Raikku Rokkaa ja Rakastaa jo kolmannentoista kerran – puitteet maalaistalon pihapiirissä ovat hulppeat 

01.08.2024
Raikku rokkaa ja rakastaa

Promoottori Riku-Sippo Uotila. Kuvat: Jari Toivonen 

FESTIVAALI | Peltolan tilan isäntä Riku-Sippo Uotila esitteli Kangasalan R3 Festivalin eli Raikku Rokkaa ja Rakastaa tapahtuma-alueen. Keskellä maaseutua on festivaalilla komeat puitteet. 

”Olen maalaispoika, vaikka olen asunut Berliinissä, Oslossa ja Lontoossa.”

Päivi Vasara, teksti 
Jari Toivonen, kuvat 

Aika lailla sattumalta monet jutut syntyvät. Niin myös Raikku Rokkaa ja Rakastaa -festivaali. Nettiin tarvittiin iskevämpi ja lyhyempi nimi ja se on R3. 

Elokuun puolivälissä (16.–17.8.2024) festivaalia vietetään Kangasalan Raikussa Peltolan tilalla kolmattatoista kertaa. Aluksi se oli pieni ja yksityisluontoinen, nyt se on merkittävä countryrockin esittäytyminen.  

Kävijöitä on keskimäärin 3 000. Sitä herää ihmettelemään, miten he kaikki pihapiiriin mahtuvat. Vastaus on, että oikein hyvin. 

Entinen navetta ja kanala on valjastettu musiikille ja baareiksi. Aitoissa on tunnelmallinen kapakka. Päälava on talon edessä ja päärakennus on bäkkäri. On sisävessoja. 

Autojen parkkipaikkana on pelto. Lisäksi bussi kulkee nonstoppina Kangasalan linja-autoaseman ja Raikun väliä. 

Raikku rokkaa ja rakastaa

Tapahtuma-alue on Peltolan tilan pihapiiri. Kuvat: Jari Toivonen

Raikku rokkaa ja rakastaa

Kylätien varressa on tapahtumamainos.

Omaa mielimusiikkia 

Peltolan tilan isäntä Riku-Sippo Uotila on musiikkimiehiä. Se on varmaa, että omilla festivaaleilla esiintyy aina ikioma yhtye Still. Sen tyyli on southern rock Yhdysvaltojen etelävaltioiden tyyliin ja kunnia-asia omien biisien tekeminen.  

Riku-Sippo on Still-yhtyeen sanoittaja ja säveltäjä. Omia lauluja on syntynyt vuosien varrella noin 20 kappaletta. Still on tehnyt yhden levyn ja yhden ep:n. 

– 1980-luvun alussa 12-vuotiaana ravustin. Äiti myi ravut Aulangolle ja minä ostin rapurahoilla kitaran. Aluksi soitin kavereiden kanssa Amerikan musiikkia. Kuuntelin Stray Catsin levyä ja miellyin rockiin, poppiin ja kantriin. Kantrilevyjä lainasin kirjastosta. 

– Toiset lähti interrailille, minä lähdin vuonna 1994 kiertämään Amerikkaa Greyhoud-bussilinjojen kuukausilipulla kahdeksi kuukaudeksi. 

Raikku rokkaa ja rakastaa

Aikaisempien festivaalien esiintyjäkuvia.

Raikku rokkaa ja rakastaa

Nettikäyttöön tarvittiin iskevä ja lyhyt nimi tapahtumalle: R3.

1990-luvun lopulla Riku-Sippo teki duokeikkoja Heikki Rantasen kanssa. 

Kun on oma festivaali, voi valita lempimusiikkiaan. Raikku Rokkaa ja Rakastaa -tapahtuman pääpaino on kantrissa ja kantrirockissa. Lisäksi on ollut joskus jazzia, gospelia, bluegrassia ja soulia. 

Toimiva maatila 

Riku-Sippo Uotila on sukutilan isäntä. Hänen vaarinsa jakoi Uotilan kantatilan veljensä kanssa. Peltolan tilaa ovat pitäneet ennen Riku-Sippoa hänen isänsä ja vaarinsa. 

Pääammatiltaan festivaalien promoottori on maatalousyrittäjä. Kilometrin päässä pihapiiristä on broilerikasvattamo ja viljankuivuri. Viljaa viljellään sekä broilerien rehuksi että myyntiin.  

Yhdessä vaiheessa eteläpelloilla kasvoi mansikkaa. Mansikkatilavaihe oli ajoituksellisesti vähän liian varhain. Festivaalien ajoitus sai ideansa tästä, se oli mansikan satokauden päättäjäisten aikaa. 

Raikku rokkaa ja rakastaa

Riku-Sippo Uotila osti rapurahoilla kitaran 12-vuotiaana. Siitä pitäen hän on ollut musiikkimiehiä.

Raikku rokkaa ja rakastaa

Entiset maatilan tuotantorakennukset on valjastettu uuteen käyttöön. Näin maaseutu elävöityy.

Raikku rokkaa ja rakastaa

Tapahtuman oheistuotteita.

Kotitilalta hän lähti armeijaan vuonna 1989 ja oli sitten poissa kymmenen vuotta. Vuonna 2000 hän osti tilan vanhemmiltaan. 

– Olen maalaispoika, vaikka asuin välillä Berliinissä, Lontoossa ja Oslossa. 

Riku-Sippo vertaa musiikkifestivaaleja maaseudun elävöittämiseen. Siitä hän on iloinen, että Kangasalan kaupunki on ottanut tapahtuman markkinoidakseen.  

Ei Raikku niin kaukana ole: Tampereen rautatieasema on puolen tunnin matkan päässä, paikka on hyvän tien varressa, eikä Helsinki-Vantaan lentokenttäkään mahdottoman matkan päässä ole. 

Raikku rokkaa ja rakastaa

Punainen matto on nyt rullalla, mutta levitetään tapahtuman alkaessa.

Toisessa roolissa 

Riku-Sippo Uotila on nähnyt musiikkimaailmaa kahdesta näkökulmasta, koska hän on myynyt omaa bändiään ja nyt hän ostaa Raikkuun esiintyjiä. Ostajana hän painottaa bändin mielenkiintoisuutta. 

Raikku Rokkaa ja Rakastaa -tapahtumassa ovat esiintyneet muun muassa Anssi Kela, J. Karjalainen ja Mikko Kuustonen

Tänä vuonna esiintyvät muun muassa Mikko Alatalo, Steve ’n’ Seagulls, Kangasalan oma poika Heikki Silvennoinen, Noora Louhimo joka on Kangasalta hänkin ja Matti Orpana. Juontajana on näyttelijä Anu Niemi

Raikku rokkaa ja rakastaa

J. Karjalainen lukeutuu Raikku Rokka ja Rakastaa -tapahtuman esiintyjäjoukkoon.

Koronan aikana jäi kolme kesää väliin.Vuosina 2020 ja 2021 oli koronasulut. Kesällä 2022 oli niin suuri pelko, että taas tulee sulku, joten festivaali jätettiin järjestämättä. Vuonna 2020 ja 2021 valmisteluja oli jo tehty. 

Säätuuri on ollut matkassa. Vain kerran Heikki Silvennoisen tunnin keikan ajan satoi. 

Perjantai on puuhakas 

Yleensä on käynyt niin, että perjantai-illan Riku-Sippo Uotila on tiiviisti puhelimen päässä ja rientämässä näyttämään, missä on sulakkeita tai jotain muuta. Samaten pitää kiertää tervehtimässä ja neuvomassa soittajia. Lauantaina festivaalista on voinut vähän nauttia itsekin. 

Raikku rokkaa ja rakastaa

Peltolan tilan isännän mieltymys Amerikan tyyliin näkyy myös baarissa.

Riku-Sippo käy muillakin festivaaleilla. Heinäkuun puolessa välissä hän vietti kaksi viikkoa road-tripillä Amerikassa ja poikkesi Pohjois-Dakotassa kantrifestivaaleilla. 

Talkooväkeä on noin 30: sukulaiset ja esimerkiksi Kangasalan melojat pysäköintialueen liikenteenohjaajina. Talkootyötä on ennen, festivaaleilla ja niiden jälkeen.  

Ravintolaväki on ulkopuolisia, koska anniskeluvalikoima on niin laaja, että henkilökunnan pitää osata tehdä se erikoisempikin drinkki. 

Iso teltta, lavarakenteet, pöytiä ja tuoleja, äänentoistokamat ja bajamajat vuokrataan ulkopuolisilta. Lisäksi on ruokamyyjiä. 

Raikku rokkaa ja rakastaa

Raikku rokkaa ja rakastaa järjestetään kolmattatoista kertaa.

Raikku rokkaa ja rakastaa

Heinäkuun puolivälissä Riku-Sippo Uotila oli matkailemassa Yhdysvalloissa ja poikkesi kantrifestivaaleilla.

Tunnelmaa kiitelty 

Päällisin puolin näyttää siltä, että rakennuksia on laitettu kovasti uuteen uskoon festivaaleja varten. Riku-Sippo kuitenkin sanoo, että infra on melko kevyesti rakennettu. Jos haluaisi laajentaa tapahtumaa, pitäisi tehdä aika paljon. 

Toisaalta pieni on kaunista ja 3 000 festivaalivierasta on kuitenkin iso luku. Tunnelmaa ja yhteisöllisyyttä on myös kiitetty. Lähipellolle ei pääse asuntoautolla, mutta kyläyhdistyksellä on niitä varten paikka. 

Tiloja hyödynnetään tilausjuhliin. Talvella on R3 Winter Fest, joka on lasten ulkoilupäivä ja ilmainen tilaisuus. Se on ystävänpäiväviikonloppuna ja tuolloin aletaan ottaa ensiaskeleita kesän festivaalien markkinoinnissa. 

* *

Raikku Rokkaa ja Rakastaa – R3 Festival  

Pe 16.8.  

  • Mikko Alatalo & Alatalo Country Bros
  • Steve ’n’ Seagulls
  • Noora Louhimo Experience
  • Cross Country Hillbillies
  • JYKÄ
  • Aukusti Koivisto
  • Fredi Heinämäki Trio
  • Uncle John duo 

La 17.8. 

  • Heikki Silvennoinen
  • Still
  • Ina Forsman
  • Masa Orpana Honk
  • Saila duo
  • Sauerkraut7
  • Wiley Cousins duo
  • Uncle John duo 

Lisätietoja täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua