitkän luettelon. On vanhoja ja nuoria, kokeneita ja kokemattomia, vahvoja ja heikkoja, alistamista ja alistumista, mennyttä ja tulevaa, vapautta ja sitoutumista, loukkaamista ja anteeksiantoa, räyhäämistä ja hiljaisuutta, totta ja valhetta. Pitemmällekin voisi jatkaa.

Isoa pahaa sutta ken pelkäisi -sävelen mukaan lauletaan välillä Virginia Woolfista, jolla tietenkin tarkoitetaan rajuotteista Marthaa. Hän on despootti, joka sotii häikäilemättömin ottein, mutta ilman konkreettisia aseita kourissaan. Hän lyö siekailematta sanan säilällä armahtamatta yhtäkään. Henkisen väkivallan pääkohde on tietenkin oma rakas ukkoparka.

George on alistettu, mutta iskee takaisin. Hänellä pinna on palaa jatkuvasti ja totisesti kärvähtääkin. Hän ottaa tämän tästä aseet avukseen ja lennättää jopa kukkasia kuin nuolia.

Ritva Jalonen vetää Marthan roolin uljaasti. Kuvat: Mika Lumme / Duck Producktions

Hollywood-elokuvassa jännityksen huippuun nostava asekohtaus viedään tällä kertaa läpi aivan liian nopeasti ottamatta irti kaikkea. Enemmänkin keskitytään seuraukseen eli pelästykseen, joka saa seurueen haukkomaan henkeään pitkän aikaa.

Ritva Jalonen vetää Marthan roolin uljaasti. Hän ei ole samanlainen mielipuoli kuin elokuvan Liz Taylor, mutta tekee töitä hurjemmin kuin täysillä. Verbaliikka on viritetty sellaisiin mittoihin, että kaikkien solvausten asettelemisesta kohdilleen kehkeytyy kova haaste. On ymmärrettävää, jos pientä hakemista tulee.

Näyttämön pelit ja leikit sitovat katsojat otteeseensa ja pitävät lujasti pihdeissään. Samalla tavalla kuin isäntäparin vieraat siirtävät lähtöään, myös katsoja haluaa seurata katkeraan loppuun asti, mitä kaikkea tämän akateemisen älykköväen olohuoneessa tapahtuu.

Laseja ja pulloja tyhjenee toinen toisensa perään ja totuuksia paljastuu. Pohdintoja kaipaava viihtyy Virginia Woolf -seurueen juhlissa varmasti, kun aivoja ei tarvitse jättää narikkaan. Kuten ei muuten takkiakaan koronatilanteen takia. Sen voi viedä mukanaan saliin vieressä olevalle tyhjälle tuolille.

Hahmoista kaikki muut riisuvat kuortaan pala palalta, paitsi herra komistus, biologi Nick, joka vain hieman löysää vyötään. Vaine ja Wiklund näyttävät työstävän paria, joka on samalla tiellä kuin isäntäväkensä.

George ja Martha aikovat taistella niin kauan, että saavat toisen musertumaan. Kumpikaan ei kuitenkaan vielä kuole. Osapuolten välillä on välittämistä, ehkä rakkauttakin, vaikka jotain puuttuu. He päätyvät tappamaan sen, mikä on ollut heille kovin tärkeää koko avioliiton ajan, ja mitä heillä ei oikeastaan ole koskaan ollutkaan.

Aila-Liisa Laurila

Kuka pelkää Virginia Woolfia?

• Kirjoittanut: Edward Albee
• Suomennos: Reita Lounatvuori
• Ohjaus: Marika Vapaavuori
• Lavastussuunnittelu: Juho Lindström
• Pukusuunnittelu: Mari Pajula
• Valosuunnittelu: Tuomas Vartola
• Äänisuunnittelu: Hannu Hauta-aho ja Jouni Koskinen
• Rooleissa: Ritva Jalonen, Esa Latva-Äijö, Kai Vaine ja Linda Wiklund
• Ensi-ilta: Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä 21.10.2020. Esityksiä 21.11.2020 asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua