Mitä tapahtuu (25.2.–2.3.2020): Xantone Blacq, Yökylässä, Hirvitalo, Vesala, Jussi Syren, Lantrek ’20…

25.02.2020
Xantone

Mitä kaikkea Tampereella ja Pirkanmaalla tällä viikolla tapahtuu? Joka tiistai listaamme viikon tärkeimmät kulttuuritapahtumat konserteista näyttelyihin ja muihin rientoihin.

Antti Lähde

Festivaalit: Yökylään Ylioppilasteatteriin

Viime keväänä ensimmäisen kertaa järjestetty poikkitaiteellinen Yökylä-festivaali valtaa Tampereen Ylioppilasteatterin jälleen perjantaina ja lauantaina 28.–29.2. Festivaali on järjestäjiensä mukaan ”kaksipäiväinen valveuni”, jonka ajan ”teatteri toimii kollektiivisena olohuoneena ja pakopaikkana arjesta”.

Esiintyjiä Yökylässä on hätkähdyttävästi lähes viisikymmentä. Ohjelmassa on ainakin musiikkia (Rebecca, Perussastamala, Dada Revolution -otsikolla esiintyvä HENRIK!), lyhytelokuvia, runoutta ja ”turvateltta”. Yhden päivän lippu festivaalille maksaa 12 euroa, kahden päivän lippu 18 euroa.

Näyttelyt ja museot: Hirvitalon näyttelykausi alkaa

Tampereen Pispalan nykytaiteen keskuksen eli Hirvitalon näyttelykausi käynnistyy perjantaina 28.2. kahdella näyttelyllä. Yläkerrassa on esillä Henriikka Pölläsen maalauksia ja alakerrassa Ida Rusavan litografioita.

Lauantaina 29.2. alkaa Mänttä-Vilppulan Serlachius-museo Gustafissa uusi näyttely Selluportin takana. Haastattelu- ja kokoelma-aineistoista rakennettu näyttely kertoo sellun valmistuksesta Suomen viimeisessä sulfiittiselluloosatehtaassa Mäntässä.

Tampereen Sampolan kirjastossa on esillä Juhani Vuorisen akryylimaalauksia maanantaista 2.3. alkaen.

Teatteri: Seela Sella Kangasalla ilman viiksiä

Tampereen Työväen Teatterin Hitler ja Blondi -näytelmästä parhaillaan ylistystä saava Seela Sella vierailee keskiviikkona 26.2. Kangasala-talossa. Ihan Seelana on näyttelijän elämän ympärille rakentuva esitys, jossa Sella käy läpi elämäntarinaansa ja työtään haastattelija Kari Paukkusen kanssa.

Kangasalla nähdään tällä viikolla myös yksi ensi-ilta. Perjantaina 28.2. saa ensiesityksensä Pikkuteatterin Kohtalona murha, Satu Rasilan kirjoittama ja Mika Eerolan ohjaama näytelmä ihmisyydestä, elämästä ja kuolemasta. Näytelmän esittävät Pikkuteatterin 16–19-vuotiaat nuoret, mutta sitä ei suositella alle 15-vuotiaille.

Ensi-illat: Niagarassa varhaista Sciammaa

Perjantaina 28.2. Suomen elokuvateattereissa nähdään viisi ensi-iltaa: Erämaan kutsu, Erityiset, Uskomaton luolapelastus, The Invisible Man ja Sonic the Movie.

Jack Londonin romaaniin perustuva Erämaan kutsu kertoo Buck-nimisestä koirasta, joka tempautuu Kalifornian kodistaan Alaskan erämaan seikkailuihin 1880-luvun kultakuumeen aikaan. Chris Sandersin (Näin koulutat lohikäärmeesi) ohjaaman koko perheen draaman tärkeimmässä ihmisroolissa nähdään Harrison Ford.

Olivier Nakachen ja Éric Toledanon edellinen elokuva Koskemattomat nousi kansainväliseksi jättihitiksi. Ranskalaiskaksikon uusi ensi-ilta Erityiset kertoo kahdesta miehestä, joista toinen huolehtii vaikeasti autistisista ja toinen työskentelee hankalista oloista tulevien nuorten kanssa. Tositarinaan perustuvan elokuvan päärooleissa nähdään Vincent Cassel ja Reda Kateb.

Tom Wallerin ohjaama jännitysdraama Uskomaton luolapelastus perustuu kesällä 2018 suoritettuun operaatioon, jonka tavoitteena oli pelastaa Pohjois-Thaimaassa Tham Luangin luolaan loukkuun jääneet kaksitoista poikaa ja heidän jalkapallovalmentajansa. Elokuvassa nähdään myös suomalainen tekniikkasukeltaja Mikko Paasi esittämässä itseään.

Elisabeth Moss (The Handmaid’s Tale) nähdään pääosassa Leigh Whannellin (Upgrade) näkymätöntä uhkaa käsittelevässä kauhuelokuvassa The Invisible Man. Elokuva perustuu H.G. Wellsin samannimiseen, useasti filmatisoituun romaaniin vuodelta 1897.

Jeff Fowlerin ohjaaman live-action-seikkailun Sonic the Movien tähti on Segan pelisarjasta tuttu maailman nopein siili Sonic the Hedgehog. Maailma pitää pelastaa ilkeän tohtori Robotnikin (Jim Carrey) valloitusyritykseltä.

Finnkinon tulevia event cinema -esityksiä ovat Bolshoi-teatterin Tsaikovski-baletti Joutsenlampi (1.3.) ja Suuria säveltäjiä -dokumenttisarjan kolmas osa Chopinia etsimässä (2.3.).

Tampereen Arthouse Cinema Niagarassa esitetään viikonloppuna Nuoren naisen muotokuvasta (2019) tunnetun ranskalaisohjaajan Céline Sciamman kaksi varhaisempaa elokuvaa. Lauantaina 29.2. kello 16.15 esitettävä Tomboy (2011) kertoo kymmenvuotiaasta poikatytöstä Laureasta, joka päättää kokeilla kesälomallaan uutta sukupuoli-identiteettiä. Sunnuntaina 1.3. kello 14.15 nähtävä Girlhood (2014) kertoo puolestaan 16-vuotiaan afrikanranskalaisen tytön elämästä Pariisin laitamilla.

Maanantaina 2.3. ja tiistaina 3.3. kello 17 järjestetään Niagarassa kaksi Tampereen elokuvajuhlien näytöstä, joissa nähtävät filmit on asetettu viime vuonna ehdolle eurooppalaisen lyhytelokuvan yleisöpalkinnon saajaksi.

Maanantaina 2.3. kello 18.45 nähdään lisäksi KAVI-esityksenä Hämähäkin juoni, Bernardo Bertoluccin jännitysdraama vuodelta 1970.

Mainitaan myös, että Tampereen pääkirjaston Metson Lehmus-salissa järjestetään keskiviikkona 26.2. kello 17 viiden ilmastoaiheisen lyhytelokuvan näytös. Elokuvan on valikoitu Tampereen elokuvajuhlien ohjelmistosta.

Finnkinon elokuvateatterien ohjelmiston näet täältä ja Arthouse Cinema Niagaran ohjelmiston täältä.

Keikat ja konsertit: Vesala täyttää Pakkahuoneen

Tampere-talon Iso sali on omistettu vielä tämän viikon ajan Carmen-oopperan esityksille (26. ja 29.2.). Pienessä salissa esiintyvät viikon mittaan Amy Winehousen yhtyeessä kiertänyt brittiläinen soul-, funk- ja jazzartisti Xantone Blacq (27.2.), bluesia, folkia ja kansanmusiikkia Brooklynin satu -yhtyeensä kanssa esittävä Aija Puurtinen (28.2.), modernia suomipoppia tekevä Pimeys-yhtye (29.2.) sekä Leikki on lasten työtä -levynjulkistuskonserttinsa tekevä lastenmuusikko ja tv-juontaja Tuomo Rannankari (1.3.). Tampere-talon viikon tarjonnan täydentävät lauantain 29.2. Sorsapuistoklubin esiintyjät Melrose ja Esa Pulliainen Rocks, joista ensimmäinen maustaa rock’n’rolliaan rockabillyllä ja jälkimmäinen rautalangalla.

Tampereen G Livelabin viikkoon mahtuu kiirettä, vaikka Radiopuhelimien ja Lapinpolthajien keikka keskiviikolta 26.2. peruuntuikin sairastapauksen vuoksi. Frenckellin vanhalla pannuhuoneella koetaan Suomalaisen barokkiorkesterin FiBOn Rakkaus-konsertti (25.2.), Nina Myan kanssa esiintyvä UMO Helsinki (27.2.), nokkelaa suomipoppia tekevä Kalevauva.fi (28.2.), Club Dive -illan vieraat Adikia ja Sonny (29.2.) sekä blues-suuruus Erja Lyytinen (2.3.).

Tullikamarin viikon tähti on uuden Etsimässä rauhaa -albumin julkaisukiertueella Pakkahuoneelle lauantaina 29.2. pysähtyvä Vesala. Klubin puolella kuullaan puolestaan perjantaina 28.2. melankolista suomirockyhtyettä Lasten Hautausmaata sekä tamperelaistulokasta Amuria.

Olympiassa kuullaan perjantaina 28.2. Stepan ja Haamun suomihiphopia ja lauantaina 29.2. Moonsorrow’n ja virolaisen Loitsin metallitunnelmia.

Telakalla viihdyttää perjantaina 28.2. soulia, folkia ja suomipoppia yhdistelevä Pietarin Spektaakkeli. Lauantaina 29.2. vuorossa on Absoluuttisesta Nollapisteestä tuttu Tommi Liimatta, joka esiintyy Herttomiehet-taustayhtyeensä kanssa.

Jack the Roosterissa kuullaan brasilialaisen Nervosan thrash-metallia (26.2.), Vagabond Heartsin hard rockia (27.2.) ja Mansesterin hiphopia (28.2.).

Vastavirran viikonloppuun mahtuu peräti kahdeksan bändiä. Perjantain 28.2. AKL-illassa esiintyvät Menetetty maa, Korkkivika, Anthrax Fields sekä Cockbox ja lauantain 29.2. PIF-tuki-illassa Turun Tauti, Uhka, Kiljumekanismi ja Bloody Pussies on the Shores of Hawaii.

Maanalaisessa soittavat perjantaina 28.2. Igniter, Influenza ja Dodge. Lauantaina 29.2. vuorossa ovat Silent Scream ja Psyyke.

Tampereen muissa keikkapaikoissa esiintyvät viikon mittaan muun muassa bluesveteraani Jo’ Buddy (Tahmelan huvila, 26.2.), laulaja-lauluntekijät Tiina K ja Saku Aulamo (Grand Hotel Tammer, 26.2.), metallisuosikki Omnium Gatherum (Yo-talo, 28.2.), Yö-taustainen Jussi Hakulinen (Bar Aikalisä, 29.2.) ja folkpopyhtye Darlingbee (Kujakolli, 29.2.).

Lisäksi Tampereen Tuomiokirkossa kuullaan perjantaina 28.2. Tampere Filharmonian barokkikonsertti Suite Imaginaire, jonka solisti on viulisti Antti Tikkanen.

Tampereen ulkopuolella kuullaan viikon mittaan muun muassa Kangasala-taloon saapuvaa Jussi Syren and the Groundbreakersia (27.2.) sekä Valkeakosken kaupunginteatterin Café Teatro -illan esiintyjää Pyry Joki ja Mustat pipot (28.2.).

Mitä muuta? Pelimuseo täyttää kolme vuotta

Kolmiosainen The Beatles -luentosarja Tampereen pääkirjaston Metson musiikkiosastolla käynnistyy tiistaina 25.2. kello 18 ensimmäisellä luennolla, jossa muusikko Mikko Kangasjärvi ja tutkija Sami Tenhunen käsittelevän beatlesmäistä musiikkia tarkoittavaa termiä ”beatlesque” ja sen merkitystä. Luentosarjan muut osa järjestetään 10.3. ja 24.3.

Luentoviikkoa voi jatkaa keskiviikkona 26.2. kello 18 Vapriikin Ostia-näyttelyyn liittyvällä luennolla. Dosentti Marja-Leena Hänninen puhuu otsikolla Salaisia menoja ja miesten verkostoja: Mithran kultti Ostiassa.

Vuoden nuori taiteilija Nastja Säde Rönkkö luennoi Vapriikin Postimuseolla torstaina 27.2. kello 18. ”6 months without” – puoli vuotta digitaalisen viestinnän ulottumattomissa -luento liittyy paitsi Rönkön taiteeksi muuntuneeseen somepaastoprojektiin myös Postimuseon juuri auenneeseen Unohtumattomia kirjeistä Suomesta -näyttelyyn.

Tampereen Liikelaiturilla nähdään perjantaina 28.2. nykytanssi- ja -musiikkiesitys In Between II: The Name of Us Is Luborg. Teos sijoittuu utooppiseen tulevaisuuteen, jossa maapallo elää harmoniassa ilman kärsimystä. Tapahtuma järjestetään Demo-otsikon olla eli teos on vielä työn alla.

Sastamalan Tyrvään Pappilassa vietetään perjantaina 28.2. Suomalaisen kulttuurin iltaa ja Tampereen Taidemuseossa puolestaan Kalevalan päivää.

Vapriikin museokeskuksessa sijaitseva Pelimuseo puolestaan juhlistaa kolmivuotissyntymäpäiviään lauantaina 29.2. Ohjelmassa on muun muassa Kalèvala-roolipelin peluutusta ja kurkistuksia Jet Rocketin, Salora Playmasterin ja muiden 1970-luvun pelikoneiden konepellin alle.

Tampereen Pyynikin Trikoolla vietetään lauantaina ja sunnuntaina 29.2.–1.3. Taiteilijoiden Karkauspäiviä. Suuri osa Pyynikin Trikoon taiteilijoista joutuu jättämään työskentelytilansa maaliskuun loppuun mennessä. Avoimia ovia pitää yhteensä 25 taiteilijaa.

Mainitaan vielä, että Länsi-Suomen suurin pelitapahtuma Lantrek ’20 valtaa Tampereen Messu- ja urheilukeskuksen neljän päivän ajaksi torstaista sunnuntaihin 27.2.–1.3.