Liian pitkä perjantai – kotimainen sissikomedia sopii parhaiten humalaiselle pikkujouluyleisölle

Pitkä perjantai sai alkunsa uhkarohkeasta haasteesta. Karim Sahebin mukaan hän yritti yhdessä Janne Pikan ja Miika Tuohimaan kanssa voittaa videokilpailun elokuvatrailerillaan. Kilpailun pääpalkintona oli matka maailman ympäri. Kolmikko lupasi, että jos heidän videonsa voittaa, he kuvaavat tuolla matkalla trailerin pohjalta kokonaisen elokuvan. He voittivat murskaluvuin.

Lopputuloksena syntynyt elokuva muistuttaa vanhoja kunnon koululaisten kotivideokameralla kuvaamia intohimoprojekteja. Ainakin tekijät itse ovat vakuuttaneet, että teos toteutettiin täysin ilman budjettia puhtaana sissituotantona.

Youtube-aikakaudella tietysti tällaisetkin projektit saavat laajan levityksen ja tekoprosessiin on mahdollista haalia korkean tason välineet. Samalla elokuvat lakkaavat olemasta viatonta harrastamista ja muuttuvat ammattimaiseksi toiminnaksi. Siksi niiltä sopii myös edellyttää ammattitasoisen työn laatua.

* *

Saheb on kreditoitu elokuvan pääohjaajaksi ja koko kolmikko käsikirjoittajiksi monien muiden tehtävien ohella. He myös näyttelevät pääroolit – tai jos eivät näyttele, niin ainakin esittävät ne vilpittömän parodisesti antaen hälläväliä-asenteen hehkua takariviin asti. He ylinäyttelevät, hupsuttelevat etäännyttävästi ja tuovat jokaisella vuorosanallaan ilmi, että vitsiähän tässä vain tehdään. Pääkolmikosta ainoastaan seinähullua hanslankaria esittävä Tuohimaa pyrkii ilmeisen tosissaan rakentamaan jonkinlaista hahmoa.

Pitkän perjantain kaltaiset projektit ovat maailmassamme vallitsevan konsulttiaikakauden sivutuote. Idealistinen sanahelinä uskaltamisesta ja toimeen tarttumisesta on ajanut ohi taiteesta, jota tehdään tosissaan ja taidolla. Ihmiset ostavat innoissaan viihdettä, joka näyttää siltä, että ”tämän minäkin olisin voinut tehdä” unohtaen täysin, että ”tämän minäkin olisin voinut tehdä” ei ole merkki laadusta vaan nimenomaan päinvastaisesta.

Tämän sinäkin olisit voinut tehdä!

Ei tällaisen tuotteen tekeminen silti tietenkään rikos ole. Jokainen katsoja saa itse valita, mihin rahansa sijoittaa. Ja humalaiselle pikkujoulukansalle teos saattaa toimia erittäinkin hyvin. Sen mieltäminen elokuvaksi on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa.

Buddy-komedian kantava voima eli iskevä dialogi puuttuu. Sen tilalla on teksti pullollaan hutilointia ja vailla oivalluksia. Kuvakäsikirjoituksesta näkee, että Saheb hallitsee kyllä elokuvailmaisun perusteet mallikkaasti, mutta hetkittäin visuaalinen kerrontakin ontuu ja johdonmukaisuus katoilee. Esimerkiksi elokuvan cameo-tähden Kalle Lambergin kohtaus, jossa hän kuuntelee pääkolmikon suunnitelmia suihkussa, jää tarkoitusperiltään täydeksi mysteeriksi.

* * 

Kaikkein puuduttavinta elokuvassa on se, että perjantai karkaa aivan liian pitkäksi. Jätevedenpuhdistamolta alkavaa loppunäytöstä on venytetty tuskallisen paljon, ja se, että ratkaisevilla hetkillä tarinankerrontaa on korvattu yksinkertaisilla CGI-tehostemontaaseilla, antaa vaikutelman, että tekijät ovat itsekin alkaneet kyllästyä visionsa toteuttamiseen.

Loppujen lopuksi on tietysti ajatuksen tasolla mukavaa, jos työryhmällä on ollut elokuvaa kuvatessaan hauskaa. Valitettavasti lopputuloksen katsominen ei ole kovin hauskaa.

Valtteri Mörttinen