Mies, joka rohkeasti valehteli elämänsä – arviossa Monika Helferin Leijonamieli

Monika Helfer. Kuvat: Huippu / Salvatore Vinci

Hän sanoi minulle Richardin kuoleman jälkeen: ”En tunne ketään, jolle elämä olisi ollut yhtä vähäpätöinen asia kuin Richardille.”

Itävallan yksi luetummista nykykirjailijoista Monika Helfer menehtyi tapaturman seurauksena pari kuukautta sitten 78-vuotiaana kaaduttuaan kotipihallaan.

Ylöjärveläisen Huippu-kustantamon vetäjän Anne Kilven ansiosta Helferin autofiktiivinen trilogia on nyt kokonaisuudessaan luettavissa suomeksi.

Helferin perheestä kertovat Roskaväkeä (lue arvio) ja Missä isä on saivat lopulta seurakseen Leijonamielen (2026). Siinä Helfer luo kuvan kolmekymppisenä itsemurhan tehneestä veljestään Richardista.

Richard on hän, joka ei juuri voisi vähempää välittää elämästään – tai pikemminkin, pitää yllä sosiaalisia kulisseja.

Itseoppinut taiteilija tekee leipätyötä latojana, mutta rakastaa ennen kaikkea makoilua, ei käytä alushousuja, mutta onnistuu pitämään suvereenisti huolta alle kouluikäisestä tytöstä, Höpönassusta, joka tupsahtaa hänen maailmaansa satunnaisen naissuhteen seurauksena.

Richard on originelli, joka vetää naisia puoleensa kuin kärpäspaperi. Hänestä halutaan pitää huolta.

Herkkä, huoleton olento itävaltalaisten menestyjien keskellä, kuin naivistisesta taulusta karannut vääräsääri pömppömaha, riisitaudin potenut, mies ilman itsesuojeluvaistoa.

Ja tälle löytyy nainen, kovapintainen juristi, joka tahtoo pitää huolta juuri tästä miehestä ottolapsineen.

* *

Helfer käy läpi veljensä kohtaloa sanoilla tarkkaan piirtäen, luo tilanteita, joissa näkee tämän suloisesti valehtelevan elämäänsä jännittäväksi.

Richard on luontainen tarinankertoja ja silloin todellisuus ja taru sekoittuvat.

Jos Monika piirtää kynällään ihmisen kuvia, Richard muovailee elämäänsä sopivia ihmisiä. Kitti, hengenpelastaja. koituu hänen kohtalokseen.

Kun Richard päättää kokeilla vanhalla ammeella kelluntaa Reinissä hetken mielijohteesta ja uimataidottomana, katastrofi on vain muovimelan päässä.

Parikymppisellä naisella on lapsi, Höpönassuksi kutsuttu, ja toinen tulossa.

Richard on sopiva hetken huoltajaksi, vain siksi aikaa, kun toinen päästetään maailmaan.

Mutta esikoinen unohtuu kätevästi Richardille, jolle aukeaa lapsen myötä uusi, mieluinen maailma. Richard on kärsivällinen. Hän opettaa, näyttää eteen, pelaa, leikkii, ruokkii ja hoivaa. Šamaš-löytökoira on toisena huoltajana ja lapsenvahtina. Kolmikon symbioosi on eheä ja täydellinen.

Mutta eihän lasta voi noin vain omia. Siitä sisar ja tämän uusi puoliso ovat huolissaan ja tietävät, etteivät sosiaaliviranomaiset moista salli.

Pilvissä liitävälle maalliset lait ovat kuitenkin käsittämättömiä.

Apuun ehättää uusi naisystävä, joka on valmis kaikkeen Richardin puolesta.

Ja juristina myös adoptioon.

* *

Helfer kuvaa veljensä polun juuri niin kuin vuorimaassa kulkeva sen näkee. Minkä hyvänsä käänteen takana voi odottaa syöksy rotkoon, tuhoon. Pitäisi olla varovainen.

Henkeäsalpaavissa maisemissa on aina vaara hengenlähtöön.

Niin kävi todellisuudessa myös Helferin omalle Paula-tyttärelle.

Veli keikkuu reunalla, mutta joku muu töytäiseekin hänet epätoivoon. Se muu on ilkeä, paha ihminen, Höpönassun äiti.

Richard syöksyy suruun, kun koira ja lapsi viedään häneltä.

Surun syvyyttä Helfer pystyy hahmottamaan vasta vähää ennen omaa menehtymistään.

Koko kirjoihin kootun perhetragedian taustalla Itävalta muuttuu sotienjälkeisestä, keisarikunnan rippeitä Wienin loistohotelleissa vaalivasta valssaajien maasta 1980-luvun menestyjien asiat sovitaan rahalla -kulttuuriksi.

Helferin tie kirjatrion alun roskaväestä, halpaa makaronia syövästä vuorikansasta kansakunnan juhlituksi kirjailijaksi on aivan omanlaisensa.

Kun äiti menehtyy omaan suruunsa, isäkään ei jaksa huolehtia perheestään. Lapsilauma jaetaan suvun tätien hoivattavaksi.

Monika eli veljestään erossa teini-ikään saakka.

Anne Kilven suomennos tavoittaa Helferin sanankäytön maagisen tunnelman.

Anne Välinoro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua