Juha Seppälä. Kuva: Laura Malmivaara

1

Amerikkalainen taidemaalari Mary Stevenson Cassatt (1844–1926) kuuluu Euroopassa suhteellisen vähän tunnettuihin uransa 1800-luvulla aloittaneisiin yhdysvaltalaisiin taiteilijoihin. Varakkaan pennsylvanialaisperheen tytär oleskeli ison osan elämästään Ranskassa, missä hän opiskeli ja työskenteli sekä ystävystyi varhaisen impressionistin Edgar Degas’n kanssa ja asetti töitään näytteillekin impressionistien kanssa. Cassattin omimmaksi alaksi taiteilijan kehittyi naisten, juuri äitien ja tyttärien suhteiden kuvaaminen.

Elämänsä lopulla Cassattista oli tullut merkittävä eurooppalaisen ja nimenomaan impressionistisen taiteen konsultti amerikkalaisille taidesijoittajille. Cassattin maalaus nuoresta äidistä ompelemassa (Young Mother Sewing, 1900) ihastuttaa välittömällä hetkellisyydellään. Se kuin salaa napattu kuva tuokiosta, jolloin lapsi nojailee äitinsä polveen tämän ommellessa. Eikä äiti häiriinny, vaan antaa lapselle tilaa olla.

Kuvan lapsi katsoo suoraan kohti kuin katselisi meitä maalauksen katsojia puntaroiden ja arvellen osaansa maailmassa. Aikana, jona lapsia ei pidetty paljon toukkia kummempina, heidän esittämisensä ihmisinä, joilla on tajunta ja tunteet, oli poikkeuksellisen rohkeaa.

2

Ruotsalaiskirjailija Niklas Natt och Dagin esikoisteos 1793 ja sen jatko-osa 1794 liikuskelevat kuningas Kustaa III:n murhan jälkeisessä Tukholmassa, jossa niin rahvas kuin aatelisetkin pysyttelevät varuillaan, sillä valtaa käyttää murhatun kuninkaan pojan alaikäisyyden takia Gustaf Adolf Reuterholmin johtama holhoojahallitus, joka ei siedä valistusfilosofien kumouksellisia ajatuksia ja tahtoisi kieltää kahvinjuonninkin turhana ylellisyytenä.

Prostituutio, väkivalta ja monenlainen rikollisuus rehottavat Tukholmassa, missä ”kruununraakeiksi” kutsutut sotavammaiset toimivat siveyspoliiseina. Natt och Dagin tunnetuimmissa teoksissa yksi raakki on päähenkilönä. Ruotsinsalmen taistelussa kätensä menettänyt Mickel Cardell nauttii palkkansa useimmiten viinana, joten hän onkin usein ja kauan juovuksissa. Hänellä on tapana saada murhien selvittämisestä pikku töitä, joihin saa avukseen keuhkotaudin kuihduttaman teräväpäisen lainoppineen Cecil Wingen. Kahden resuisen tutkijan jutut johdattavat heidät sekä Tukholman parempien piirien synkkiin salaisuuksiin että myös Ruotsin veriseen siirtomaamenneisyyteen.

Puista käsiproteesia lyömäaseenaan Tukholman remuisten krouvien tappeluissa käyttävä käsipuoli siveyspoliisi Mickel Cardell ja älykkäämpi tutkijakumppaninsa ovat mainio kaksikko.

Kirjailija Natt och Dagilla on verraton tausta historiallisten romaanin kirjoittajaksi, sillä hän kuuluu Ruotsin vanhimpaan elossa olevaan aatelissukuun. Hänen kahden ensimmäisen romaaninsa valtti on tarkkaan tutkittu ajankuva, josta näkyy, miten kaikki ihmiset olivat ihmisasumuksissa vellovan saastan, yleisen tietämättömyyden ja vallankäyttäjien mielivallan armoilla. Tukholma-kuvauksina romaanit ovat kuin kuumeisia näkyjä menneisyydestä, ja sikälikin täyttä kauhuromantiikkaa.

3

Juha Seppälän romaani Sankariaika (Siltala, 2018) oli ilmestyessään hienoa jatkoa tekijänsä teoksille, joissa oli suikaloitu palasia suomalaisesta identiteetistä, myyteistä ja historiakäsityksistä. Sankariajan päähenkilö, lippuneuvos Harry Hamartin teki pitkän uran Suomen lippuun liittyvistä kysymyksistä vastaavana virkamiehenä. Enää hänen työtään ei tarvita. Jää lukijan pääteltäväksi onko kansallisvaltio niin valmis, ettei sen symbolien asiantuntijaa tarvita.

Seppälä on mestari tekemään moniaineksisia teoksia, joissa juoniaines yhdistyy esseistiseen romaaniin. Paikoin Seppälä puhkeaa kirjoittamaan äärimmäisen kulttuuri- ja historiatietoisia esseenkatkelmia, joiden jatkumista toivoo niin kiihkeästi, että itse romaanin jatkuminen tuntuu pettymykseltä. Niin kuin nyt tämäkin Suomen itsenäistymistä ja sisällissotaa enteilevä katkelma:

”Joulukuun alun värit: musta ja havunvihreä. Ei Finlandia vaan Kullervo, sen enteilevä, uhkaava kaiku, patarummun voimistuva kumu myrskyn alla. Aika ei ole veren ja raudan, ei paraatimarssin, vaan Kaarlo Kramsun runon Niin musta, niin synkkä yö syksyinen lie, jonka Aaro Hellaakosken sanoin voi lukea yhtä hyvin valssina kuin moukarin iskuina. Se ei ole wieniläinen salonkivalssi, jota Linnassa keinutaan. Sen tanssija lähestyy kuin Michael Madsen Reservoir Dogsissa. Siihen on ladattu passio, voima ja väkivalta. Sillä on mystifioitu tapa, jolla Suomi sai itsenäisyytensä. ”

Seppälän kielessä on valtaansa ottava poljento. Hänen tekstiään tekee mieli lukea ääneen, jotta tuntisi sen rytmin ja sanojen kaiun.

4

Nykyään museokäynneistä on tullut sosiaalisesti hyväksytty tapa rentoutua, tavata ystäviä, saada virikkeitä sekä osoittaa kulttuurihenkisyttään. Nyt, kun Museokortti on lyönyt läpi maanlaajuisesti, on museossa käymisestä, missä päin Suomea tahansa, tullut helpompaa kuin koskaan.

Suomen museoiden johtotähti Ateneum on keksinyt mainion kesänäyttelyn aiheen. Inspiraatio – nykytaide ja klassikot -näyttely esittelee vaikkapa sellaisten mestaritaiteilijoiden kuin Leonardo da Vincin, Rafaelin ja Rembrandtin teosten innoittamaa taidetta nykyhetkellä kiinnostavilta taiteilijoilta, kuten muiden muassa Marina Abramović, Nancy Fouts, Jeff Koons ja Yinka Shonibare. Tapahtuman yhteydessä tehty näyttelyjulkaisu avaa museon seinillä olevia teosten selitetekstejä laajemmin näyttelyn taustoja ja sitä miksi tietyistä teoksista on tullut inspiraation lähteitä.

Nyt, kun Ateneumiin poikkeustilan jälkeen taas pääsee, siellä käy sitäkin mieluummin, sillä kokoelmanäyttely Suomen taiteen tarina tuntuu joka kerta sen nähdessään hiukan uudelta. Ateneum on siitä kiitollinen käyntikohde, että hellepäivinä siellä on taivaallisen viileää.

Inspiraatio – Nykytaide ja klassikot -näyttely 20.9.2020 saakka Ateneumissa.

5

Juuri nyt on heillä, joilta jäi talvella Oscar-palkittu korealaiselokuva Parasite näkemättä, tilaisuus käydä se katsomassa jossain avautuneista elokuvateattereista.

Parasite on elokuva muun muassa kuiluna aukeavista tuloeroista ja niiden synnyttämästä kaunasta. Elokuva alkaa kuvauksella köyhästä perheestä, jota kohtaavat päivittäiset nöyryytykset.

Bong Joon-hon elokuvassa ei ole pisaraakaan sellaista jeesustelua missä köyhät olisivat pyhimysmäisen hyviä ihmisiä juuri köyhyytensä takia.

Elokuva jättää eettiset kysymyksensä katsojien vastattavaksi. Elokuvantekijän sympatioiden suunnat ovat kyllä selvillä, mutta hänen taitoaan on liikutella sympatian kohdetta elokuvan mittaan niin paljon, että katsoja joutuu tarkistamaan näkökantojaan teoksen kestäessä.

Elokuvan saamat kuusi Oscar-palkintoa; ohjauksesta, alkuperäiskäsikirjoituksesta, leikkauksesta, lavastuksestaM parhaasta elokuvasta ja vieraskielisestä elokuvasta; ovat kaikki ansaittuja pystejä, niin hyvä Parasite on.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua