Teatteriarvio: ”Paskantärkeää on turha esittää, kun toukka meitä päätyy popsimaan”, The Holy Grail -elokuvaan perustuva hulluttelu muistuttaa. Kuningas Arthur ja pyöreän pöydän ritarit seikkailevat Törnävänsaaren maisemissa.

Spamalot Törnävänsaaren kesäteatterissa 11.7.2019.

Oletko absurdin ja anarkistisen huumorin ystävä? Onko huono maku sinun juttusi? Tai pidätkö rajojen rikkomisesta sketsidramaturgiassa? Varmaan vihaat myös musikaaleja?

Jos vastasit yhteenkään edellä mainituista kysymyksistä myöntävästi, kannattaa suunnaksi tänä kesänä ottaa Seinäjoki ja siellä Törnävänsaaren kesäteatteri. Ja jos komiikan – erityisesti tv-komiikan – absoluuttisen nerouden mittari on Monty Python, suosittelen kohdetta sitä lämpimämmin.

Ritarit, jotka sanovat ”Ni!”

Seinäjoen kaupunginteatteri on tehnyt kulttuuriteon tuodessaan maailmankuulun koomikkoryhmän Spamalot-musikaalin ensi kertaa Suomeen. Musikaali sai maailmanensi-iltansa Yhdysvalloissa vuonna 2005 ja palkittiin heti Tony-palkinnolla vuoden musikaalina. Eric Idlen käsikirjoittama Spamalot on löyhä adaptaatio 1975 ensi-iltansa saaneesta Monty Pythonin Hullu maailma -elokuvasta (Monty Python and the Holy Grail), mutta se on aivan omaääninen teoksensa, joka parodioi erityisen hauskasti muun muassa musikaalikliseitä.

Toki Spamalotinkin komiikka ammentaa Monty Python -kontekstista, jossa karnevalistinen alapäähuumori yhdistyy yhteiskuntakriittisyyteen. Kyytiä saavat vallanpitäjät ja brittiläinen luokkayhteiskunta. Idle oli kuusihenkisen koomikkoryhmän verbaalivirtuoosi, ja Spamalotissa tämä näkyy. Paikoin pähkähullu dialogi on nokkeluudessaan nautinnollista kuultavaa.

Yksi Seinäjoen Spamalotin onnistumisen tae on mainio käännös. Mikko Koivusalon kynästä musikaalin sanaleikit ja virtuoottiset laulutekstit taipuvat hämmästyttävänkin sujuvasti suomen kielelle. Jopa ikoninen Finland, Finland -biisi kääntyy mainioksi Suoneen – anteeksi Suomeen, Suomeen -tulkinnaksi.

Aku Hirviniemen solvauksiin erikoistunut ranskalaissotilas.

Spamalotin ”juonen” punaisena lankana on Kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritareiden Graalin maljan metsästys. Montypythonmaisesti epälooginen tarina poukkoilee keskiajalta nykyaikaan ja takaisin kommentoiden samalla ironisesti itseään. Myös katsojat saavat osansa.

Spamalot on Seinäjoen kaupunginteatterilta iso satsaus. Tuotantoon on panostettu jokaisella osa-alueella. Yhden näyttämökuvan lavastus (Juho Lindström) perustuu raakalaudasta rakennettuun, noin 10 kertaa 10 metrin kokoiseen ja sarjakuvamaisesti tyyliteltyyn ritarilinnaan sekä näyttämön takaosassa vaihtuviin, tietokonegrafiikalla tuotettuihin liikkuviin lavastusfondeihin. Riikka Aurasmaan suunnittelema loistelias, kymmeniä asukokonaisuuksia sisältävä puvustus toimii tässä kontekstissa upeasti.

Monty Python -entusiasteille Spamalot on varsinainen runsaudensarvi. Esitys vilisee Flying Circus -viitteitä, joita työryhmä tyypittelee taitavasti varioiden. Erityisesti Aku Hirviniemen tekninen virtuoottisuus pääsee oikeuksiinsa lukuisissa pikkurooleissa aina ranskalaisesta vartiosoturista velhoon nimeltä Timppa.

”Troijan jänis” saapuu näyttämölle.

Paremmin oopperalavoilta tunnettu Juha Hostikka onnistuu rakentamaan Kuningas Arthuristaan pönäkän ja koomisen roolityön, mitä muu ritariporukka täydentää mainiosti. Musikaalin solistisesta tähtihetkestä vastaa Anna Victoria Eriksson. Mun rooli unohdettu on -biisissä kysellään ihan oikeutetusti, miksi teatteriroolit jakautuvat miesten ja naisten kesken niin epäsuhtaisesti. (30/70-suhteessa ne muistaakseni jokin aika sitten olivat.)

Eikä sovi unohtaa Spamalotin tanssiryhmää (Pihla Pohjolainen, Annina Rubinstein, Eeva Markkinen). Jyri Nummisen koreografia tavoittaa hienosti brittiläisen revyyperinteen, joka on yksi Monty Python -komiikan kivijaloista.

Spamalotin solistisesta tähtihetkestä vastaa Anna Victoria Eriksson. Kuvassa myös Olli Rahkonen.

Kun vielä Mika Eirtovaaran letkeä, mutta samalla rytmisesti tarkka ohjaus pitää kokonaisuuden kasassa, on lopputulemana poikkeuksellisen viihdyttävä parituntinen. Kriitikon joskus niin epäkiitollinen tehtävä on miettiä mitä esitys haluaa meille katsojille kertoa. Spamalotissa se tiivistyy Huolet hymyllä saat haihtumaan -biisin (Always Look on the Bright Side of Life) säkeeseen:

”Paskantärkeää on turha esittää, kun toukka meitä päätyy popsimaan.”

Puolikkaan tähden nipistän oheispalveluista. Kun ydintuote on kunnossa, niin hämmästyttävän vähän tuotanto hyödyntää Spamalot– tai Monty Python -brändiä esimerkiksi väliaikatarjoiluissaan, puhumattakaan oheistuotemyynnistä. Semminkin kun ollaan yhden populaarikulttuurin ikonisimman ilmiön äärellä.

Jussi Kareinen