On melkein turhaa edes avata sitä, kuinka kulttuurisesti merkittävä ja esteettisesti laadukas taideteos on Francis Ford Coppolan Ilmestyskirja. Nyt. Se kuuluu amerikkalaisen elokuvataiteen yksittäisiin virstanpylväisiin, joiden vaikutus on niin yleisesti tiedostettu, että siitä kritiikin kirjoittaminen vuonna 2019 tuntuu banaalilta.

Ilmestyskirja. Nyt on yhtäältä satiirinen mutta toisaalta – ja osin juuri satiirisuutensa ansiosta – myös perin juurin järkyttävä antisotaelokuva. Sivistyneenä itseään pitävän ihmiskunnan rakkaus aseellisia konflikteja ja niiden tarpeellisuuden analysointia kohtaan eivät ehkä koskaan ole näyttäneet yhtä naurettavilta ja paljastetuilta kuin tässä vuoden 1979 kapinateoksessa.

Dennis Hopperin esittämä valokuvajournalisti perustuu osittain sotakirjeenvaihtaja Sean Flynniin, joka katosi Kambodžassa Vietnamin sodan aikana.

Hollywoodin lempilajityyppi, mitä elokuvien tuotantotapaan ja ulkoiseen ilmeeseen tulee, on aina ollut niin sanottu iso elokuva – suuret lavasteet, paljon avustajia, muhkeat tehosteet. Ja valitettavasti nimenomaan hyviä isoja elokuvia on olemassa niin kovin vähän. Kun ilmaisu pohjautuu mahdollisimman massiivisten asioiden mahdollisimman kaukaa katsomiseen, katsojalle harvoin jää pureskeltavaksi mitään muuta kuin onttoa kuvahelinää.

Ilmestyskirja. Nyt ei ole kuvahelinää. Vaikka Coppola pommittaa katsojaa – pahoittelut kielikuvasta – suureleisillä ja hengästyttävillä taistelukohtauksilla, hän löytää ohjaajana täydellisen tasapainon menemällä samaan aikaan äärimmäisen lähelle – kirjaimellisesti niin lähelle, että elokuvahistoriaan on saatu ansiokkaasti tallennettua Martin Sheenin ja Marlon Brandon ihohuokoset.

Ilmestyskirja. Nyt on myös harvinainen esimerkki audiovisuaalisesta kerronnasta, jossa kertojaääntä käytetään tehokkaasti ja perustellusti. Yleensä tämä ominaisuus etäännyttää katsojaa. Tässä elokuvassa se vain tuo entistä lähemmäs.

Elokuvan tarina on Vietnamiin siirretty modernisaatio Joseph Conradin kirjasta Heart of Darkness. Sheenin näyttelemän sotilaan tekemä jokilaivamatka Brandon tulkitseman viidakon uumeniin piiloutuneen eversti Kurtzin luo on läpileikkaus kaikista niistä absurdiuden tunteista, joita hippien sukupolvi koki, kun heille yritettiin myydä sitä nationalistista paatosta, joka saisi heidät innostumaan jostakin niin päämäärättömästä kuin sodasta.

Matkan varrella vuoroin vierailevat sivuhahmot ovat ikimuistoisia pateettisen hulluuden kuvia, ja useimmille niistä kaikkein ikimuistoisin on Robert Duvallin surffaava everstiluutnantti. Ihailtavalla taidolla ilmennetty ajan henki ei ole haihtunut elokuvasta vielä 40 vuoden jälkeenkään.

Kapteeni Willard (Martin Sheen) saa käskyn murhata järkensä menettänyt eversti Kurtz.

Ilmestyskirja. Nyt saa yhtäkkiä uuden elokuvateatterikierroksen, koska Coppola on tuntenut tarpeen leikata elokuva uudelleen – taas kerran. Kyseessä on selvästi yksi elokuvahistorian ohjauksellisesti vaikeimpia palapelejä, sillä ohjaaja on tehnyt teoksestaan jo aiemmin ainakin järkälemäisen 289-minuuttisen koevedoksen, sitten Cannesissa esitetyn kolmituntisen näytöksen, alkuperäiselle elokuvateatterikierrokselle päätyneen 153-minuuttisen rainan ja vielä kymmenen vuotta sitten julkaistun 202-minuuttisen version, joka sai levitystä varten nimen Redux.

Nyt julkaistu Final Cut on tuon alkuperäiseen elokuvateatterilevitykseen päätyneen version ja Redux-version väliltä tehty kompromissi. Kesto on tasaantunut melko tarkalleen kolmeen tuntiin.

Redux oli taiteellinen epäonnistuminen, johon Coppola tuntui vain historiallisen nostalgian motivoimana tunkeneen aivan kaiken käyttökelpoisen, mitä leikkaushuoneen lattialta löytyi. Mutta Final Cut on itse asiassa erittäin toimiva välimuoto, joka sisältää joitakin Reduxin toimivia paloja mutta karsii pois sen turhimpia.

Eversti G. Lucasia näyttelevä Harrison Ford oli tehnyt läpimurtonsa näyttelijänä Tähtien sota -elokuvassa pari vuotta ennen Ilmestyskirjaa.

Edellisen laitoksen merkityksettömin tyylirikko eli seksikohtaus Playboy-pupujen kanssa on heivattu tyystin. Myös loppupuolella oleva kohtaus, jossa Kurtz lukee Time-lehteä, on karsittu.

Mielenkiintoisinta tässä versiossa on se, että Kurtzin tukikohdasta on poistettu jopa sellaisia paloja, jotka esiintyvät alkuperäisessä versiossa. Legendan mukaan syy, miksi alkuperäisestä versiosta poistettiin Kurtzia liikaa avaavia kohtauksia, oli se, että Brando häpeili ylipainoaan ja halusi näkyä vähemmän. Tästä kuitenkin seurasi onnellinen sattuma, sillä vähäinen näkyvyys sekä ruutuajan että kuvien rajauksen puolesta korostaa hahmoon sopivaa mystiikkaa.

Coppola on sisällyttänyt elokuvaan Redux-version jälkeen paljon vastustusta kohdanneen episodin ranskalaisten hallitsemalla viidakon viinitilalla. Tällä kertaa hän on kuitenkin saanut kohtauksesta enemmän irti leikkaamalla sen kestoa reippaasti pois. Yhä vieläkin on täysin mahdollista kyseenalaistaa tuon koko osion tarpeellisuus, koska keskustelut kommunismin eetoksesta eivät sinänsä kuulu Ilmestyskirja. Nytiin. Elokuvan ajatukset ovat jossain niin korkealla talouspolitiikan yläpuolella, etteivät sellaiseen liittyvät dialogit palvele elokuvan sanomaa millään tavoin. Riisuttuna versiona lyhyt pysähdys viinitilalla tuo kuitenkin elokuvan rytmiin mainiosti istuvan lyhyen paussin.

Elokuvien digitaalisesta restauroinnista voi olla montaa mieltä – joskus alkuperäisestä ulkoasusta katoaa jotain oleellista, kun kuvanjälkeen kajotaan – mutta ainakin Imax-salissa kapteeni Willardin mielipuolisen ristiretken ympärillä paukkuu varsin nautinnollisesti. Ylipäätään vuonna 2019 on tavattoman harvinaista, että istuu valtavirtaelokuvateatterissa katsomassa kolmetuntista elokuvaa eikä missään vaiheessa koe turhautumista ylipituutta, turhia hahmoja tai ylimääräisiä lopetuksia kohtaan.

Se kokemus kannattaa käydä hankkimassa nyt, kun Ilmestyskirja. Nyt Final Cut pyörii hetken isojen toimijoiden luksuskankailla.

Valtteri Mörttinen