Finlayson Art Area 2024: Teija Lehdon teoksissa arki muuttuu kauniiksi

11.07.2024
Teija Lehto Mustikat Puupiirros 2024 43 x 60 cm 700e

Teija Lehto: Mustikat (2024), puupiirros.

KUVATAIDE | Suomalainen arki ja elinpiiri näyttäytyy Teija Lehdon teoksissa samastuttavalla tavalla. Paimiolaistaiteilija pohtii ajan olemusta, muistia ja muistoja ja kaiken katoavaisuutta.

”Rajaan pois ulkopuolisen ja sukellan sisään mikromaisemaan.”

Veikko Halmetoja, teksti

Paimiolainen Teija Lehto (s. 1965) on kuvataiteilija, jonka pääasiallinen tekniikka on puupiirros. Hänen teoksensa ovat usein asetelmia ja niiden aiheet ovat läheltä. Teoksissa näkyy samastuttavalla tavalla suomalainen arki ja elinpiiri. ”Töissäni esiintyy kotiin, arkeen ja lähiluontoon liittyviä yksityiskohtia”, hän kertoo. Hänen mukaansa kokemus elämän merkityksellisyydestä vahvistuu, kun ymmärtää arkisten havaintojen tärkeyden.

Lehto on työskennellyt taidegraafikkona 26 vuotta. Hän valmistui Kankaanpään taidekoulusta jo vuonna 1998, mutta suorittu vielä täydennysopintoja Turussa vuonna 2011. Hänen teoksiaan on lukuisissa yksityisissä ja julkisissa kokoelmissa muun muassa Tampereen kaupungin ja Valtion taidekokoelmissa. Edellisen yksityisnäyttelynsä hän piti viime vuonna Helsingissä Galleria Duetossa.

Teija Lehto Maisemavälipala kansallisromanttisessa kaukametsähengessä Puupiirros 2008 49 x 122 cm 1000e

Teija Lehto: Maisemavälipala kansallisromanttisessa kaukametsähengessä (2008), puupiirros.

Harkittuja yksityskohtia

Finlayson Art Area -näyttelyssä Lehdon teoksia nähdään Grafiikanpaja Himmelblaun tiloissa. Teoksissa korostuu vahva osaaminen, ja on luontevaa nähdä niitä Suomen tärkeimmän grafiikanpajan seinillä, vaikka ne edustavatkin puupiirroksina kohopainomenetelmää. Himmelblau taas keskittyy erilaisiin syväpainotekniikoihin.

Lehdon teoksissa jokainen yksityiskohta on tärkeä ja harkittu. Sommitelmat ovat tasapainoisia, mutta eivät koskaan tylsiä. Ne perustuvat hienovireisille rytmin muutoksille ja yksityiskohtien vyörytykselle. Aiheena voi olla täysi tiskipöytä, metsämarjat tai teräskattilasta heijastuva kokkaustilanne.

Välillä teosten realismi tuo mieleen kasvi- tai sienikirjojen tarkkuuden. Lehdon töiden äärellä lajimäärittely on mahdollista, ja kukkivat krassit näyttävät niin aidoilta, että mehiläisetkin erehtyvät.

Teija Lehto Ensimmäisten yöpakkasten jälkeen puupiirros 2017 43 x 46 cm 700e

Teija Lehto: Ensimmäisten yöpakkasten jälkeen (2017), puupiirros.

Häkellyttävää teknistä taitoa

Yhteistä teoksille on juhlaksi kasvava arkisuus. Asiat eivät ole siloteltuja kuin sisustuslehdissä, mutta tapa esittää on esteettisesti ylevä. Tämä perustuu pitkälti tekniseen taitoon, joka on sekä kaivertamisen että vedostamisen suhteen lähes häkellyttävä.

– Tarkennan katseeni lähelle, rajaan pois ulkopuolisen ja sukellan sisään mikromaisemaan, Lehto selittää kuvallista ilmaisuaan.

Hän haluaa pohtia ajan olemusta, muistia ja muistoja, hetkien hetkellisyyttä ja kaiken katoavaisuutta. Tämä pohdinta välittyy hienosti teoksista, jota ovat kuvallisia poimintoja kotiemme todellisuudesta.

Finlayson Art Area 25.8.2024 asti. Teija Lehto, puupiirroksia. Grafiikanpaja Himmelblau (Finlaysoninkuja 9, PB kerros).

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua