Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Antti Selkokari kertoo, mitä kulttuurituristin kannattaa nähdä ja kokea juuri nyt Helsingissä.

1 

Susanne Gottbergin näyttely Helsingin Taidehallissa on juuri sellainen mieltä ja näköaistia puhdistava kylpy kuin taidenäyttely voi parhaimmillaan olla. Äkkinäisempi kävijä voisi erehtyä luulemaan Gottbergin useita maalauksia laseista tylsiksi toisinnoiksi samasta asiasta. Ei, ne ovat kuvia valosta, koska mistä muusta voi olla kyse, kun maalauksissa näkyy lasi, monta lasia suorassa, ylösalaisin, limittäin, nurinpäin, sisäkkäin pinottuina.

Ihailtavaa Gottbergin lasimaalauksissa on maalarin häkellyttävä taito, koska kuka tahansa ei saakaan valosta ja sen heijastuksista kiinni. Maalauksia laseista voi pitää kuin sarjallisena musiikkina, jossa toistosta, toisiinsa kietoutuvista melodioista, rytmistä ja fraseerauksista löytyy kauneus.

Ikään kuin erillisenä osana näyttelyssä on kokonaan oman huoneensa saanut maalausinstallaatio Samaan aikaan toisaalla, jonka Gottberg on toteuttanut kuvanveistäjä Markus Kåhren kanssa. Kymmenestä suuresta läpinäkyvälle pleksilasille tehdystä maalauksesta koostuva kokonaisuus on kuin kännykkäkameralla näpsittyjä kuvia ohikiitävistä hetkistä.

Mieltäkiinnittävimpiä ovat kuvat kaupunkinäkymistä, kadunpätkistä tai -kulmista, jotka ovat kiusallisella tavalla tutunnäköisiä, paitsi että eivät ole. Ne ovat kuin muistoja unesta vieraassa kaupungissa, jolla on tutun kaupungin piirteitä.

Maalausten läpinäkyvyys tuo niihin käsitetaiteen piirteitä, sillä yhden kuvan osa voi näyttää pleksin kääntöpuolella joltain vallan muulta. Installaatiossa on maalauksia, joiden ihmisten yksinäisyys voi tuoda mieleen Edward Hopperin kuvien hiljaisuuden.

Susanne Gottbergin näyttely Helsingin Taidehallissa sunnuntaihin 4.8.2019 saakka.

2

Vuosikaudet Suomen elokuva-arkiston esityssarjojen teatterina Helsingin Eerikinkadulla toiminut elokuvateatteri Orion on saanut uuden elämän Elävän kuvan keskuksen Elken hoivissa. Erikoisesityksiin, elokuvatapahtumiin ja laatuelokuvien jatkokierroksiin keskittyvänä teatterina Orionissa on nähty Alfonso Cuaronin Roma, Terry Gilliamin The Man Who Killed Don Quixote ja kesäuusintana Yorgos Lanthimosin The Favourite. Keväällä katsotuimpiin kuului myös italialaisen kauhuelokuvaohjaajan Dario Argenton töitä esitellyt elokuvasarja.

Helsingin elokuvateattereista on kauan puuttunutkin teatteri, jossa ohjelmistosta poistumassa olevat leffat voivat saada ne viimeiset esitysviikkonsa, joille mattimyöhäisetkin ehtivät mukaan. Art deco -ajan puhdaspiirteisimpänä elokuvateatterina Orionia voi ihailla jo pelkkänä tilanakin.

3

Kun Suomen elokuva-arkisto SEA, nyttemmin Suomen kansallinen audiovisuaalinen instituutti eli Kavi, jätti Orionin muuttaakseen Helsingin uuteen keskustakirjastoon Oodiin, klassikkoelokuvat pääsivät uudenkarheuttaan tuoksuvaan Kino Regina -elokuvateatteriin. Tammikuussa avattu Kino Regina on ajanut itseään sisään esityspaikkana ja parantanut vauhtiaan koko ajan.

Regina Linnanheimon mukaan nimetyssä elokuvateatterissa on mahdollista esittää perinteistä filmiä ja digikuvaa parhaalla mahdollisella tavalla niiden kaikissa muodoissa. Reginassa on mahdollisuudet hyödyntää 70 mm:n elokuvatekniikkaa ja täysimittaista cinemascope-formaattia. Kesäohjelmistossaan Regina on näyttänyt ranskalaisen elokuvan hiljaisen moralistin Èric Rohmerin hallittuja muotokuvia sivistyneistön ja kulttuuriporvariston moraalisesta kompastelusta älyllisyytensä hetteikössä. Jane Fonda– ja Matti Kassila -sarjat ovat tarjonneet mahtavia hetkiä tarkistaa menneiden elokuvavuosien puhutuimpia teoksia.

Kulttuurituristia miellyttää Reginassa mahdollisuus tutustua saman tien Oodi-kirjaston avariin näkymiin, kirjavalikoimiin ja ajanmukaisen kasvispitoisia tuotteita tarjoaviin kahviloihin. Oodin ja Reginan sijainti Kiasman ja Kansalaistorin kupeessa antaa kulttuurituristille oivat lähtökuopat pääkaupungin muihin iloihin tai vaikka kotimatkalle läheisen rautatieaseman kautta. 

4

Kuumana vinkkinä elokuvien ystäville mainittakoon hyvinkin odottamisen ja kalenteriin merkitsemisen arvoinen ensi-ilta: elokuun puolivälissä saapuva dokumenttielokuva Apollo 11 todella kannattaa nähdä autuaallisen viileäksi ilmastoidussa elokuvateatterissa, sillä vain siellä visuaalinen ja akustinen kokemus toistuvat parhaiten.

Elokuvaa varten on käyty läpi tuntikausia NASA:n ensimmäisestä kuulennosta taltioimaa aineistoa. Tehty elokuva tuo lähelle kokemuksen siitä millaista oli matkustaa kuuhun.

Iso osa elokuvan kuvista on ihmeellisen kirkkaita ja teräviä, alun perin 70 mm filmille kuvattuja. Eli näkymiä kuuluu katsella elokuvateatterin isolta kankaalta, sillä näin upeiden kuvien katseleminen kämmenlaitteesta, läppäriltä tai televisiosta olisi typerää.

Apollo 11 ensi-illassa 16.8.2019.

5

Periodimusiikista eli aikakaudelta peräisin olevilla vanhoilla soittimilla aikakauteen kuuluvalla tyylillä ja soitinnuksilla soitetusta klassisesta musiikista on viime vuosina tullut klassisen musiikin orkestereiden ja musiikkijuhlien vakio-ohjelmistoa. Samalla myös kontratenorit ovat kokeneet renessanssin.

Korkealla äänellä laulavia kontratenoreita on pilkattu naismaisuudesta. Heille kirjoitettua musiikkia kuultiin pitkään kastraattilaulajien ja myöhemmin naisalttojen esittämänä.

Helppo ja matalan kynnyksen tie kontratenorien kuunteluun kulkee saksalaisen laulajan Andreas Schollin levytyksiä kuuntelemalla. Paljon Vivaldin ja Händelin musiikkia ohjelmistossaan suosiva Scholl kiertää konsertoimassa etenkin Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kontratenoreiden vanhemman valtiomiehen asemaan nouseen Schollin ohella ranskalaisen Philippe Jarousskyn kuulaankirkkaalla äänellä on ihailijansa. 

Kontratenoriskeneen läpilyöntiään juuri tekevä tulokas on puolalainen Jakub Józef Orliński, joka on selkeästi profiloitumassa pönötyksestä vähät välittäväksi taiteilijaksi. Vuonna 1990 syntynyt Orliński on esiintynyt myös breakdance-tanssijana.

Suomeen kesäkuun alussa pikavisiitin tehnyt Orliński kävi laulamassa Turun musiikkijuhlien ennakkokonsertissa Georg Friedrich Händelin barokkioopperan Agrippinan esityksessä. Orliński esitti profiiliinsa kuuluvan notkeasti nuoren hupakon, Narcison roolia.

Orlińskin levytyksistä venetsialaisen barokkiorkesterin Il Pomo d’Oron säestyksellä taltioitu Anima Sacra on täydellinen Orliński-tuote. Albumilla on vähän tunnetun barokkisäveltäjän, Nicola Fagon monia kappaleita, joita ei ole levytetty koskaan aiemmin. Olen viettänyt iltakaudet ihailemalla Orlińskin lauluäänen puhtautta, joka sopii älyttömän hyvin Anima Sacra -albumin sakraaliin musiikkiin.

Ajoittain vaikuttaa jopa siltä, että Orliński jännittää vähän liikaakin sitä, ettei vain laulaisi väärin. Mutta kaunista kuunneltavaa joka tapauksessa.

Antti Selkokari