Sonja Halla-aho. Kuva: Kasper Dalkarl
TEATTERI | Sonja Halla-ahon tulkinta jää Vaasan teatterin historiaan hurjana, intohimoa ja raivoa, hellyyttä ja haurautta pisaroivana tekona.
”Halla-ahoa seuraa herkeämättä ja niin tässä näytelmässä pitääkin.”
ARVOSTELU

Piaf
- Ohjaus ja sovitus: Maiju Sallas
- Esitys: Vaasan kaupunginteatteri 17.10.2025
Laulaja Édith Piafin (1915–1963), alun perin Édith Giovanna Gassionin, elämässä oli surua, vastoinkäymisiä ja hurmiota sellaiset määrät, että vain taiteilijaksi siunattu pystyy niiden kanssa luovimaan.
Lapsuus isoäidin bordellissa, sokeutuminen ja väliaikainen kaljuuntuminen varhaisteininä, kadulta elannon hankkiminen ja nopea kohoaminen kansainväliseen maineeseen Pariisin Varpusena oli kuin maailmanpyörästä.
Rakkauksia tuli ja meni. Rakkain kaikista, nyrkkeilijä Marcel Cerdan, sai surmansa lento-onnettomuudessa, mistä Édith ei oikein toipunut koskaan. Lastia oli liikaa.
Kun autokolari toi rankat kivut, niitä helpottamaan määrättiin morfiinia. Se oli päihteisiin taipuvalle laulajalle koukuttava lisähuume, josta hän ei halunnutkaan eroon.
Laulajasta tuli ihmisraunio, jota loiston päivinä palvoneet ihailijat tulivat katsomaan kuin haaskalle viimeisinä vuosina.
Mitä, vieläkö Pariisin varpunen liikuttaa siipiään?
* *
Ohjaaja Maiju Sallas on sovittanut Pam Gemsin tuhansia kertoja esitetystä näytelmästä raikkaan, visuaalisesti kiehtovan musiikkinäytelmän.
Siinä elää ilveilijöiden ja harlekiinien, tempuntekijöiden ja kabareenpitäjien tummanpuhuva maailma, jossa prostituoidut kutsuvat kujilleen ja kykyjenetsijät siilaavat tähtiainesta.
Usein musikaali etsii vain tunnetuista lauluista voimansa ja nousee niiden myötä korkeuksiin, tässä myös kuvat kulkevat äänimaiseman kanssa sanomaa kantaen.
Lauluja ja muuta musiikkia on myös jaettu orgaanisesti näyttämökuvan kokonaisuutta tukemaan eri tavoin kuin näkemissäni aiemmissa tulkinnoissa.
Taustalla, Teemu Vähäsen koostamassa videofondissa vaihtuvat vanhojen pelikorttien kuvat, sanomalehtien uutiset, valokuvat Édithin lapsuudesta ja kollaasit taikapölyä singoten.

Näyttämö elää Vaasan Piaf-musiikkinäytelmässä. Kuva: Kasper Dalkarl
Mika Haarasen lavastusideassa mainoskioski kieppuu intohimon vertauskuvana, valtava PIAF-valotaulu roikkuu ja nousee raskaana tähden arvoa punniten ja katsoja voi seurata esiripun kääntötemppujen ansiosta näyttämön tapahtumia edessä ja takana.
Emilia Erikssonin pukusuunnittelu täydentää kekseliäästi kokonaisuutta.
Sauli Perälän johtama kuuden hengen orkesteri on osa näyttämön kudosta, se kykenee pienuudestaan huolimatta tuottamaan runsauden ja voiman illuusion.
Ylimaalliseen keveyteenkin se pystyy Édithin haurauden hetkinä.
Taitavasti se käy vuoropuhelua kaikkien avainhenkilöiden kanssa. Heitähän Piafissa riittää rakastajista puolisoihin ja managereista ystäviin ja apureihin.
Näyttämö elää varsinkin Antton Laineen suunnittelemien räväköiden tanssikohtausten kautta.
Autokolariin johtava rattihurjastelu on yksinkertaisuudessaan tehokasta ensembletyötä.
* *
Piaf on unelmarooli näyttelijälle, mutta vaatii laulullisesti esittäjältään kaiken. Kukaan ei enää voi olla se tiukumaisella, tummalla saundilla ja omaperäisellä vibratolla laulanut Édith Piaf.
Sonja Halla-aho on ratkaissut Piafin tulkinnan oman luontevasti soivan ääniskaalansa kautta. Ääni on vahva, ilmeikäs ja vangitseva, ei Piaf-jäljitelmä, ja tuottaa omaperäisen tulkinnan.
Vaikka äänialaltaan Halla-aho on korkea sopraano, mataliin ääniin löytyy hyvin ilmeikkyyttä ja väriä.
Kun Halla-aho yhdistää tähän ällistyttävän monipuolisen näyttelijäntaitonsa, syntyy katseenvangitsija ja koko toiminnan energisoiva Édith.
Häntä seuraa herkeämättä ja niin tässä näytelmässä pitääkin. Édith on lähes koko ajan läsnä.

Hetki ennen kolaria. Kuva: Kasper Dalkarl
Édith on se, joka pitää muut varpaillaan oikkuineen; hän kokoaa itsensä mikrofonin ääreen tärisevästä rauniosta, hän haluaa juuri tuon miehen sarjaansan, hän tietää, että suuret salit, Pariisin Olympia ja New Yorkin Carnegie Hall, ovat juuri häntä vailla.
Muuten ei tule rahaa.
Mutta silti, ensin kierros shampanjaa kaikille!
Halla-ahon tulkinta jää Vaasan teatterin historiaan hurjana, intohimoa ja raivoa, hellyyttä ja haurautta pisaroivana tekona.
Siinä kiteytyy se hurmio, mitä teatterinjohtaja Seppo Välinen Vaasassa haluaa tällä esityskaudella tarjota.
Eipä ihme, että yleisö nousi lokakuisena perjantaina seisaaltaan kiittämään, reilu kuukausi ensi-illan jälkeen.
* *
Erinomaista työtä tehdään näyttämöllä kauttaaltaan.
Gerny-klubin omistajana Louis Lepléen roolissa Panu Valo antaa alkusysäyksen tarinalle ja uuden nimen Éditihlle, Oiva Nuojua luo nyrkkeilijärakas Marcel Cerdanina kiihkeän vahvan vastavoiman Édithin ehdottomalle kiintymykselle ja asettuu myös laulaja Yves Montandiksi tyylillä.
Timo Luoma kasvattaa laulajakollega Charles Aznavourista sympaattisen ystävän ja Konsta Reuter Théona täyttää nuoren ihailijan ja rakastetun antaumuksella.
He kuorivat itsestään esiin myös liudan muita omintakeisia tyyppejä pikkurikollisista merimiehiin ja sotilaisiin.
Managereina Toni Ikola ja Ville Härkönen luikahtelevat arvioimassa uuden äänen kiinnostavuutta. Miika Alatupa täyttää hetkellistä rakkauden nälkää ties monentena miesystävänä.
Anni-Maija Koskinen luo jylhän Marlenen niin äänellisesti kuin hahmona,
Anna Lemmetti-Vieri vakuuttaa persoonallisella Spooky Magdallaan ja Mari Hirvi arvoituksellisena Toine-hahmona. Milla Kangas rauhoittaa sihteerinä ja hoitajana.
Tampereen ammattikorkeakoulusta vierailevat Olli Tulkki monissa ensemblerooleissa ja Anna Arola tarinan kuljetukseen vaikuttavana Harlekiinina tekevät musiikillisesti monipuolista ja varmaa työtä.

Hymni rakkaudelle on Édith Piafin tulkitsemista chansoneista tunnetuimpia. Kuva: Kasper Dalkarl
* *
Vaasan kaupunginteatteri on lähellä rautatieasemaa, kaupunki kaunis vanhoine kivitaloineen ja rantakatuineen. Piafin seuraan kannattaa nyt lähteä, se on teatterielämys kaikille aisteille. Se saa myös miettimään, miten yksittäinen taiteilija pitää otteessaan vielä vuosikymmeniä kuolemansa jälkeen.
Non, je ne regrette rien, La vie en rose ja Hymne à l’amour ovat monien muiden ikonisten Piaf-tulkintojen ohella muuttuneet yleismaailmalliseksi kaipuun ja tahdonvoiman kieleksi. Kaksi jälkimmäistä laulua Piaf myös sanoitti.
Anne Välinoro
Piaf
- Käsikirjoitus: Pam Gems
- Suomennos: Jukka-Pekka Pajunen
- Ohjaus ja sovitus: Maiju Sallas (vier.)
- Kapellimestari ja musiikin sovitus: Sauli Perälä
- Koreografia: Antton Laine (vier.)
- Lavastus: Mika Haaranen
- Pukusuunnittelu: Emilia Eriksson
- Äänisuunnittelu: Jouni Ilari Tapio
- Suunnitteleva valaistus- ja videomestari: Teemu Vähänen
- Kampaaja-maskeeraajamestari: Maija Hauta-aho
Ensi-ilta Vaasan kaupunginteatterissa 11.9.2025. Esityksiä 21.3.2026 asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kotiin ei päästy milloinkaan – arviossa Kansallisteatterin Muistopäivä
TEATTERI | Elli Salon Muistopäivä-näytelmä Kansallisteatterissa kertoo suomaisloikkarien loputtomasta matkasta Neuvostomaassa.
Ääntä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita – arviossa Maria Ylipään kabaree-esitys Poikkisahattu nainen
MUSIIKKITEATTERI | Maria Ylipään loistava lauluääni taipuu laulelmista hevirokkiin. Poikkisahattu nainen on kabaree naisen elämästä lasten, miehen ja koiran kanssa.
Elämän moniosaajat kimpussamme – arviossa Tukkateatterin kantaesitys Haittaako, jos kysyn?
TEATTERI | Tukkateatterin pikkujoulukabaree Haittaako, jos kysyn? on syntynyt näyttelijöiden omista kokemuksista.
Waltteri Torikan baritoni soi kaikki tunteet rintamien välissä – arviossa Ihminen parhaan kykynsä mukaan
OOPPERA | Joel Järventaustan ja Tommi Kinnusen pienoisooppera päästää kokemaan sotilaan kauhun ja kaipuun. Turun Saaristo-ooppera vieraili Kansallisoopperan Alminsalissa.




