Suvi Ratisen romaani kertoo kirjailija Aino Kallaksen vuosista Ruotsissa – arviossa Pakolainen

Kuvat: Jonne Räsänen / Otava

Aino Kallas (1878−1956) oli tunnettu kirjailija jo omana aikanaan, ja hänen tuotantonsa on yhä tärkeä osa Suomen kirjallisuushistoriaa. Hänen julkaistut päiväkirjansa, romaanit, novellikokoelmat, matkakertomukset, runot ja näytelmät tunnettiin laajalti ja niitä arvostettiin ja arvostetaan edelleen. Tunnetuimpiin teoksiin lukeutuu 1600-luvun Hiidenmaalle sijoittuva romaani Sudenmorsian (1928).

Suvi Ratisen romaani Pakolainen (Otava, 2025) kertoo Viipurissa syntyneen suomalaisvirolaisen Kallaksen kokemuksista toisen maailmansodan aikana. Hän sai vuonna 1944 turvapaikan Ruotsista, 66-vuotiaana. Vaihtoehtoja turvalliselle pakopaikalle ei juuri ollut, sillä Neuvostoliitto oli vallannut Viron, jossa Kallas olisi voinut joutua vangituksi tai tapetuksi. Venäjä uhkasi myös Suomea, josta Kallas olisi saatettu lähettää Siperiaan.

Vaikka Ruotsiin lähtö oli pelastus, uudessa maassa Kallaksen terveys horjui, läheiset olivat kaukana ja itsenäinen elämä taakse jäänyttä. Hän olisi halunnut yhä kirjoittaa, mutta yhteys suomalaiseen kustantajaan oli vaikea. Vaikeaa on myös varmasti tuntea olevansa muiden armoilla, kun liikuntakyky heikkeni ja yksityisyys väheni. Sota-aika painoi mieltä ja vei hautaan rakastettuja, sukulaisia, ystäviä ja tuttuja. Taakse on jäänyt myös rakas kotimaa Suomi sekä omaisuus siellä.

Teoksen keskiössä ovat Kallaksen muistelut, kaipaus ja kärsimys. Hän kaipaa synnyinmaataan Suomea, edesmennyttä aviomiestään sekä kirjoittamista. Kallas muistelee menneisyyttä Suomessa ja Virossa ja tuntee, että hän ei saa Ruotsissa sitä tukea ja apua, jota hän tarvitsisi. Hän kantaa huolta Suomen kodistaan ja tavaroistaan, joista kirjat, käsikirjoitukset ja valokuvat on toimitettu museoon. Kallaksen Suomen kodissa asuu jo uusi ihminen. Luopumisen tuskien lisäksi häntä vaivaa riippuvuus omien kirjojensa kustantajan, Otavan, avusta. Monet hyvinvointiin ja syvempiin toiveisiin liittyvät asiat ovat muiden ihmisten avun varassa, vaikka hän ei tahdo saada käyttöönsä edes luvattua, matalampaa sänkyä.

Aino Kallaksen aiempi elämä tulee teoksessa esille hänen muistellessaan menneisyyttään. Ruotsissa Kallaksella on aikaa ja tarvetta käydä läpi elämäänsä ja ihmissuhteitaan. Kallas muistelee usein myös rakkaita vainajiaan. Kallas menetti kuolemalle sotavuosina sekä oman tyttärensä, poikansa että miehensä Oskar Kallaksen.

Erityisesti Aino Kallaksen puoliso ja suuri rakkaus, Oskar Kallas, on Ainon ajatuksissa läsnä. Oskar oli virolainen diplomaatti sekä kielen- ja kansanrunouden tutkija. Kun Oskar Kallas kuoli vuonna 1946, Aino Kallas tunsi menettävänsä elämänsä keskeisen kiinnekohdan, vaikka he olivatkin olleet toisilleen etäisiä jo vuosia. 

Loiston päivät, menestys kirjailijana, rakkaus, lähimmäiset ja arvostus synnyinmaassa Suomessa olivat takanapäin. Ruotsissakin oli omat vaatimattomat valopilkkunsa, mutta vuoteenomaksi joutumisessa pakopaikkana olivat lähinnä Kallaksen omat mietteet ja muistot.

Ratinen luo uutta kirjoitustyyliä

Kirjailija Suvi Ratinen kertoo Aino Kallaksen pakolaisvuosista Ruotsissa tämän näkökulmasta, Kallakseen tarkoin perehtyneenä. Eri aikakautena ja erilaisissa olosuhteissa eläneen ihmisen sisäisyyteen intiimisti eläytyminen on rohkeaa, ja Ratinen onnistuu kuvaamaan kiinnostavasti Kallaksen elämää, ajatuksia ja tunteita.

Ratinen on ottanut käyttöön persoonallisen kirjoitustyylin. Se tekee lukemisesta välillä hieman tavallista haastavampaa, mutta toisaalta rytmittää tarinaa omalla, yksilöllisellä tavallaan. Jotkin virkkeet ovat epätavallisen pitkiä, mutta tässä kirjassa se luontuu, kun tyyliin tottuu. Tyyli haastaa lukijaa kokemaan asioita epätavallisesta näkökulmasta.

Mielenkiintoinen ratkaisu Suvi Ratiselta on se, että kirja on hän-muodossa. Nämä valinnat luovat kiehtovaa tunnelmaa. Tyyli ikään kuin pitää kirjoittajan ja päähenkilön sekä toisistaan etäällä että toisaalta lähellä. Nyt kirjassa on kaunokirjallinen ote ilman, että kirjailija olisi ottanut Kallaksen henkilöhahmon kokonaan omakseen. Hän eläytyy ja ymmärtää, muttei ota päähenkilöä haltuunsa. Se luo tietynlaisen kunnioittavan välimatkan, josta saattaa nähdä Kallaksen elämään liittyviä asioita laajemmin.

Epätavallista on myös, että kirjassa ei ole perinteistä dialogia eikä juurikaan muiden henkilöiden näkökulmia paitsi Kallaksen itsensä. Kallas on keskiössä ja muistelee sekä kokee introvertisti elämänsä loppuvaiheen haasteet, enemmän tai vähemmän yksin.

Pakolaisuus keskiössä

Kirjan kuvailemat Kallaksen loppuelämän raskaat vaiheet ovat koskettavia, myös pakolaisuuden vuoksi. Aino Kallas seuraa maailman tapahtumia ja erityisesti sitä, mitä tapahtuu sodan aikana Siperiaan viedyille suomalaisille ja virolaisille. Suomalaiset itsekin palauttavat suomalaisia Neuvostoliittoon, eikä osa heistä palaa koskaan. Kallas on kiitollinen, että häntä ei ole miehensä kanssa kyyditetty Virosta Neuvostoliittoon. Suomen passin omistava Aino tuntee vaikeuksista huolimatta olevansa turvassa Ruotsissa.

Kirjan sanomaan liittyy myös muistutus eri aikojen suurista kansainvälisistä ongelmista. Suomea koskettivat aikoinaan erityisesti Venäjän vallankumous ja toinen maailmansota, jotka aiheuttivat suuria pakolaisaaltoja. Viimeisimmäksi suuri joukko turvapaikanhakijoita tuli Venäjältä Suomeen vuosina 2015−2016, kuin aika-aalto, joka näytti, miten me puolestamme toimimme, kun pakolaisuus osuu rajallemme.

Ratinen onnistuu Kallakseen eläytymisessä myös aikakauden osin hyvin. Kirjan päällimmäinen sävy on surumielinen. Se on muistojen sekä vähittäisten menetysten ja luopumisen tie traagisen ajan muutoksissa. Kallaksen sisäinen elämä näyttäytyy kirjassa silti yhä vahvana ja tuo lohtua myös lukijalle.

Saana Saarinen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua