Sattumia sarjakuvahyllystä #15: Tommi Musturi – Suurin piirtein Samuel

Kuva: Ville Pirinen

Ville Pirinen, teksti
Kuvat Tommi Musturin sarjakuvakirjasta Suurin piirtein Samuel (Boing Being, 2016)

Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.

Juupajoella 1975 syntyneen sarjakuva- ja kuvataiteilija Tommi Musturin kansainvälinen julkaisulista on laadukas ja mittava. 1990-luvun loppupuolelta saakka tasaisen tappavalla tahdilla sarjakuvia tehnyt, toimittanut ja julkaissut Musturi on kiivaan julkaisutoimintansa lisäksi ollut olennainen inhimillinen lenkki ainakin Huuda Huuda -kustantamossa, Kuti Kuti -sarjakuvakollektiivissa ja Helsingin sarjakuvafestivaalien organisaatiossa viimeisten parinkymmenen vuoden periodilla.

Vuonna 2011 Puupäähatulla palkittu Musturi on eräs suomalaisen nykysarjakuvan aktiivisimmista jalkautujista alan kansainvälisillä festivaaleilla, ja teosten laadun ohella reissuilla kertyneet kontaktit näkyvät vaikkapa siinä, että tässäkin artikkelissa käsiteltävä kirja on julkaistu kymmenessä eri maassa. Vaikka suvereeneinkaan self made human ei paiski töitä yksin, on aktiivisen kokeilijan henkilötyöpanos kotimaisen nykysarjakuvan kentällä ohittamaton.

Musturin omista julkaisuista nostettakoon lukulistoille esimerkiksi Toivon Kirja (Like, 2015, kokoelma 2005–2013 ilmestyneestä albumisarjasta), Samuelin matkassa (Huuda Huuda, 2009), Mielen antologia (Zum Teufel, 2018) ja tarinattomampaa kuvailmaisua kokoava kirja Beating (Huuda Huuda, 2013). Neljä vuotta sitten ilmestynyt Suurin piirtein Samuel on itsenäinen jatko-osa Samuelin matkassa -kirjalle, ja oli ilmestyessään suunnilleen kahdeskymmenesneljäs Musturin omaksi painotuotteekseen präntätty julkaisu. 
Sanattomissa tarinoissa korostuu Musturin kyky luoda yhtä aikaa psykedeelisen villiä ja minimalistisen selkeää kuvakieltä.

Tekijän ajatuksia mm. Samuel-tarinoiden tekemisestä pääsee yytsäilemään tarkemmin Ylen pari vuotta vanhasta, ältsin ihanasta Sarjakuvaelämää-dokumenttisarjasta.

Samuel hankkii hedelmiä.

Kirjan nimihenkilö on liikennemerkkimäisen pelkistetty, jokseenkin piirteetön ja ilmeetön ihmistä muistuttava pötkylä. Ensimmäisessä tarinassa hahmo syntyy kyyneleestä, ja seuraavassa hahmo pikakelaa elämänsä takaperin ruumisarkusta äidin kohtuun. Jatkossa hahmo mm. rakentaa laatikkokitaran, hedelmöittää munasolun, kadottaa päänsä, vaeltaa vaihtuvissa mittakaavoissa, rikkoo sarjakuvakerronnan rajoja, repeytyy riekaleiksi ja tanssii varjonsa kanssa. Lyhyistä novelleista koostuvan kirjan tunnelma vaihtelee hiljaisesta filosofisuudesta räjähtävään visuaaliseen myllytykseen. Täysin ilman tekstiä kulkeva kerronta pyörittelee ideoita, jotka ovat yllättävän kirjallisia ollakseen ainoastaan kuvallisia.

Symbolimainen Samuel on jonkinlainen väline minkä tahansa ajatuksen tai skenaarion esittämiseen, ei niinkään tiettyyn persoonaan ja toimintatapaan sidottu tyyppi kuten fiktiivisten tarinoiden keskushahmoilla on tapana. Haamumaista olemustaan myöten tyhjä astia, joka täytetään aina kulloisenkin novellin aineksilla. Ainekset voivat olla mitä tahansa jylhistä ajan, yksinäisyyden, kuoleman tai ekologisen elämäntavan pohdiskeluista yllättäviin slapstick-pieruvitseihin.

Suurin piirtein Samuel sisältääkin ensimmäiseen Samuel-kirjaan verrattuna enemmän muodollis-sisällöllistä poukkoilua. Samuelin matkassa -kirjan (Huuda Huuda, 2009) läpi äänetön hahmo vaeltaa suhteellisen kuuliaisesti neljä ruutua per sivu, kahdeksan per aukeama -kaavan sisällä. Välillä pysähdytään hengittelemään koko aukeaman täyttäviin maisemiin. Meno on tasaisen mietiskelevää.

Jatko-osa rytmittyy kiihkeämmin ja polyrytmisemmin, vaikka tehokas 4/4-tasatamppaus on yhä kerronnan keskiössä. Kuvavirta lorisee yllättäviin uomiin, ja tarina fragmentoituu pienempiin palasiin.

Juureen leivotun käntyn kosminen kiertokulku.

Musturin tuotantoon tutustuneet tietävät että tekijällä on oma tunnistettava muotokielensä, mutta kuvantekotekniikka tai piirrosviiva voi olla oikeastaan mitä tahansa abstraktista maalinräiskinnästä Commodore 64 -pikseligrafiikkaan. Tyylien skaala ylittää jopa Tapani Kansa -levelin mielettömyyden.


Samuel-tarinoiden kuvitus viittailee monin tavoin sarjakuvataiteen historiaan ja aikalaisiin, päällimmäisinä selkeästä viivasta ja suurista visioista tunnetut Hergé, Moebius tai Chris Ware. Musturin Samuel-viiva on konemaisen tarkkaa, ja vaikkapa villinä rönsyilevän luonnon kuvaamisessa itse piirrosjälki pysyy toteavana. Hurjinkin psykedeliaryöpytys on viivoiksi pilkottuna asiallisen ryhdikästä, klassisista tietokonepeleistä muistuttavaa menoa. Tarinoiden tunnelma ja tunnesisältö löytyy sivusommitteluista, yksittäisten ruutujen kuva-alan käytöstä ja värityksestä. Suurin piirtein Samuel onkin värien käytön juhlaa. Sekä puhtaasti visuaalisessa että etenkin kerronnallisessa mielessä.

Haalea perushahmo tökkää silmään ympäristön CMYK-hehkusta, ja valon ja pimeyden annostelu lataa merkityksiä rautalankaviivojen ympärille. Magentat taivaat, siniset hanget tai harmaiden hahmojen harmaat puhekuplat ohjailevat lukijan katsetta sivulta sivulle Huomaamatta mutta voimallisesti. Olennainen ja/tai hauska yksityiskohta pomppaa esiin ympäristöstä värillään. Visuaalisen maksimitehon hakeminen on tehokkuuden lisäksi koskettavaa, ja väriloisto sisältää yhtä lailla lempeää hellyyttä kuin brutaalia valovoimaa. 


Hehkuva värikylpy.

Suurin piirtein Samuelin avaava novelli tuntuu alkavan kohtauksen keskeltä. Viimeinen juttu päättyy suhteellisen perinteisesti hahmon nukahtamiseen. Jonkinlaisena rauhoittavana jälkinäytöksenä löytyy vielä aukeamallinen kauniita valokuvia talvisesta luonnosta. Ehkä valokuvien ja meidän maailmamme on vain Samuelin unta? 
Alun ja lopun väliin mahtuu mahdoton määrä aristotelisen dramaturgian suosituksia rikkovaa kokeilua.

Kirjasta ei löydy yhtenäistä tarinaa, mutta sieltä täältä kasaan lakaistuista aihioista muodostuu yhtenäinen maailma. Irralliset ideat eivät tunnukaan irrallisilta, ja valmis tarinapalapeli vaikuttaa yhtä aikaa viimeisen päälle hallitulta ja vapaalta leikkaa–liimaa-leikiltä. Lukijan aivot tiputtelevat aihion kerrallaan johonkin suurempaan ajalliseen jatkumoon.

Sanaton sarjakuvakerronta on vaativa laji sekä tekijälle että lukijalle, mutta Samuelin touhujen seuraaminen on vaivatonta. Musturi osaa annostella yksityiskohtia ja sivusommittelullisia jippoja ohjatakseen lukijaa ja sivujen kääntelynopeutta. Välillä on syytä tsempata ja hidastaa vaikkapa linnunpöntön rakennusohjetta lukiessa, välillä lukukokemus liukuu eteenpäin kuin tanssikenkä perunajauhoitetulla parketilla.

Vaikeaselkoisimmillaankin Samuel on loogista luettavaa. Osa jutuista tuntuu huomauttavan tarinoidensa rinnalla, että ”hei katoppa, tälleenkin voi sarjakuvassa tehdä eikä mee ees yhtään hankalaksi”.

Pönttö kuosiin.

Kirkkaissa väreissä kylpevät tarinat ja kynänjälki muistuttavat ensivilkaisulla lapsille suunnatusta sarjakuvahistoriasta. Lähemmässä tutkinnassa kuva-aiheet ja tapahtumat ovat hankalia käsiteltäviä useille aikuisillekin. Samuelin huumori on makaaberia, ja usein nauru takertuu kurkkuun jonkin traagisen yllätyksen myötä.

Kirja on kiistattoman hauska, mutta kokonaistyylilaji ei ole mitään komediaa. Hiljainen maailma on avoin ristiriitaisille tulkinnoille. 
Hengenheimolaisuutta löytyy ainakin amerikkalaisen Jim Woodringin Frank-sarjakuvista ja kotimaisen Maria Björklundin Planeetta Z:stä. Yhdistävinä tekijöinä vimpan päälle hallitun piirrosjäljen, sanattomuuden ja psykedeelisten ympäristöjen lisäksi myös jokin dokumentaarinen suhtautuminen piirrettäviin tarinoihin.

Samuelin, Frankin ja Planeetta Z:n maailmoissa on julmuutta, kauneutta, ihmettä ja kauhua aina arvaamattomasti annosteltuina. Musturi esittää Suurin piirtein Samuelin tapahtumat hieman kuin luontodokumentaristi. Karsea tai epäilyttävä tapahtumaketjukin esitellään ottamatta poleemista kantaa kuvattavaan toimintaan.

Watch and learn.

Samuel kohtaa kaikenlaisia tilanteita.

Sanaton sarjakuva on tietysti helppo ”kääntää” muille kielille, ja Samuelin aiheisto jokseenkin universaalia leimallisen suomalaisuuden sijaan. Luulen silti, että mykässä ja ilmeettömässä hahmossa on jotain johon ainakin ylimääräiseen small talkiin tottumattoman metsäläiskansan on luontevaa samaistua. Tai projisoida tyyppiin piirteitä siitä ja siitä työ- tai koulukaverista, setämiehestä, sarjakuvapiirtäjästä, kaupan kassasta tai naapurin Penasta.

Kalpea vaeltaja on helppo sielun silmin sijoittaa haahuilemaan vastaantulijoiden sekaan omaan lähikauppaan, lähimetsään tai lähitorille. Joko laskuhumalaiseen grillijonoon tyhjyyttään ammottavalle arkiaamuyön torille, tai täyteen ahdettuun suihkulähteeseen mikäli Suomi voittaa jotain mainittavaa jossain joukkueurheilulajissa. 
Luultavasti hahmon lähtökohtainen ”tyhjä taulu” -look toimii niin, että jokaisessa maassa ja jokaisella kielialueella lukija peilaa Samueliin omat paikallisiksi ja yksilöllisiksi mieltämänsä piirteet. Samuel on meistä jokainen ja ei kukaan.

Oletko nähnyt tätä miestä?

Suurin piirtein Samuel, kuten varmasti kaikki pelkästään kuvilla kerrotut sarjakuvat, pääsee oikeuksiinsa nimenomaan uudelleen (ja uudelleen) luettuna. Kun ei tarvitse enää hätäillä jokaisen yllätyskäänteen kokemista, voi uppoutua nautiskelemaan kertovan kuvan hienouksista. Musturin Samuel-tarinoissa käyttämä simppeli, mutta yksityiskohdiltaan äärimmäisen rikas jälki on tehty hitaaseen nautiskeluun. Joillakin aukeamilla voisi viettää vaikka koko päivän kesäisen.

Suurin piirtein Samuel on fantastinen sarjakuvallinen puuhamaa. Lisälukukerroilla bongailee hienostuneempia kerronnallisia yksityiskohtia kuten toistuvia sivusommitellullisia symmetrioita eri puolilta kirjaa.

Kirjan teemat pysyvät kai aina yhtä ajankohtaisina. Yksilönvapauden tai ekologisuuden pohdiskelun ajankohtaisuus lisääntyy kiusallisesti päivä päivältä. Teos tuntuu vuonna 2020 yhtä tuoreelta ja omaperäiseltä kuin ilmestyessään. Toivottavasti maailma näkee joskus kolmannenkin Samuel-kirjan.

Rikas kuvamaailma palkitsee syventyjän.

Painotuotteena kovakantinen 164-sivuinen neliö on hiottu ja tasapainoinen. Värit hehkuvat, paperin lempeä sävy miellyttää silmää ja jämerä teos pyörii sylissä kätevästi. Sivujen painopinta-ala hyödynnetään aina tarvittaessa äärilaitoihin saakka, ja neljän ruudun perusmoodi asettuu keskellä paperia rauhoittavasti. Kirjamuodon hallinta mätsää sisäsivujen hiotun ilmaisun kanssa.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua