Eriikka Magnusson. Kuvat: Kaija Toivonen

Päivi Vasara, teksti
Kaija Toivonen, kuvat

1960-luvulla saatiin sairasvakuutus, lapsilisät, viiden päivän työviikko ja työelämän uudistuksia.

Näyttelijä, ohjaaja Eriikka Magnusson on suurten ikäluokkien lapsia. Maanantaina 7.9.2026 hän täytti 80 vuotta.

Yhdessä on sovittu, että syntymäpäivähaastattelu julkaistaan perästä päin, koska päivänsankari ohittaa merkkipäivänsä juhlimatta. Se on vähän niin, että jos aikoo juhlia, se on sitten tehtävä isosti tai ei ollenkaan.

– Olin 1960-luvulla kadulla vaatimassa yhteiskuntaan parannuksia. Nyt kaikkea ollaan viemässä pois, ja minun ikäluokkaani syytetään siitä, että me olemme tuhlanneet. Minä en enää mene kadulle 2020-luvulla, ei jaksa, olin kadulla jo.

Juttelemme mielipiteistä – enimmäkseen yhteiskunnallisista – pari tuntia hänen kotonaan Tampellan alueella. Ehdin Tammerkoskea ylittävälle väliaikaiselle puusillalle, kun hän soittaa perään. Yksi asia jäi sanomatta.

– Tämän nykyisen hallituksen ihan oma vika on se, että tunnelma on alakuloinen ja kukaan ei kuluta, kuten nyt hoetaan. He tekivät sen itse. Ensin ilmoitetaan heti alkuunsa, kuinka he ryhtyvät korjaamaan asioita ja kuinka kurjasti kaikki on. Kun lähdetään negaation kautta, niin sitä sitten saa.

Eriikka Magnusson kuuluu suurin ikäluokkiin. 80-vuotissyntymäpäivä oli maanantaina 7.9.2026.

* *

Ei haluta nähdä

– Kaikenlaiset pakottamiset määrää, miten ihmiset elää. Voisi pakottaa suuria yhtiöitä ottamaan työntekijöitä, mutta ei niitä vaivata. Työnantajille on annettu työllistämiseen porkkanarahaa, mutta sitä ei ole käytetty. Työtön sen sijaan on pakotettu myymään asuntonsa tai muuttamaan pienempään. Tukien varassa elävältä otetaan veronpalautuksetkin pois, mikä on kaksinkertaista verottamista.

Hänen mielestään päättäjillä ei ole ymmärrystä siitä, mikä on arkitodellisuus. Osa ei halua sitä nähdäkään. Hän aprikoi, kuinka monennen polven sivistyneistöä on vallan kahvassa. Hän ei ole tutkinut kansanedustajien taustoja, mutta epäilyksiä sivistyneisyyden määrästä on.

– Kun saa valtaa, sitä haluaa käyttää – runsaasti. Kokemusta on.

* *

Pirkkalan kuntapolitiikassa

Magnusson-Vainion perhe muutti Pirkkalaan vuonna 1978, kun Radioteatterin toiminta käynnistyi Tampereella.

– Olin kuntapolitiikassa 1997–2011 valtuustossa. Siitä ajasta kahdeksan vuotta kunnanhallituksessa. Kun muutin Tampereelle, pääsin siitä eroon. Oli aika raskasta olla puolueensa, Vasemmistoliiton ainoa edustaja kunnanhallituksessa.

Helsingin Sanomiin tehdyssä 60-vuotissyntymäpäivähaastattelussa toimittaja Irja Hyvärinen nimesi Eriikka Magnussonin punavihreäksi ennen kuin koko käsitettä oli syntynytkään. Hän muun vaati kauppaan aika päiviä sitten fosfaatittomia pesuaineita. Vihreässä hengessä hän tietää, missä Tampereen kehitysmaakauppa nykyisin on, koska hän ostaa sieltä Africafe-kahvia. Paljastetaan osoite: Kohmankaari 3.

Eriikka on kiinnostunut sekä historiasta että nykypäivästä. Kansakuntamme menneisyyttä ei hänen mielestään ole saatu kunnolla käsiteltyä.

* *

Sattuma käveli vastaan

Pirkkala meni piloille. Kaikki hyvä, kuten sienimetsät ja hiihtomaastot, hävisi. Latuja kyllä on, mutta valmiina, ei enää hiihtäjien umpihankeen tekemiä. Piti olla matalaa rakentamista, mutta saatiin torneja. Luonnon läheisyys on muisto vain, vaikka Pirkkalaa edelleen mainostetaan puistokaupunkina. Tampereen korkeiden tornien huuma on levinnyt naapurikuntiin. Siellä ne vasta oudoilta näyttävät.

– Halusin pois pussin perältä.

Sopiva tilaisuus käveli vastaan kadulla, kun tuttava vinkkasi, että Näyttelijöiden vanhuudenkotisäätiöllä (nykyisin Thalia-säätiö) on valmistumassa uusia asuntoja Tampellan alueelle vuonna 2011. Ensin asuttiin rakennuksen päädyssä isommassa asunnossa. Kun puoliso Väinö Vainio kuoli, Eriikka muutti pienempään. Muuttomatka oli olematon.

* *

Seuraa asioita

Eriikka Magnusson seuraa valtakunnan politiikkaa ja sitä, mistä puhutaan ja myös populistista sananvaihtoa. Tampereelle muutettuaan hän ei enää halunnut kuntapolitiikkaan.

– Odotan, minkä puolueen kansanedustaja seuraavaksi tekee jonkin kaamean jutun.

Kun tulee vuosia ikään, sitä katsoo taakse päin. Tuoreimpana tapauksena tämä, että eläkeläisiltä halutaan viedä rahat ja asunto. Osa taas ei voi ottaa perintöä vastaan, koska ei ole varaa maksaa veroja.

– Tässä on kaikuja 1950-luvusta. Silloin ei ollut ruokajonoja, mutta oli katusoittajia ja veitsenteroittajia. Nyt heidät katsottaisiin yrittäjiksi. Voi olla, että on ollut ylilyöntejä, mutta on ollut alilyöntejäkin, kuten 1950-luvun kunnalliskodit, joihin näköjään ollaan palaamassa.

Jos on 1960-luvulla lähtenyt kadulle marssimaan, jotta yhteiskuntaan saataisiin parannuksia, ei jaksa sitä enää tehdä 80-vuotiaana.

* *

Keskustelu hävisi

1950-luvulla ja vielä 1960-luvullakin taiteilija oli vähän ihmeellinen ammatti. Nuorten yhteiskunnallinen vaikuttaminen tuotti tulosta.

– Sitten saatiin apurahajärjestelmä, jonka ansiosta taidemaalarin ei tarvinnut enää kerjätä rahaa sukulaisilta. Sitä ennen voi harjoittaa ammattiaan vain silloin, kun rahaa oli. Nyt olemme taantuneet tässäkin asiassa takaisin 1900-luvulle.

Viisikymmentä vuotta sitten Suomi oli pienempi ja ihmisiä oli vähemmän. Ei ollut nykyvempaimia. Jos halusi tavata jonkun, piti mennä hänen luokseen. Mielipiteet ilmaistiin kirjoittamalla kirjeitä.

– Keskustelu oli silloin syvempää ja vilkasta, esimerkiksi taiteilijaseurassa.

* *

Rahan kautta

– Entä sivistys. Kukaan ei voi loukkaantua siitä, jos sanon, että se mitä nykyisin taiteilijoihin kohdistetaan, on sivistymätöntä. Kuvaa tätä aikaa, että kaikkea pohditaan rahan kautta. Esimerkiksi keskitytään siihen, kuinka paljon Alisa Vainio tienaa juoksemisella. Aina on raha otsikossa, nimi vaan vaihtuu.

Kaiken mittaaminen rahassa vähentää kykyä käsitellä asioita moniulotteisesti.

– Ei nähdä sitä, että kulttuurin arvo olisi enemmän kuin raha. Taidettakin käsitellään sen kautta, paljonko se maksaa. On hienoa, jos kotona on tauluja. Mutta entäs, onko niitä sen vuoksi, että niin pitää olla, jotta voi kivuta yhteiskunnan portaikossa ylöspäin. Isoin yhteiskuntaloikka on kuitenkin tehty jo 1960-luvulla, ja ne, jotka eivät päässeet siihen mukaan, lähtivät Ruotsiin.

Vihreän aatteen nimissä Eriikka ostaa kahvinsa kehitysmaakaupasta.

* *

Menneisyyden haavat auki

Suomessa ei ole Eriikka Magnusson mielestä osattu käsitellä kansakunnan menneisyyttä. Ei elintasopakolaisuutta Ruotsiin, ei demokratiaa vaarantanutta Mäntsälän kapinaa, ei Lapin sotaa.

– Sata vuotta itsenäisyyttä on aika lyhyt aika. Pitää olla enemmän sukupolvia ennen kuin menneen käsittely onnistuu. Nykypuhe siitä, että pitää olla suomalaiset juuret, jos täällä asuu, on aika surullista. Aika monen isoisä tai isoisänisä on suomentanut sukunimensä.

– Minun lukioaikoinani toisesta maailmansodasta ei kerrottu mitään. Tajusin myöhemmin, että tietoa ei ollut saatavissa, oli kulunut liian lyhyt aika. Oli vain ajopuuteoria. Piti itse ottaa selvää. Lapin sodan miinakentät olivat toisen maailman sodan suurimmat. Seuraavaksi suurimmat olivat vasta Vietnamissa. On ilo, että Lapin sotaa käsitellään edes nyt, kun siitä on kulunut 80 vuotta. Ja miinoja on ihan riittävästi, niin ei kaivata lisää.

* *

Runo kulkee matkassa

Tänä kesänä Eriikka Magnusson ei ohjannut Oriveden Rönnin kesäteatterille. Sen ansiosta hän sai viettää pitkän kesän lempipaikassaan Juvan Vuorenmaassa. Paikka on merkitty valtakunnallisesti merkittäväksi viljelyalueeksi eli maisema on vaikuttava. Kesäpaikan hirrestä on löytynyt merkintä 1901.

– Monta kesää meni niin, ettei tehty juuri mitään kesäpaikassa. Sen huomasi, miten pieni paju on puskenut itsensä melkoiseksi pehkoksi tällä välin. Aina pitää muistuttaa, että kesäkoti ei ole järven rannalla.

Talvella hän suunnittelee Kaupungin Valot ry:n runoraatia ja esittää näissä tapahtumissa runot. Tampereen runoraadissa on kaksi vakiojäsentä Nina Hakalahti ja Heikki Salo sekä heidän lisäkseen vierailija. Vetäjänä on Erkki Kiviniemi. Lupa tamperelaiselle runoraadille on pyydetty formaatin ideoineelta Minna Joenniemeltä. Toinen kirjallisuustapahtuma on Elämäni runo & kirja, jossa yleisö saa arvata kenelle vierailijoista runot ja kirjat kuuluvat ja kuulla tarinat niiden takaa.

– Runojutut on kivoja tehdä, koska runo on niin hieno asia. Tommi Parkko kirjoitti äsken Suomen Kuvalehteen, että on harvoja asioita, joita ei voi runouden kautta ilmaista. Telakka on aina ihan täynnä ja ihmiset todella keskustelevat.

Runojen esittäminen ei ole ponnekasta tantta-ranttaa, eikä voimakasta, koska eivät ihmiset niin puhu. Se ei ole juhlallista paatostakaan. Se saattaa olla jopa arkipäiväistä, mutta näin juuri säkeet nousevat esiin.

Eriikka löysi Tampereelta kodin, kun kadulla vastaan tullut tuttava vinkkasi mahdollisuudesta saada asunto Näyttelijöiden vanhainkotisäätiön uudesta kohteesta.

* *

Puhe ja ääni

Eriikka Magnusson on ollut mukana yli 700 kuunnelmassa ja televisiotuotannossa, joten ennen hänet tunnistettiin äänestä Helsingin raitiovaunussa ja Tampereellakin. Hänellä on mieleenpainuva ääni.

– Silloin kun minä menin Yleisradioon radioteatteriin, Ylessä oli puhehuolto ja kielenhuolto kaikille työntekijöille, jotka olivat ohjelmatyössä mukana. Puututtiin vikoihin. Ylen ammattiopisto lopetettiin 2000-luvun alussa. Sen jälkeen kukaan ei ole puuttunut mihinkään.

Eriikka Magnussonin äänen ammattilaisena häiritsevät epäluontevat painotukset. Pahinta ovat konsonanttivirheet, kun ne äännetään sekavana könttinä.

– Vieraskielisiä nimiä ei osata lausua. Ilmeisesti ei ole osattu päättää, lausutaanko nimet suomalaisittain vai äännetäänkö ne kuten kyseisessä maassa. Mikrofoni ottaa pienimmänkin kuiskauksen, siihen ei tarvitse huutaa. Radio on informaatioväline. Siksi on kiusallista, jos kesken kaiken tuutista tulee naurukohtauksia. Jos meille kuunnelmaa tehdessä iski ”radiohulluus”, se leikattiin pois.

* *

Ääntä ei voi muuttaa

Kaksi väärinkäsitystä hän haluaa oikoa. Podcast ei ole sama asia kuin kuunnelma, kuten ei ole audiodraamakaan, vaikka siinä on kuunnelman osia.

– Kuunnelma on Yleisradion vanhimpia ohjelmamuotoja. Hyvinä aikoina niistä tehtiin arvostelut ja ennakkojutut. Jukka Kajava teki jokaisesta työstäni arvion. Suunnittelimme hänen kanssaan kirjaa, mutta Kajava menehtyi ennen kuin se ehdittiin tehdä.

Ääntään kukaan ei voi muuttaa, vaikka kasvonsa voi parannella. Kreikkalaisessa draamassa naamion takaa kuuluvaa ääntä kutsuttiin persoonaksi. Oman äänensä kuulee sekä sisäkautta että ulkokautta, joten muut kuulevat sen eri tavalla.

– Jokaisen, jonka ammattiin kuuluu puhuminen, pitäisi päästä kerran puheammattilaisen luokse, jotta hän tietäisi, miten puhutaan, mikä hänen äänensä on ja samalla hänen persoonansa.

Äänen ammattilaista kiusaa huolimaton puhe radiossa tai televisiossa.

* *

Teatterista

Eriikka on KOM-teatterin perustajajäsen ja kiertolaiselämä tuli tutuksi. Välillä oltiin kotona kaksi päivää ja sitten taas moneksi viikoksi kiertueelle.

– Kun saimme teatterisihteerin, se oli iso asia. Vähän ihmettelen, tarvitaanko teattereissa todella niin paljon hallintoväkeä kuin sitä nykyisin on. Pienemmälläkin pystyisi toimimaan. Otetaan esimerkiksi pienryhmät, kuten Teatteri Telakka.

* *

Lopuksi

– 42 oppilaan luokka oli tuttu juttu suurten ikäluokkien lapsille, sinne oli vaan mahduttava.

– Ystäväni taivasteli, kuinka paljon on nykyään kuolemia. Minä siihen, että meitä oli niin paljon, että kuolemiakin on runsaasti.

* *

Eriikasta runojuttuja on kiva tehdä ja runo on hänelle läheinen asia. Kuvat: Kaija Toivonen

Eriikka Magnusson-Vainio

• Syntynyt Helsingissä 7.9.1946 .
• Opinnot: Kirjoitti ylioppilaaksi 1965. Opinnot Helsingin yliopistossa musiikkitiede 1965–1968, Suomen Teatterikoulu näyttelijälinja 1966–1969.
• Työura: KOM-teatteri 1971–1973, Yleisradio 1973–2005 (näyttelijä, ohjaaja, tuottaja), Tampereen yliopiston näyttelijätyön laitos (NÄTY) näyttelijätyön tuntiopettaja 1981–1996, vt puheopin lehtori 1984–1985 ja vt teatteripäällikkö 1991–1992. Pirkan-opisto taiteen perusopetus (näyttämötaide) ohjaava tuntiopettaja 2012–2014.
• Palkinnot: Suomen Näyttelijäliiton kultainen ansiomerkki 1994, Suomen Teatterijärjestöjen hopeinen ansiomerkki 1996, Vuoden teatteriteko 1980, Pohjoismainen kuunnelmapalkinto 1971, 1988, 1990; Sokeiden kuunnelmapalkinto 1974, 1986; Prix Italia -erikoispalkinto 1988, Koura-palkinto parhaasta kuunnelmasta 1996, 1997 sekä kunniamaininta 2000 ja 2001, Pirkanmaan Taidepalkinto 1999.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua