Sadonkorjuun aika lähestyy. Kuva: Ulla-Maija Svärd

1

Hiiteen kaikki telkkarin remonttiohjelmat, joissa pihat ladataan tasaiseksi, rakennetaan vaikka helikopterikentäksi käypä terassi, jolla kuuluu olla palju jotta voidaan osoittaa vieraanvaraisuutta istumalla sukulaisten ja kylänväen kanssa yhteisessä kylpyvedessä tuli perseen alla. Siinä sitten istutaan kylki kyljessä, lasit tanassa ja lotkitaan lähikaupasta ostettua alkoholipitoista kuplajuomaa.

Sen ankeen laakeen terassin viereen istutetaan aarikaupalla kaupan valmista rullanurmea niin paljon kun maata ja pätäkkää riittää. Jotta tulos tyydyttäisi, nurmen täytyy näyttää kynsisaksilla leikatulta golf-kentältä, jota halkovat loputtomat portaat, kivetykset ja vaikka asfaltti, sillä päällystämättömät polut ovat kutteripurupäisiä juntteja varten. Fiineissä maisemissa ei maan tallaajan jalkapohjia kutkuteta aamukasteisessa maassa tai iltapäiväauringon lämmittämässä mullassa. Eikä kahveja nautita sireenimajojen tuoksuvissa varjoissa. Lattea litkitään terassilla, jonka kesäkeittiössä on kaikki vempaimet viimeisen päälle, vanha kunnon termoskannu on täällä silkkaa maalaisrekvisiittaa!

Mutta meikämummot ei telkkarin remonteista piittaa, vaan asettautuvat mukavasti ja siirtyvät nykypäivän radiotaajuuksille podcasteihin (vaikka kutsuvat niitä sinnikkäästi radio-ohjelmiksi) ja yllättyvät kuulemastaan, sillä nyt puutarhanhoidossa puhaltavatkin uudet leppoisat tuulet! On sitten autuasta huomata, että aika ei ole ajanut yli odottamaan nurmen alle pääsyä!

Vanhoista ajan mukaan muotoutuneista pihapiireistä ja puutarhoista nauttivia on seuraavissakin sukupolvissa. Siellä lehtevien puiden varjoissa istuvat nykyajan viisaat; nuorta ja vanhaa väkeä, puutarhureita ja parvekepuutarhureita, kotipuutarhojen historiaa tuntevia, taloyhtiöiden istutuslaatikkoviljelijöitä ja monia muita. Aluskasvillisuus on juurevaa ja innokasta; kaikilla sormet uutta aikaa muhivassa mullassa.

Vanhan ajan pihapuutarhat elävät yhä ja siirtolapuutarhat kukoistavat vanhaan malliin, puutarhat elävät tätä päivää ja yllättävät, kun maasta punkeaa uutta ja vanhaa kukkaa. Vihannesta ja yrttiä riittää syksyllä joka makuun ja muillekin jakaa. Rikkaruohotkin saavat nyt metkuilla, ei se niin nokon nuukaa ole, annetaan kaikkien kukkien kukkia! Puutarhaa hoidetaan sen omilla ehdoilla, luontoa säästäen. Pörriäiset touhuavat ja madot muhentavat. Se, se vasta on eläväistä puutarhaelämää!

Kulttuuriykkönen: Kotipuutarhojen historiat ja nykytrendit Yle Areenassa.

Kuva: Ulla-Maija Svärd

2

Entäs millainen tapaus naisiaan, oli Suomen ensimmäinen pomologi?

Hänpä oli intohimoisesti työhönsä suhtautunut, yhä edelleen ajankohtainen ja arvostettu, sitkeä ja mielenkiintoinen persoona, Alexandra Smirnoff (1838–1913), hedelmäpuihin erikoistunut kasvitieteilijä.

Smirnoff, joka hoiti myös Topeliuksen omenapuita, julkaisi toistasataa hedelmänviljelyä ja puutarhakasveja käsittelevää artikkelia alan lehdissä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Hän perusti myös ensimmäisen suomenkielisen puutarhalehden Kaswitarhan. Lehti oli osa merkittävän naisasianaisen Alexandra Gripenbergin perustaman naisten itsenäisyyteen pyrkivän Koti ja Yhteiskunta -lehden julkaisuja.

En ollut Smirnoffista ennen kuullutkaan, mutta nytpä kuulin, Yle Areenan Elävästä historiasta!

Elävä historia: Vanhat omenalajikkeet kertovat yllättävää tarinaa intohimoisesta naistieteilijästä Yle Areenassa.

Kuva: Ulla-Maija Svärd

3

Koska mikään muu kuin puutarhanhoito ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito… niin vielä kolmaskin kuunneltava…

Pasi Heikuran ja Tiina Cavenin toimittama Aristoteleen kantapää -ohjelman jakso vuodelta 2018 haukkaa omenasta makoisat palat ja ilahduttaa kuulijaa tutuksi tulleella tavallaan 24 minuutin ajan tarjoamalla vinkeää faktaa omenalajikkeiden nimistä. Luonnonvarakeskuksen emerita tutkimusmestari Hilma Kinnunen kertoo muun muassa siitä mistä valkea kuulas on saanut nimensä ja miten huvitus liittyy Siperiaan.

Aristoteleen kantapää: Omenalajikkeiden nimet kanelista astrakaani gyllenkrokiin Yle Areenassa.

4

Ja nyt kukkasista puutarhaan, kun lähdemme kesäretkelle puutarhoihin ohjelmista saamiemme vinkkien perusteella…

Kuuluisaa Tuusulan Rantatietä pitkin pääsee Sibeliuksen Ainolaan. Säveltäjämestarin perheen viihtyisään kotiin on aina kiva mennä. Siellä on flyygeli, harvoista Sibeliusta esittävistä valokuvista tuttu radio, Aino-vaimon hellimä puutarha ja ihanasti lapsuudelle tuoksuva sauna, jossa on mielenkiintoinen vesisysteemi ja johon haluaisi päästä kylpemään. Kiva kahvilakin matkalaisille on.

Autolla pääsee myös kauniille Kemiön saarelle, kustantaja, liikemies, kansanedustaja ja taidemesenaatti Amos Andersonin (1878–1961) kartanoon Söderlångvikiin. Siellä on hieno puutarha, omenapuutarha, jossa on 50 000 omenapuuta, sekä kotimuseo, kahvila, ravintola ja erilaisia tapahtumia pitkin kesää.

Lohjan saarella, Suomen aurinkoisimmalla paikkakunnalla on hedelmälajipuisto Fruticetum. Neljä hehtaaria puistomaista puutarhaa! Sinne on istutettu noin 250 omenalajiketta, 50 lajiketta päärynöitä ja luumuja, kirsikoita sekä makeita että happamia lajikkeita, koristeomenoita ja vaikka mitä muuta. Alueen karttaa voi tutkiskella netissä.

Ja kun Lohjan saarelle menee, kannattaa käydä tutustumassa myös maan uumeniin. Lohjan seudulla on jännittävä nähtävyys, kalkkikaivos nimeltä Tytyri Elämäskaivos. Jos maan alle aikoo, pitää varata lämmintä vaatetta mukaan, sillä hömelöjä turisteja ei sinne kesähepenissä päästetä. Kokemuksesta tiedän.

5

Vaikka television sisustus- ja piharemonttiohjelmat ohjelmat saavatkin nenän näppylöille, on siellä jalkapallon lisäksi muutakin hyvää katsottavaa. Minullekin, jolle on mennyt pahimmillaan kolme ottelua illassa, pieni karanteeni jalkapallosta aivan erilaiseen katsottavaan teki terää.

Katsoin Rainer-Werner Fassbinderin (1945–1982) elokuvan Effi Briest, joka perustuu Theodor Fontanen samannimiseen romaaniin. Suomenkielisenä Anselm Hollon kääntämä kirja saattaa löytyä jostain hyvästä antikvariaatista, englannin- tai saksankielisinä teoksen voi ostaa eri nettikirjakaupoista.

Vuonna 1974 valmistunut elokuva ei ole tyypillisintä Fassbinderiä, mutta hieno se on!Elokuva kertoo eläväisestä Effi Briestistä, jota esittää kiehtova, eleettömästi näyttelevä Hanna Schygulla, Fassbinderin monien elokuvien päätähti. Effi Briest menee 17-vuotiaana eli miltei lapsena naimisiin jähmeän, paljon itseään vanhemman paronin kanssa, tylsistyy tämän virkamiehen maaseutukartanossa ja aloittaa ystävyyssuhteen erääseen upseeriin. Ja kuten arvata saattaa, joutuu katumaan suhdettaan myöhemmin pariskunnan muuttaessa maaseudun tapahtumattomuudesta Berliiniin.

Elokuvan 1800-luvulle sijoittuvat tapahtumat on kuvattu mustavalkealle filmille, jonka sävykäs kirkaskontrastinen kuvaus, neliömäisten kuvien kompositiot ja hidas rytmi ovat hiljaista nautintoa silmille. Myös elokuvan kauniit puvut ja muu epookki on silmiähivelevän hienosti toteutettua.

Kunpa Fassbinderin ja muiden hienojen ohjaajien elokuvia saisi nähdä vielä enemmän! Silloin 1970-luvulla, kun Fassbinder vielä eli ohjasi mieleenpainuvia elokuviaan, monissa pienemmissäkin kaupungeissa toimi elokuvakerhoja, joissa pääsi katsomaan klassikkoelokuvia. Siellä istuttiin joka viikko, nähtiin vaikka mitä ja opittiin vaatimaan elokuvilta paljon enemmän kuin tyhjää viihdehöttöä ja meluisia toimintapläjäyksiä. Elokuvakerhoissa opittiin rakastamaan hienoja elokuvia. Aki Kaurismäestäkin tuli elokuvaohjaaja elokuvakerhojen ja -arkiston pimennetyissä saleissa.

Aina on parasta nähdä filmit elokuvateatterin valkokankaalta, mutta kyllä televisiokin käy. Silti; elokuvakerhoille olisi varmasti kysyntää. Tarvetta ainakin on.

Effi Briest Yle Areenassa 28.8.2024 asti.

Bonus!

Anssi Kasitonnin taidetta Helsingin taidehallista vuodelta 2022. Kuva: Patrik Rastenberg

Onnea ja iloa, satatuhatta kiloa taiteilija Anssi Kasitonnille!

Kasitonni sai neljättä kertaa jaetun brittiläisen, yli 23 000 euron arvoisen Below-Zero-nykytaidepalkinnon. Sen jakavat Beaconsfield-galleria, Suomen Britannian- ja Irlannin-Instituutti ja Serlachius-museo. Palkintoon sisältyy residenssi Beaconsfieldissa, jossa taiteilija toteuttaa työt Lontoossa ja Mäntän Serlachius-museossa pidettäviin näyttelyihin.

”Kasitonnin veistokset ja videoteokset ovat monitasoisia ja itse käsityönä tehtyjä tuotantoja, jotka ovat täynnä huumoria ja viittauksia populaarikulttuuriin. Residenssin aikana Kasitonni aikoo ottaa teokseensa vaikutteita tutustumalla paikallisiin asukkaisiin ja etelälontoolaiseen mielenmaisemaan”, tiedotteessa kerrotaan.

Tutustuin ensimmäistä kertaa sahalahtelaisen Anssi Kasitonnin työhön Kuhmalahden Taidepappilan kesänäyttelyssä. Vuodesta en ole enää ihan varma, taisi olla 2008, mutta Kasitonnin hauskaa esineanimaatioteosta en unohda! Siinä orava-isä opettaa pojalleen lentämistä, lento-oravat kun saavat pitää pesänsä. On kyllä paras oravafilmi ikinä!

Myöhemmin olen nähnyt Kasitonnin töitä eri näyttelyissä ja katsonut hänen sorakuopalla kuvaamiaan ufofilmejä Youtubesta. Taide voi olla viisaasti hauskaa.

Anssi Kasitonnin Retro-Spektri-näyttely avautuu Lapuan Taidemuseossa 21.9.2024. Näyttely pitää sisällään taiteilijan teoksia vuosilta 2013–2023, keskittyen veistoksiin ja lyhytelokuviin.

Kuhmalahden Taidepappilassa (Taidetie 19, Kangasala) ovat tänä kesänä talon isännän keramiikkataiteilija Teemu Luodon lisäksi saaneet töitään esille taiteilijat Guillaume Barth, Paavo Halonen, Juliana Hyrri, Emmi Kallio, Hannamari Matikainen, Raisa Raekallio & Misha Del Val ja Niina Villanueva. Näyttely on avoinna 31.8.2024 asti.

Ulla-Maija Svärd

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua