Sirpa Pääkkönen lainaa kolumnissaan kirjailija Pirkko Saisiota: ”Kun lähteminen, tai suuri ero, on edessä, ihminen näkee kaiken kuin ensimmäistä kertaa. Esimerkiksi puun. Tai huoneen. Tai taulun. Tai toisen ihmisen.”
Näinä poikkeusaikoina somesta tulee aivan uudenlainen kumppani. Siellä tulvivat kaikki koronauutiset tauotta vastaan, asialliset viranomais- ja ammattikirjoittajien tekstit, epämääräiset huhut, silkat valeuutiset ja monenlaiset potilaskertomukset kuumehuipuista, hakkaavasta yskästä ja lihaskivuista.
Samaan aikaan some on lohdun ja yhteisen jakamisen väline. Ärsyttikö joskus kissakuva? Nyt se onkin yhtäkkiä voimaannuttava kuva, joka naurattaa ja vie ajatukset toviksi muualle kuin poikkeustilaan ja epämääräiseen lähitulevaisuuteen.
Samalla se kertoo, miten hienoja eleitä ihmiset tekevät auttaakseen toisiaan jaksamaan. Espanjassa ihmiset kokoontuvat iltaisin parvekkeille taputtamaan yhtä aikaa terveydenhoitohenkilökunnalle. Italiasta muistan lukeneeni, että muusikot soittavat ja laulavat parvekkeilla.
* *
Suomessa huoli pienyrittäjistä, kulttuurialan itsensätyöllistäjistä ja ovensa pakosta sulkemaan joutuvista taidelaitoksista kasvaa.
Some levittää tietoja, miten teatterista, oopperasta ja konserteista lippunsa ostaneet lahjoittavat lipputulot taidelaitoksille, eivätkä vaadi rahoja takaisin perutuista esityksistä. Itsensätyöllistäjille luodaan tukipalveluita. Naapurit kantavat kauppakasseja karanteenissa oleville ihmisille.
Ihmiset päivittävät somessa tuntemuksiaan. Miten tyhjältä tuntuu, kun etätöissä joutuu eroon työyhteisöstä ja työkavereista. Tulee orpo, yksinäinen ja hylätty olo – sen saman ovat kokeneet monet yt-neuvotteluissa lomautetut ja irtisanotut ihmiset. Huoli vain lisääntyy, kun yt-neuvotteluita voi odottaa työpaikoille.
Ulkomaanmatkojen peruminen on tähän verrattuna pienempi asia, mutta varmasti harmittaa, kun löhöily palmun alla vaihtuu telkkarin katsomiseen. Entä niillä, jotka jäävät jumiin lomapaikkaan, onko siellä hyvä kirja kaverina?
Kirjailija Pirkko Saisio somepäivittää tuntemuksiaan suljetulta Madeiran saarelta.
”Kun lähteminen, tai suuri ero, on edessä, ihminen näkee kaiken kuin ensimmäistä kertaa. Esimerkiksi puun. Tai huoneen. Tai taulun. Tai toisen ihmisen”, Saisio kirjoittaa.
Miten viisaasti sanottu. Aistit herkistyvät ja olennainen pyrkii esiin, kun täytyy pysähtyä ja irrottautua hetkeksi siitä, mitä joskus nimitettiin oravanpyöräksi ja nykyään hektisyydeksi.
* *
Näin tämä poikkeustila avaa jotain uuttakin. Pysähtymistä, välittämistä, pienten asioiden merkityksellisyyttä, tukea sairastuneille ja karanteenissa oleville, kiitollisuutta terveydenhoitohenkilökunnalla ja toivon ylläpitämistä. Pese kädet, älä pärski, sen voit tehdä aina.
Jos pelottaa ja ahdistaa, voi palata hetkiin, jotka ovat ihania. Veden liplatukseen rannalla, auringonlaskuun, hienoon taide-elämykseen, yhteisiin hetkiin läheisten ja ystävien kanssa ja sen suloisen kissan silittämiseen.
Sirpa Pääkkönen
