Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Antti Granlund kiittää Chisua ja vielä yhden kuolemattoman lauseen suomalaisten alitajuntaan takonutta Antero Mertarantaa.
1
Noin kaksi kuukautta ennen kuolemaansa, kesäkuussa 1977, Elvis Presley esiintyi Rapid Cityssä Etelä-Dakotassa. 42-vuotias Elvis oli jo todella huonossa kunnossa, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Rapid Cityn keikalta on jäänyt elämään kuolevan kuninkaan viimeinen mestariteos, hoiperteleva mutta äärettömän voimakas tulkinta Unchained Melodysta, kappaleesta, jonka olivat aikaisemmin tehneet tunnetuksi muun muassa Les Baxter ja The Righteous Brothers.
Esiintyjänä Elvis oli menettänyt melkein kaiken, mutta hetken ajan hänessä oli vielä jotain sellaista, mitä kenelläkään muulla ei ollut.
Hypätään vuoteen 2019. Suomi kohtasi 23. toukokuuta jääkiekon MM-kisojen puolivälierässä Ruotsin. Ottelun selosti Antero Mertaranta. Häntä kohtaan esitetty kritiikki oli yltynyt kisojen aikana harvinaisen suureksi. Selostuksissaan hänestä oli tullut raivostuttavan negatiivinen, peliä huonosti analysoiva ja epäselvästi tulkitseva entinen suuruus.
Jos jääkiekon kansallisääni olikin saanut osansa tylystä nettikirjoittelusta jo aikaisempien arvokisojen aikana, nyt esimerkiksi TUTOn urheilujohtajan Elmo Aittolan mukaan ”hevosena hänet vietäisiin saunan taakse”. Urheilutoimittaja Janne Eerikäisen mielestä ”Mertaranta kannattaisi hyvästellä läksiäisillä Maikkarin seuraavassa saunaillassa”.
Ajassa 58.31 kaikki muuttui. Suomen kapteeni Marko Anttila iski tasoitusmaalin 4–4 Ruotsin verkkoon. Mertaranta karjui kolmeen kertaan nyt jo legendaariseksi muuttuneen lauseen: ”Löikö Mörkö sisään?” Huvittavan tilanteesta teki se, että Mertarannan oli kysyttävä asiaa, jonka 2,5 miljoonaa suomalaista oli omin silmin nähnyt.
Selostajana Mertaranta oli menettänyt melkein kaiken, mutta hetken ajan hänessä oli vielä jotain sellaista, mitä kenelläkään muulla ei ollut.
Olli Hartosen eli DJ ILGin kappale Löikö Mörkö sisään? (feat. Antero Mertaranta) on monumentti monelle asialle. Suomen kiekkokullalle ja Marko Anttilalle tietysti, mutta myös parhaat päivänsä nähneelle selostajalegendalle, joka juuri ennen luhistumistaan takoo vielä yhden kuolemattoman lauseen suomalaisten alitajuntaan.
2
Meillä kotona järjestetään nykyään paljon kutsuja ja juhlitaan merkkipäiviä. On aikuisten syntymäpäivät ja joulu, on äitien- ja isänpäivä, on molempien lasten kaverisynttärit ja sukulaissynttärit. Nimipäiviäkin joskus juhlistetaan, jos muistetaan.
Perheemme ylivoimaiseksi juhlaherkuksi on tänä vuonna noussut yksinkertainen jäätelöannos: vaniljajätskiä, popcorneja ja kinuskikastiketta.
Jäätelöksi voi valita käytännössä minkä tahansa valmistajan tuotteen, mutta ehdottomasti sellaisen, jossa ei ole mitään ylimääräisiä kastikkeita tai vastaavia. Jotkut ns. wanhan ajan waniljat kelpaavat paremmin kuin muut. Jätski kippoon, hillitty määrä popcorneja päälle ja lopuksi kinuskikastiketta oman maun mukaan.
Varsinkin lapsille kyseinen makuyhdistelmä on uusi ja ihmeellinen, ja miksei aikuisillekin. Naminami!
3
Chisu teki virheen julkaistessaan tuoreimman albuminsa Momentum 123 kolmessa osassa. Näyttää siltä, että julkaisutapa sai monet tutustumaan levyyn pintapuolisesti selaillen, ei intohimoisesti syventyen. Ehkä syynä oli, ettei Chisun iskelmälliseen musiikkiin tottunut yleisö olisi pelästynyt vaikeammin lähestyttävää uutta äänimaailmaa.
Levyyn kannattaa sukeltaa, sillä kokonaisuutena Momentum 123 on Chisun paras. Se kertoo kolme tarinaa: eron, uuden rakkauden löytämisen ja artistina muuttumisen tarinat. Ensimmäisessä osassa herätään painajaisesta, toisessa ollaan sekaisin ja rikki, kolmannessa lopulta hyväksytään muutos. Albumin päättävä Viimeiset tekstarit on hieno biisi yksinäänkin, mutta osana albumikokonaisuutta se kuulostaa poikkeuksellisen puhtaalta ja vapauttavalta.
Soundillisesti albumi on yksi täydellisimmistä Suomessa koskaan julkaistuista. Kannattaakin hakeutua mahdollisimman hyvän äänentoiston ääreen siitä nauttimaan.
4
Olin 9-vuotias, kun Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui huhtikuussa vuonna 1986. Muistikuvani onnettomuuden uutisoinnista ovat hämäriä, mutta niitä on. Päänsisäisen tarinani mukaan Tšernobyl räjähti, minkä seurauksena hengenvaarallisesti säteilevää ydinlaskeumaa kulkeutui Suomeen asti. Idässä asuvia kehotettiin välttämään sienien ja marjojen syöntiä.
Tampereella ei tarvinnut huolehtia mistään mitenkään.
HBO:n ylistetty 5-osainen sarja Chernobyl muuttaa tarinan. Ei se Tšernobyl mitään räjähtänyt, yksi reaktoreista räjähti, eivätkä paikalla olleet edes tajunneet aluksi asiaa. Alkoi epätoivoinen pelastus- ja piilottelutaistelu, jossa peliin laitettiin niin ihmishenget kuin totuuskin. Jos omissa muistikuvissani onnettomuuden jälkeen palattiin suht pian normaaliin, Ukrainassa katastrofi jatkui vielä kuukausia.
Chernobyl-sarjan katsomisen jälkeen kannattaa lukea aiheesta kirjoitettu Wikipedia-sivu. Sen tarkoitus ei näytä niinkään olla kertoa, mitä Neuvostoliitossa vuonna 1986 tapahtui, vaan tyynnytellä niitä, jotka pelkäävät uutta ydinonnettomuutta.
Että eihän tällaista enää voisi tapahtua.
5
1980-luvusta puheen ollen, lapsuus Tampereella oli monisyistä aikaa. Isokokoisena poikana piti päivittäin varautua todistamaan itsensä nyrkein. Tytöt kiinnostivat, mutta niitä ei uskaltanut lähestyä. Pääsiäisenä oli aina harmaata ja vappuna satoi aina vettä. Vanhemmat eivät antaneet katsoa telkkarista niitä ohjelmia, joista luokkakaverit puhuivat.
Toisaalta aina oli ystäviä. Koulussa oli kivaa. Oli Twisted Sister ja Kiss, salaa myös Dingo ja Duran Duran. Oli jalkapalloa ja jääkiekkoa ja kalastamista. Oli villejä leikkejä lähimetsässä.
Ennen kaikkea oli turvalliset vanhemmat ja mahtava isosisko, jonka kanssa ei tarvinnut ikinä riidellä.
Aino Louhin sarjakuvaromaani Mielikuvitustyttö ei ole menettänyt tehoaan kymmenien lukukertojenkaan jälkeen. Lapsen kasvutarina nuoreksi aikuiseksi on surullinen mutta lohtua antava. Vaikka Mielikuvitustytön tarinat ovat erilaisia kuin itse kokemani, sen tuottamat tunteet ovat aitoja ja tuttuja. Kipeä ystävyys, menettämisen pelko, häpeä ja nolous, epävarmuus ja hyväksynnästä seurannut onni. Ensimmäisen pusujen arkuus ja oikeiden ihmissuhteiden kömpelyys.
Mielikuvitustyttö on mestariteos, joka muistuttaa siitä, kuinka ihanaa sarjakuva voi parhaimmillaan olla.
Antti Granlund
