Toinen Rovion Angry Birds -peleihin perustuva elokuva tuo tyttöhahmon mukaan kohellukseen

09.08.2019

Elokuva-arvio: Toinen Angry Birds -elokuva toimisi parhaiten pelien oheismateriaalina kännykältä katsottuna. Se on kuitenkin haluttu laittaa elokuvateattereihin.

Lintusaaren ja Possusaaren välillä on tavanomainen jäynä menossa. Lintujen ja possujen on tällä kertaa kuitenkin pakon edessä yhdistettävä voimansa, kun trooppisten saarten läheltä paljastuu kolmannen saaren, jäisen Kotkasaaren olemassaolo. Siellä asustava Zeta-kotka on kyllästynyt hyyteiseen olotilaansa ja aikoo valloittaa trooppiset naapurisaarensa. Red ja kumppanit lähtevät possujen kanssa soluttautumaan Kotkasaarelle. Mukaan otetaan Silver-neitonen, jonka Lintuakatemian opit tulevat isoon tarpeeseen. Lopussa paljastuu syy Zetan kiukkuisuuteen ja Mahti Kotkan haluttomuuteen sekaantua koko pelastusoperaation. Sivujuonena pikkulintuset pelastavat merelle ajautuneet pikkusiskonsa eli linnunmunat. 

Angry Birds -elokuva 2 ei ole enää siten Rovio-tuotanto kuin ykkönen. Tuotanto on luovutettu kokonaan Sonylle. Animointi ja äänityö, myös suomenkielinen, on teknisesti hyvää ja tasaista. Hämmästyttävän suomalaista huussivitsiä on silti saatu aikaiseksi. Osa sanallisesta akrobatiasta lienee jäänyt itseltäni katveeseen, koska katsoin suomeksi dubatun 3D-version, jolloin kansainvälisen englanninkielisen version sanaleikittelyt jäivät kokematta. Englantia taitava katsoja spottaa taustakuvissa ja yksityiskohdissa joitakin näistä, kuten yhden vartijahahmon lukeman kirjan nimeltä ”Crazy Rich Avians” (ja englanninkielisessä versiossa yksi ääninäyttelijöistä on Crazy Rich Asiansissä näytellyt Awkwafina).

* *

Elokuva lähtee käyntiin niin kovalla kohelluksella, että katsojan on vaikea edes hahmottaa tapahtumia. Pian kuitenkin perusprobleema selviää, ja siinä ohessa se, että Redin sankariasema Lintusaarella on hiipumassa eikä asiaa auta Silverin tiedenaismaisen älyllinen tapa suhtautua ongelmiin Redin mennään eikä meinata -kohkaamisen rinnalla. Kuten arvata saattaa, tarinaan tulee romanttinen sivujuoni, kun Red ja Silver alkavat keskinäisen kilpailun lomassa silmäillä toisiaan. 

Silverin kautta Angry Birdsin poikasakkiin on saatu kaivattu tyttösankarihahmo. Alkupuolella silmiään räpsyttelevä Silver tuntuu tosin hieman stereotyyppiseltä ”kyllä älykäs nainenkin voi olla seksikäs”-hahmolta. Häntä omituisemmin tosin on luotu Zetan bikineihin pukeutuva teinitytär.

Itseäni miellyttivät eniten ne oikeasti söpöt ärrävikaiset pikkupirpanalinnut ja heidän munienpelastamismatkansa, joka oli itse asiassa pääjuonta hauskempi ja hellyttävämpi seikkailu. Kannattaisiko näistä pikkulintusista kannattaisi tehdä ihan oma animaationsa pienimmille?

* *

Kun ensimmäinen jäävuorenkappale lentää Possusaarelle, odotin jonkinlaista ilmastonmuutosteemaa edes pinnan alla: miksi tämä saari seilaa tropiikissa? Sellaista ei kuitenkaan tule, vaan jäinen saari väärässä paikassa käsitellään vain yksilötason harmina ja epämukavana asuinpaikkana. Toki Angry Birds ei konseptina juurikaan tarjoa aineksia vakavampien teemojen käsittelyyn, vaikka vaikeampiakin aiheita on käsitelty ansiokkaasti animaatioelokuvissa, kuten parhaissa Pixarin ja Studio Ghiblin tuotannoissa. 

Angry Birds -elokuva 2 toimii sillä useiden nykyanimaatioiden kaksoistasolla, että siinä on kirkkailla perusväreillä väritettyjä hahmoja ja paljon menoa ja seikkailua lapsille ja aina välissä aikuisiin vetoavaa huumoria. Lukemattomat populaarikulttuuriviitteet, kuten soundtrackin popmusiikkikappaleet vuosien varrelta ja sellaiset nykyilmiöt kuin speed dating huvittavat siten, että aikuiskatsoja spottailee niitä jatkuvasti viihdykkeekseen.

Se, mikä puuttuu, on animaation omien keinojen käyttäminen gagien luonnissa ja kuvallisessa ilmaisussa. Animaation voimahan on siinä, että sillä voidaan ilmaista kuvallisesti asioita, jotka näyttelijöin kuvatussa elokuvassa eivät ole mahdollisia. Tässä mielessä herääkin ajatus, miksi aiheesta pitäisi edes tehdä elokuvateatterielokuvia, muuten kuin ansaintalogiikan mukaisesti. Tokihan tämäkin elokuva tulee kilauttamaan rahaa sisään. 

Suomalaiset ääninäyttelijät tekevät roolinsa samalla ammattitaidolla kuin ykkösosassa. Dubbauksen ohjauksesta vastaa itsekin ääninäyttelijän töitä tehnyt ja entinen Tenavatähti Antti L. J. Pääkkönen. Uusina ääninäyttelijänä on mukana Kalle Lamberg, joka luuli saavansa possun roolin, mutta onkin Alex, sekä Heljä Heikkinen Silverinä. Leea Klemola on sopiva Zeta. Toinenkin polvi ääninäyttelijöitä on kasvamassa: Redin ääninäyttelijän Riku Niemisen poika Roope Nieminen on yksi pikkupirpanoista. 

Eija Niskanen

Angry Birds -elokuva 2

Ohjaus: Thurop van Orman
Tuotanto: Sony Animation, perustuen Rovion Angry Birds -pelimaailmaan
Käsikirjoitus: Peter Ackerman
Ikäraja: K7
Pituus: 1 h 37 min
Ensi-ilta: 9.8.2019