”Lyhyesti voi todeta, että siinä oli ihme mies” – arviossa vuorineuvos Väinö Kotilaisen elämäkerta

Kuva: Kansatieteen kuvakokoelma / Pekka Kyytisen kokoelma

Kun vuorineuvoksesta kirjoitetaan elämänkerta, se pyörii yleensä hänen johtamansa yrityksen ympärillä. Niin myös Ahti Koskisen kirjoittama vuorineuvos Väinö Aleksanteri Kotilaisen elämänkerta, mutta vain osittain. Kotilaisen johdolla Enso-Gutzeit Oy nousi Suomen johtavaksi metsäteollisuusyritykseksi, mutta tämän lisäksi Kotilainen oli mukana paljon muussakin: politiikassa, niin kunnallisella kuin valtakunnallisella tasolla, sodassa, järjestöelämässä, sosiaali-, terveys- ja koulutusalojen edistämisessä. Ahti Koskisen oman luonnehdinnan mukaan: ”Lyhyesti voi todeta, että siinä oli ihme mies.”

Ahti Koskinen on toimittajataustainen tietokirjailija, jonka aiempia teoksia on muun ohella Miehet jyvällä – tarkka-ampujien jatkosotaa (Atrain & Nord, 2021). Koskinen korostaa, että hän ei ole tutkija, vaan historiasta kiinnostunut asianharrastaja. Tutkijan perusteellisuudella hän on kuitenkin käynyt läpi Kotilaista koskevan arkistomateriaalin sekä erityisesti vanhojen sanomalehtien Kotilaista koskevan aineiston.

Tästä johtuen kirja lukukokemuksena näyttäytyy joko jännittävältä reality-sukellukselta vuosikymmenten takaisen Suomen mielenmaisemiin tai hieman puuduttavalta vanhojen uutisten selailulta. Itse miellyin varsin nopeasti kirjan rakenneratkaisuun, ei vähiten sen takia, että Koskinen opastaa lukijaa selkeillä ja osuvilla huomioillaan. Eksymisen vaaraa ei ole.

Nuori uraohjus

Väinö Aleksanteri Kotilaisen (1887–1959) ura heinäveteläisestä koulupojasta valtakunnan talouden ja politiikan huipulle oli nopea, mutta ei varmaan poikkeuksellinen. Tulee väistämättä mieleen tuore elämänkerta professori ja ministeri T.M. Kivimäestä (Heikki Halila: T.M. Kivimäki, valtiomies ja professori; Warelia, 2024), jonka urakehityksen vauhti oli samaa luokkaa kuin Kotilaisella. Nuori tasavalta tarvitsi parhaat osaajansa; eteville ja kunnianhimoisille isänmaan toivoille löytyi aina urapolkuja.

Juristiksi valmistuttuaan Kotilainen aloitti työuransa Kivimäen tavoin asianajajana. Paikkakunnaksi valikoitui Mikkeli, jonne Kotilainen asettui vuonna 1911. Asianajon ohella Kotilainen nousi nopeasti Mikkelin kunnallispolitiikan vahvaksi mieheksi, peräti virkaa tekeväksi pormestariksi. Mikkelin aikaan osui myös sisällissota – tosin kaupunki säästyi verisiltä yhteenotoilta. Sisällissodan loppuvaiheissa majuriksi kohonnut Kotilainen määrättiin ”Valloitettujen alueitten turvaamispäällikön” everstiluutnantti Rudolf Waldenin esikuntapäälliköksi. Sittemmin kenraaliksi ylennetyn Waldenin merkitys Kotilaisen uralle oli jatkossa tärkeä. Walden oli marsalkka Mannerheimin luottomies loppuun asti.

Vuoden 1919 alkukesästä Kotilainen teki uransa kannalta ratkaisevan tärkeän liikkeen. Hän siirtyi yritysjohtajaksi Kajaaniin. Teollisuusmies Paavo Paloheimon hallitsema Kajaanin Puutavara Oy tarvitsi toimitusjohtajan ja nuori mikkeliläinen tuomari oli tähän tehtävään sopiva. Myös Kajaanissa Kotilainen osallistui vahvasti ja monipuolisesti kunnallispolitiikkaan. Kajaanin rupeama ei ollut pitkäaikainen, mutta jätti jälkensä Kotilaisen ajatteluun: Paavo Paloheimo tunnettiin humaanina yritysjohtajana, joka arvosti työväkeään ja huolehti heidän sekä aineellisesta että henkisestä hyvinvoinnista. Tämä ajattelu leimasi Kotilaisen toimia myös jatkossa.

Suuriin saappaisiin

Ja jatkoa seurasi. Valtakunnallinen uutiskynnys ylittyi, kun Kotilainen nimitettiin Aktiebolaget W. Gutzeit & Co:n toimitusjohtajaksi tammikuussa 1924. Työsopimuksen allekirjoittivat Kotilainen ja yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtaja P.E. Svinhufvud. Hallintoneuvoston jäsenenä oli muun muassa Elannon toimitusjohtaja Väinö Tanner. Kotilaisen nimi ja osaaminen tunnettiin nähtävästi laajemminkin, eikä vähiten Rudolf Waldenin yhteyksien takia.

Enso-Gutzeit Oy:ksi nimensä muuttanut yhtiö nousi Kotilaisen johdolla maan johtavaksi metsäteollisuusyritykseksi. Sen kotipaikaksi tuli Jääsken kunnassa sijaitseva Enso. Kun Kaukopäähän vuonna 1935 valmistui jättimäinen sulfaattiselluloosalaitos, Ylä-Vuoksen alueesta puhuttiin ”Suomen Ruhrina”. Kaukopää – Teollisuusromaani oli Erkki Ilmarin kirjoittama tehtaan syntyä koskeva vauhdikas romaani, joka julkaistiin jo loppuvuodesta 1935.

Jo vuonna 1932 Kotilaiselle myönnettiin vuorineuvoksen arvonimi. Hän oli tuolloin vasta 45-vuotias. Yritysjohtajana Kotilaisen humaani ja työntekijöitä arvostava asenne ilmeni monin tavoin, niin teoissa kuin puheissakin. Kotilaisen ehdotuksesta hallintoneuvosto suostui korottamaan työntekijöiden palkkoja 1930–luvun alkuvuosien talouskriisin aikana.

Nykyjohtajat, miettikääpä tätä!

Vuonna 1937 Kotilainen täytti 50 vuotta ja piti kunniakseen tarjotulla juhlaillallisella eräänlaisen linjapuheen, jonka eetosta kuvaa seuraava, hämmästyttävän visionäärinen kappale:

”Jos pelkkä voiton tavoittelu on minkään laajemman toiminnan yksinomaisena tavoitteena tahansa, niin se on väärä ja hyljättävä. Taloudellista toimintaa voidaan ja on voitava harjoittaa siinä mielessä, että toiminnasta on todellista hyötyä kaikille yritykseen osallistuville sekä yhteiskunnalle eikä ainoastaan pääoman omistajille.

Sen joka toimii tällaisen yrityksen johdossa, hänen on nähtävä, että hänen toimintansa ei tule onnistumaan vain sen kautta, että hän kykenee osakkaille osingot jakamaan, vaan on hänen kyettävä nostattamaan kanssatyöskentelijöittensä sekä taloudellista hyvinvointia että henkistä kehitystä ja viemään heitä ja heidän mahdollisuuksiaan kaikin puolin eteenpäin.”

Nämä rivit olisi monen nykyisen yritysjohtajankin syytä silloin tällöin lukea ajatuksella ja tutkistella sydämissään. Kotilaisen johdolla Enso-Gutzeit Oy panosti korostuneesti henkilöstön olojen kohentamiseen. Työsuojelu, terveydenhuolto, eläkkeet, asuminen, koulutus ja kirjastot olivat jatkuvan kehittämisen kohteina.

Sota syttyy

Talvisodan ajan Kotilainen toimi Risto Rytin 1. hallituksen kauppa- ja teollisuusministerinä. Tehtävä valikoitui hänelle epäilemättä senkin takia, että vanha ystävä Rudolf Walden johti sotavarustusneuvostoa ja Kotilaisen keskeinen tehtävä oli huolehtia kotimaisen varusteluteollisuuden toiminnasta sekä pitää yhteyttä puolustusministeriöön ja päämajaan.

Ministerin tehtävät jatkuivat eri hallituksissa aina jatkosodan kynnykselle asti. Samalla hän hoiti myös Enso-Gutzeit Oy:n toimitusjohtajuutta. Sodan puhjettua hänet kutsuttiin 17.6.1941 sotapalvelukseen reservin majurina. Tehtäväksi määrättiin intendentuurin tarkastaja, joka tarkoitti armeijan hallinto- ja huolto-osaston tehtäviä, lähinnä ulkomaisten hankintojen keskittäminen.

Intendentuurissa Kotilainen tuskin ehti kunnolla aloittaa, kun hänet heinäkuussa määrättiin Itä-Karjalan sotilashallintokomentajaksi. Ylipäällikkö Mannerheim oli jatkosodan edetessä tehnyt päätöksen perustaa Itä-Karjalan väliaikainen suomalainen sotilashallinto. Sen tehtävänä oli hoitaa alueen järjestyksen ylläpito sekä talous, varsinkin maatalous ja kansanhuolto sekä yleinen terveydenhuolto. Rudolf Waldenin rooli tässäkin nimityksessä oli epäilemättä keskeinen.

Kotilainen toimi sotilashallinnon päällikkönä vajaan vuoden, kesäkuuhun 1942. Tänä aikana hänen hoidettavakseen tuli moninaisia vaikeita kysymyksiä, kuten leireihin sijoitetun venäläisväestön ruokahuolto ensimmäisenä kovana sotatalvena. Myös terveydenhuolto leireillä oli vaativa tehtävä. Kolhoosien toiminnan siirtäminen yksityisten viljelijöiden hoitoon, elintarvikehuollon tarpeet huomioiden, oli myös Kotilaisen tehtäväkentässä. Näistä hän joutui myöhemmin kantamaan oikeudellisenkin vastuun.

Eversti Kotilaisen tehtävät sotilashallinnon piirissä jatkuivat hieman väljemmällä toimeksiannolla; Mannerheim määräsi hänet sotilashallintoalueiden tarkastajaksi. Tämä mahdollisti myös tehokkaamman osallistumisen Enso-Gutzeit Oy:n johtamiseen. Se mahdollisti myös sen, että Kotilainen oli jopa Risto Rytin vastaehdokkaana presidentinvaaleissa vuonna 1943. Oli tietysti alun alkaen selvää, että Ryti valitaan. Mutta kun vaalit oli toimitettava demokratian pelisääntöjen mukaan, oli varmaan hyvä, että uhrautuva vastaehdokaskin löytyi. Tulos oli Rytin hyväksi 269–4.

Sota päättyy ja syyllisiä etsitään

Kesällä 1944 Kotilaisen nimi oli esillä myös pääministerikaavailuissa. Mutta paljon muuta ja dramaattisempaa oli tulossa. Kotilaisen viimeisiä tehtäviä Enso-Gutzeitin johdossa oli Enson tehtaiden työväen evakuoinnin järjestäminen sekä Kaakkois-Suomen alueella sijaitsevien tehtaiden uudelleen käynnistäminen. Syyskuun lopulla Kotilainen siirtyi Ruotsiin. Virallisesti hänelle oli uskottu evakuointiasioiden hoito Ruotsissa, mutta mitä ilmeisimmin kyse oli peitetehtävästä.

Todellinen syy Ruotsiin siirtymiseen oli joutuminen valvontakomission listalle sotarikoksista syytettävistä. Ruotsissa Kotilainen joutui käytännössä tyhjän päälle kunnes löysi töitä pienen sellutehtaan isännöitsijänä Edsissä Smoolannissa.

Samaan aikaan Suomessa Puolustusministeriön yhteyteen perustettu sotavankileirien tutkimuskeskus selvitteli Kotilaisen toimia Itä-Karjalan sotilashallinnossa. Tuloksena oli lokakuussa 1948 syyte jatketusta tahallisesta virkavirheestä sotaväen rikoslakiin perustuen. Kyse oli työvelvollisuuden määräämisestä alaikäisille, erisuuruisten ruokakiintiöiden määrääminen venäläisille ja suomensukuisille asukkaille sekä ruumiillisen rangaistuksen käytön salliminen keskitys/siirtoleireissä eräissä tilanteissa.

Sotaylioikeus tuomitsi maaliskuussa 1949 Kotilaisen jatketusta tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta kolmeksikymmeneksi vuorokaudeksi arestiin päävartiossa. Tuomio perustui erisuuruisten ruokakorttien määräämiseen eri kansallisuuksille. Muut syytekohdat hylättiin. Lopulta korkein hylkäsi tämänkin syytteen ja kumosi sotaylioikeuden tuomion.

Tämän jälkeen seurasivat hiljaiset vuodet, säästöliekillä. Vuorineuvoksen osaamiselle löytyi käyttöä sodanjälkeisessä Suomessa mm. Turun yliopiston hallinnossa sekä teollisuuden yritysjärjestelyissä. Hän oli keskeinen hahmo muun muassa Rauma-Raahe Oy:n, Repola-Viipuri Oy:n ja Lahti Oy:n liittämisessä yhteen jättikonserniksi, joka sittemmin tunnettiin nimellä Rauma-Repola Oy. Yhtiön johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin vuorineuvos V.A. Kotilainen.

Vuonna 1959 kuollut vuorineuvos V.A. Kotilainen on elämänkertansa ansainnut. Teoksen nimi Unholan vuorineuvos on paitsi kaunis myös osuva. Hieman yleistäen voi sanoa, että turhemmistakin vuorineuvoksista on elämänkertoja kirjoitettu. Syyt Kotilaisen jäämisestä unohduksiin ovat mitä ilmeisimmin olleet niin sanottuja yleisiä syitä. Kotilaisen toiminta sotien aikana leimasi hänen koko uraansa siinä määrin, että hänet monien muiden sodanaikaisten ja edeltävien vuosien merkkihenkilöiden lailla haluttiin yya-Suomessa pitää taka-alalla ja mieluummin historian armollisessa unholassa.

Ahti Koskinen on kirjoittanut selväpiirteisen ja hyvin dokumentoidun elämänkerran miehestä, joka on sen ansainnut. Kirja on monella tapaa kohteensa näköinen. Selkeä, ja johdonmukainen, rehellisesti ja tinkimättömästi tosiasioihin perustuva, kuitenkin niin, että riveillä ja rivien väleistä huokuu se humaani kanssaihmisiä arvostava elämänasenne, joka Kotilaisen toimintaa ohjasi vaikeinakin aikoina. Mies teki sen, mitä isänmaa ja velvollisuudentunto vaativat, ja se oli paljon.

Jukka Ahtela

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua