Kuvat: Like / Anna-Liisa Nikus
KIRJAT | Inga Maggan kolmas romaani on parhaimmillaan liikkuessaan pohjoisen erämaissa ja seuratessaan päähenkilöidensä perhe-elämää Rovaniemellä.
”Välillä toivon, että kirja vain jatkuisi ja jatkuisi.”
ARVOSTELU

Inga Magga: Näkymätöntä kultaa
- Like, 2026.
- 300 sivua.
Asser etsii lähes pakonomaisesti kultaa ja saa siinä sivussa erämaiden ja pohjoisen yksinäisyyttä. Ei ole ihan varma, kumpi on hänelle tärkeämpää.
Mirjam tuntuu hyväksyvän miehensä kullankaivuumatkat, mutta on hänellä omakin elämä, josta ei pidä meteliä.
Molempien salat tulevat esiin vähitellen.
Lapsia on kaksi, Rim ja Ringo, molempien nimillä on oma hauska tarinansa. Pienen perheen odottaessa toista lasta Asser kipuili sen kanssa, saako tästä toivoa tervettä, tai sellaista, joka kehittyisi samaan aikaan ja samalla tavalla muiden lasten kanssa.
Näkymätöntä kultaa (Like, 2026) kertoo perheen tarinaa 1960-luvulta lähes meidän päiviimme asti. Perhe ei tarkoita pelkästään äitejä, isiä ja lapsia, vaan on laajempi käsite. Huolehditaan niistä, jotka jäävät yksin.
Näkymätöntä kultaa on parhaimmillaan liikkuessaan pohjoisen erämaissa Asserin kanssa ja seuratessaan tämän ja Mirjamin perhe-elämää Rovaniemellä.
Henkilökuvaukset antavat ihmisilleen kasvot ja äänen, he tuntuvat todellisilta ja heidän elämäänsä seuraa mielellään. Välillä toivon, että kirja vain jatkuisi ja jatkuisi.
Sen sijaan Mirjamin ja Asserin puolisalaisuudet ihmissuhteissa ja elämäntapahtumissa jäävät lukijalle melko hämäriksi; enemmänkin ne rikkovat kokonaisuutta kuin antavat sille jotakin. Kaikki se, mikä tapahtuu avoimesti ja auki kerrottuna tempaa mukaansa, muu harmittavasti vain hämmentää.
Näkymätöntä kultaa on Inga Maggan kolmas romaani.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Merete Mazzarella esittelee elämäkertoja Julius Caesarista Charles Darwiniin
KIRJAT | Elämäkerturi penkoo päähenkilönsä elämää kuin murtovaras lipastonlaatikkoa.
Veteraanin iltahuuto – arviossa Hannu ja Leena Syväojan Kristuksen seuraamisesta ja muita esseitä
KIRJAT | Hannu Syväoja käsittelee yhdeksässä esseessään muun muassa Eino Hosiaa, ristiretkiä sekä teokselle nimen antanutta harjauskirjaa. Teoksen päättää kaksi Leena Syväojan tekstiä.
Luvattu maa vie Rodokselle, jossa jotkut ovat yhdenvertaisempia kuin toiset ja sukupolvien välinen kitka tekee tuhojaan
KIRJAT | Kun pääsee luotaantyöntävän kannen ohi, osoittautuu Miila Pitkärannan Luvaton maa kiehtovaksi ja ajatuksia herättäväksi romaaniksi.
Kuunnelman käännös kutsuu tutustumaan walesilaisen pikkukaupungin elämään – arviossa Dylan Thomasin Maitometsässä
KIRJAT | Poesia on julkaissut jälleen merkittävän käännösteoksen, vaikka kielellisesti taitava teos ei tunnu kasvavan osiaan suuremmaksi.




