Edinburgh ja Tampere – mitä yhteistä?

10.06.2019

Marita Nyrhinen vieraili toukokuussa Skotlannin pääkaupungissa ja löysi talon, jossa Tampereelle lähtemättömän jäljen jättänyt teollisuuspamppu James Finlayson eli ja kuoli.

Käväisin toukokuussa Skotlannissa ja sen pääkaupungissa Edinburghissa. Kuin omat taskunsa Edinburghin tunteva matkakumppanini johdatti minut varsin erikoisen talon ääreen osoitteessa 8 Nicolson Square.

Pian selvisi jotain mielenkiintoista. Talossa oli elänyt ja kuollut James Finlayson (1772–1852), jota olen pitänyt suorastaan suomalaisena suurmiehenä. Näin ei kuitenkaan ole. Se selvisi talon kylkeen sijoitetun kuparilaatan tekstistä.

Laatassa kerrotaan, kuinka Finlayson loi Suomeen suurenmoisen tekstiiliteollisuuden, jonka ansiosta Tampereesta kasvoi maan toiseksi suurin kaupunki. Laatassa todetaan myös, että henkevänä ihmiskunnan rakastajana hänestä on tullut suomalaisessa teollisuushistoriassa syvästi kunnioitettu henkilö.

* *

Ihme ja kumma, nyt kuulin ensi kertaa, että James Finlayson onkin skotti. Ilman häntä Tampere olisi ehkä jäänyt ilman valtavaa teollisuutta ja hienoa tekstiilibrändiä. James Finlaysonia pidetään jopa Suomen teollisuuden isänä.

Nyt piti googlata. Finlayson oli tehtailija jo kotikaupungissaan Edinburghissa, ja Glasgow’n konepajoissa ja tekstiilitehtaissa hän sai kokemusta. Tutustuminen keisariin edesauttoi häntä uralla. Kun Pietariin perustettiin tehtaita, Finlayson päätyi sinne konemestariksi.

Osoitteessa 8 Nicholson Square eli ja kuoli Tampereen tekstiiliteollisuuden isä James Finlayson.

Ei kai Finlayson olisi lähtenyt kotikonnuiltaan, jos tulevaisuus olisi näyttänyt valoisalta. Mutta kuten kaikkina aikoina, korkeammat palkat houkuttelivat.

Koska Britannia aikoi pitää koneteollisuuden itsellään, Finlayson lähti tietotaitoineen mutta uskon sanoman varjolla maailmalle ja päätyi lopulta Suomeen. Tampereen valtavat vesivoimavarat antoivat vihiä siitä, että menestyvä teollisuus olisi mahdollista.

Näin kävi. Ensin koneteollisuutta, sitten tekstiiliteollisuutta. Kukapa meistä ei olisi nukkunut Finlaysonin lakanoissa! Sisustustekstiilejä lienee monen komerossa.

* *

Suru tuli monen puseroon, kun uutinen kertoi kymmenkunta vuotta sitten Finlaysonin menneen konkurssiin ja toiminnan loppuneen.

Onneksi Finlaysonin alue on säilytetty, ja sinne on saatu monenlaista toimintaa, ja yrityskin jatkaa toimintaansa uusien omistajien suojissa. Kun nyt käyskentelen Finlaysonin alueella, olenkin kauppakeskuksessa. Siitä piipahdan pihan poikki ja olen panimo- ja kulttuuriravintola Plevnassa. Samaa nimeä kantaa Finnkinon elokuvateatterikompleksi, joka toimii maaliskuisen Tampereen elokuvafestivaalin päänäyttämönä. Ensi vuoden festivaalien aikana katselen tätä kulttuurimaisemaa uusin silmin.

Herra Finlayson otti Tampereen omakseen ja loi brändin, jota emme halua unohtaa. Edinburghissa, Finlaysonin kotitalon kulmauksessa, sijaitsee libanonilaisruokaan erikoistunut ravintola Beirut. Siellä täytyy vielä ruokailla.

Marita Nyrhinen

James Finlaysonin muistolaatta kertoo, mikä merkitys tällä skotilla oli suomalaisen tekstiiliteollisuuden luomisessa.