Modernit sosiaalisen median öyhöttäjät voivat vain kadehtia roomalaisia esikuviaan. Säilyykö bittiavaruuteen tallentunut herja tai solvaus lähellekään yhtä kauan kuin älämölö, joka hakattiin Pompejin kaupungin kiviseiniin joskus ajanlaskun alussa:
Samius Corneliukselle: hirtä itsesi!
Virgula Tertiukselleen: olet törkeä!
Erotarin, olet mustasukkainen ämmä!
Nykyisessä paskapalautteessa ja trollauksessa ei siis ole mitään uutta. Jo muinaiset roomalaiset osasivat saman – ja pistivät monessa suhteessa paljon pahemmaksikin:
Secundus on oivallinen kullinimijä.
Ilkeämmin ei sikäläisessä maailmassa olisi voinut toista pilkata. Suuseksi ja anaaliyhdyntä olivat tabuja, sillä ne todistivat likaisuudesta ja kohteeksi joutuneen alistetusta asemasta. ”Suosikkiherjaus olikin väittää jotakuta suuseksin antajaksi”, antiikin tutkija, FT Ari Saastamoinen kertoo tuoreessa kirjassaan Räävitöntä. Pompejilaisia graffiteja. Saastamoinen on aikaisemmin julkaissut kaksi teosta Rooman historiasta.
Maalaukseen on kuvattu nainen kirjoitusvälineineen eli vahataulun ja kirjoituspuikon eli styluksen kanssa. Puikoilla raaputettiin tekstejä myös kiveen. Pompejista löytynyt maalaus on esillä Napolin arkeologisessa museossa.
Tavallisen kansan ääni
Roomalaisia seinätöherryksiä eli graffitoja kaiverrettiin viimeistään keisariajasta eteenpäin kaikkialle ja jokaiseen mahdolliseen seinäpintaan. Seinille siksi, ettei muita kirjoitusalustoja kuten nahkaa tai papyrusta ollut yleisesti eikä varsinkaan köyhän kansan saatavilla.
Graffitot ovatkin harvinaisia suoria ja sensuroimattomia statuspäivityksiä, viestejä ja toiveita tavallisilta roomalaisilta – varsinainen vox populi eli kansan ääni.
Suosituimpia olivat hävyttömyydet, mutta seiniin rustattiin myös omia tai lainattuja runoja Vergiliukselta, Ovidiukselta ja Lucretiukselta./" class="storytel">
Modernit sosiaalisen median öyhöttäjät voivat vain kadehtia roomalaisia esikuviaan. Säilyykö bittiavaruuteen tallentunut herja tai solvaus lähellekään yhtä kauan kuin älämölö, joka hakattiin Pompejin kaupungin kiviseiniin joskus ajanlaskun alussa:
Samius Corneliukselle: hirtä itsesi!
Virgula Tertiukselleen: olet törkeä!
Erotarin, olet mustasukkainen ämmä!
Nykyisessä paskapalautteessa ja trollauksessa ei siis ole mitään uutta. Jo muinaiset roomalaiset osasivat saman – ja pistivät monessa suhteessa paljon pahemmaksikin:
Secundus on oivallinen kullinimijä.
Ilkeämmin ei sikäläisessä maailmassa olisi voinut toista pilkata. Suuseksi ja anaaliyhdyntä olivat tabuja, sillä ne todistivat likaisuudesta ja kohteeksi joutuneen alistetusta asemasta. ”Suosikkiherjaus olikin väittää jotakuta suuseksin antajaksi”, antiikin tutkija, FT Ari Saastamoinen kertoo tuoreessa kirjassaan Räävitöntä. Pompejilaisia graffiteja. Saastamoinen on aikaisemmin julkaissut kaksi teosta Rooman historiasta.
Maalaukseen on kuvattu nainen kirjoitusvälineineen eli vahataulun ja kirjoituspuikon eli styluksen kanssa. Puikoilla raaputettiin tekstejä myös kiveen. Pompejista löytynyt maalaus on esillä Napolin arkeologisessa museossa.
Tavallisen kansan ääni
Roomalaisia seinätöherryksiä eli graffitoja kaiverrettiin viimeistään keisariajasta eteenpäin kaikkialle ja jokaiseen mahdolliseen seinäpintaan. Seinille siksi, ettei muita kirjoitusalustoja kuten nahkaa tai papyrusta ollut yleisesti eikä varsinkaan köyhän kansan saatavilla.
Graffitot ovatkin harvinaisia suoria ja sensuroimattomia statuspäivityksiä, viestejä ja toiveita tavallisilta roomalaisilta – varsinainen vox populi eli kansan ääni.
Suosituimpia olivat hävyttömyydet, mutta seiniin rustattiin myös omia tai lainattuja runoja Vergiliukselta, Ovidiukselta ja Lucretiukselta.
Yleisin seinäsitaatti on Rooman kansalliseepoksen Aeneiksen ensimmäisen kirjan ensimmäinen säe, joka meillä vertautuu lähinnä Raamatun alkusanoihin:
Aseista ja miehestä laulan, Troijan rannikolta kuka ensimmäisenä.
Senkin tosin joku irvileuka keksi vääntää uuteen muotoon:
Pyykkäreistä ja pöllöstä laulan, en aseista ja miehestä.
Kiveen hakattu ei ole ikuista. Pompejin tunnetuista graffitoista on hävinnyt historian hämäriin 95 prosenttia. Talojen esineissä on yhä tallella ammattilaisten taltalla tekemiä signeerauksia.
Gladiaattorien sanakisa
Seinille rustattiin runsaasti erilaisia mainoksia. Esimerkiksi kuuluisan ja nimeltä tunnetun naapurikaupungin ilotytön palvelukset tunnettiin Pompejissa saakka. Tästä todistaa kirjoitus niin sanotun Menandroksen talon orjien tiloissa:
Tiedustele Nuceriassa Rooman portin luona,
Venuksen kujalla Novellia Primigeniaa.
Graffitoja hyödynnettiin myös itsekehuun, kuten kuuluisassa kahden gladiaattorin välisessä kilpalaulannassa. Aiheena olivat tässäkin mieskunto ja naisten suosio. Celadus-niminen gladiaattori kaiversi tekstin ilmeisesti itse kilpailijaansa Crescensia vastaan:
Tytöt saa huokaamaan traakialaisvarusteinen Celadus,
Octaviuksen koulusta, 3 ottelua, 3 voittoa.
Johon kilpailija vastasi omalla ”seinällään”:
Traakialaisvarusteinen Celadus; verkkotaistelija Crescens on tytsyjen pomo.
Menandroksen talo on yksi vanhan Pompejin suurimmista ja rikkaimmista. Myös täältä on löydetty seinäkirjoituksia, sillä roomalaiset eivät empineet raapustella huoneiden sisäseiniinkään.
Orja oli isännän riistaa
Seinäkirjoituksia ja -piirroksia tunnetaan monista roomalaiskaupungeista, mutta eniten juuri Pompejista. Kaupunki säilyi koskemattomana ja kuin aikakapselissa, kun se peittyi Vesuvius-tulivuoren syöksemän 6–7-metrisen tuhka- ja hohkakivikerroksen alle.
Kaupungista on löytynyt noin 6 000 graffitoa. Valitettavasti niistä noin 95 prosenttia on hävinnyt sen jälkeen, kun Pompejia alettiin kaivaa esiin 1750-luvulla. Valtaosa teksteistä tunnetaan enää vain aiempien tutkijoiden muistiinpanoista.
Ari Saastamoinen on valinnut kirjaansa 790 graffitoa, jotka on jaettu aihepiireittäin. Mutta miksi juuri nämä tekstit? Monen graffiton syvin merkitys jää kirjassa aika epäselväksi, sillä monet roomalaisten toteamukset, huudahdukset, lyhyet tekstikatkelmat tai epäselvät sanaleikit eivät avaudu lukijalle oikein mitenkään.
Parhaimmillaan graffito osoittaa jotakin olennaista syntymäajastaan ja -paikastaan. Tällainen on esimerkiksi roomalaisen maailmankuvan nurjamielisyydestä todistava kirjoitus, joka muistuttaa yhteiskunnan pelisäännöistä: orjat olivat joka suhteessa isäntiensä omaisuutta, eikä heidän käyttämisessään edes satunnaisina seksikumppaneina ollut mitään moitittavaa:
Kun haluttaa – käy kiinni keittäjättäreen. Saathan hyödyntää!
Vaikka pompejilaisia ei kirjoitusten perusteella pidetä kovin tiedostavina yhteiskunnallisista kysymyksistä, joku Italian Viiden tähden liikkeen varhainen esi-isä teki seinillä varsin populistista politiikkaa:
Kaupungin kassa on pantava jakoon,
tämä tuumani on, sillä kassassamme on rutkasti rahaa!
Seksiä riitti Pompejissa kaikille aisteille. Kuvan maalaus löytyy Lupanarista eli kaupungin tunnetuimmasta bordellista.
Kiellettyjäkin seksiaiheita
Rooman ajalta on hyvin vähän todisteita naisten välisestä rakkaudesta, mutta Pompeji tekee tässäkin suhteessa poikkeuksen. Vastaavia latinankielisiä tekstejä ei muualta tunneta:
Voi, kunpa saisin hennot käsivarteni kaulaasi
kietoa ja hennoille huulillesi
suudelmia painaa! – Mene nyt pikku kultani, usko ilosi tuulten huomaan!
Usko minua: kevytmielinen on miesten luonne. Kun rakkauden pauloissa
valvon keskiyöllä, usein minä mietin tätä mielessäni:
monet, jotka onnetar on kohottanut korkealle, ne se vain äkkiä
paiskaa luotaan nurin niskoin maahan.
Kuten Venus äkkiä yhdisti rakastavaisten ruumiit, siten päivä ne erottaa…
Vaan kyllä ne miehetkin osasivat. Kaupungista on taltioitu myös poikkeuksellinen homoseksuaalinen rakkaudentunnustus, joka ei näytä olevan mitään pilkkaa:
Caesius Fidelis rakastaa nucerialaista Mecoa.
Hieman epätarkka Ovidius-sitaatti kuuluu näin: Mikä lienee niin kova kuin kallio, tai pehmeämpi kuin aalto? Kumminkin kovat kalliot kovertaa pehmeä vesi. Lainaus kirjasta.
Tuhoudu, jos et rakasta
Naimisesta, panemisesta, bylsimisestä ja muista tätä tarkoittavista fyysisistä akteista on Pompejiin väännetty niin monta seinätekstiä ja -raapustusta, että koko touhu alkaa kirjasta luettuna pian kyllästyttää.
Aiheen suosio todistaa, etteivät roomalaisten kiinnostuksen kohteet juuri nykyajasta poikenneet. Seksiä oli Pompejissa saatavissa ja ostettavissa helposti ja halvalla. Rakkauden nälkää ilmaistiin suoraan ja kursailematta, mutta myös syvällä ajatuksella ja kauniissa runomuodossa:
Minä, Felicla, nussin täällä.
Fortunatus nussii sinua kohta etupyllyyn!
Tule katsomaan, Anthusa!
Kyrpänsä polttaa se, joka nai palomiestä perseeseen.
Minun rakkaani, minun kultaseni, leikitään hetki:
kenttänä olkoon tämä vuode ja minä sinun hevosesi…
Voiko hyvin se, joka rakastaa;
tuhoutukoon se, joka ei osaa rakastaa!
Kahdesti tuhoutukoon se, joka kieltää rakastamasta!
Matkusta onnellisten luo!
Jää, Martia, jos sinut näin
silloin kun minua miellytti,
rakkain turvattini.
Ja:
Rakastavaiset, kuten mehiläiset, elävät hunajaista elämää!
Teksti viime hetkiltä?
Kenties juuri Pompejin vapaamielisyys tai suoranainen paheellisuus on tehnyt erään tietyn graffiton kuuluisaksi. Teksti on piirretty hiilellä yksityistalon ruokasalin seinään ja soittaa kieliä myös nykylukijan päässä:
Sodoma, Gomorra!
Viittaus Vanhan testamentin paheiden pesään saattaa todistaa varhaiskristittyjen vaikutuksesta Pompejissa. Mikä parasta, se voi olla peräisin jopa Vesuviuksen purkauksen päiviltä 24.–25. lokakuuta vuonna 79, jolloin ”jumalallinen tuomio” pantiin täytäntöön.
Maallisemmasta näkökulmasta katsoen Pompejin graffitoista ja niiden kertomasta ajasta voi ajatella samoin kuin nimettömäksi jäänyt roomalaisraapustelija jo aikanaan totesi:
Ihailen sinua, seinä: et ole sortunut maahan
vaikka niin paljon kirjoittajien törkyä kannat.
Kari Pitkänen, teksti ja kuvat
