Mitä tapahtuu 2.–7.10.?

02.10.2019
Aretha Franklin soittaa pianoa.

Mitä kaikkea Tampereella ja Pirkanmaalla tällä viikolla tapahtuu? Joka viikko listaamme viikon tärkeimmät kulttuuritapahtumat konserteista näyttelyihin ja muihin rientoihin.

Antti Lähde

Lost in Music soi lähes sadan esiintyjän äänellä

Suomen suurimmaksi klubifestivaaliksi kasvanut Lost in Music valtaa Tampereen klubit ja keikkapaikat tällä viikolla jo kolmannentoista kerran. Uusien ja nousevien artistien esittelemiseen erikoistunut showcase-festivaali järjestetään keskiviikosta lauantaihin 2.–5.10.2019. Samaan aikaan kaupungissa kuhisee musiikkialan ammattilaisten Musiikki & Media -tapahtuma.

Lost in Musicin aikana keikkoja järjestetään Dog’s Homessa, Doriksessa, G Livelabissa, Jack the Roosterissa, O’Connell’sissa, Olympiassa, Telakalla sekä Tullikamarin Klubilla ja Pakkahuoneella.

Kulttuuritoimitus kokosi oman tärppikoosteensa festivaalin annista. Koosteessa kahdeksan kirjoittaja poimi mielestään mielenkiintoisimman LIM-artistin: esitellyiksi tulivat Antti Autio, Benjamin, Detalji, The Hearing, Jesse Markin, Maustetytöt, New Ro ja Elsi Sloan. Voit lukea koosteen tästä.

Mainittujen lisäksi festivaalilla esiintyvät muun muassa kotimaiset Blind Channel, Dallas Kalevala, Elias Gould, Ghost World, Hämärä, Iron Country Sisters, JVG, Lac Belot, Linkopii, Lähiöbotox, Laura Moisio, Onni Boi, Pariisin Kevät, Pastoripike, Rebecca, Aki Rissanen Trio, Vagabond Hearts ja Viitasen Piia sekä kourallinen ulkomaisia nimiä, kuten portugalilainen indieartisti Izzy Bunny, norjalainen rockartisti Sturle Dagsland sekä virolaisesta Ewert & the Dragons -yhtyeestä tuttu Erki Pärnoja.

Lost in Music -festivaalin koko ohjelmiston näet tästä.

Näyttelyt ja museot: Viron Wiiralt tulee Laikkuun

Leena Vainion ja Jarmo Lehdon maalauksia on esillä Tampereen Galleria Koppelossa keskiviikosta 2.10. alkaen. Vainion maalausten näyttely on nimeltään One Era – hetkien ketju, Lehdon puolestaan Näiltä kulmilta.

Asta Caplanin näyttely Tampereen Keskus Galleriassa alkaa torstaina 3.10. Saksassa asuvalta suomalaistaiteilijalta nähdään kukka- ja interiöörimaalauksia.

Samoin torstaina 3.10. alkavat Tampereen Kulttuuritalo Laikun uudet näyttelyt. Laikun Galleriassa on esillä virolaisen Eduard Wiiraltin (1898–1954) taidegrafiikkaa. Viron merkittävimpiin taiteilijoihin kuuluneen Wiiraltin tuotanto sisältää sensuaalisia naiskuvia, ekspressiivisiä, ironisia ja groteskeja kuvauksia kanssaihmisistä, surrealistisia näkymiä helvetistä, uskonnollisia aiheita, eläinkuvia ja kaupunkinäkymiä. Näyttely Tampereella perustuu säveltäjä Juhani Komulaisen kokoelmiin.

Laikun Studiossa puolestaan avautuu mediataiteilija Aimo Hyvärisen ja äänitaiteilija David Chapmanin näyttely Taideteos ongelmana. Kokonaisuuteen kuuluu dokumentaarinen videotriptyykki ja dokumenttielokuva, joka saa keskustelutilaisuudella höystetyn ensi-iltansa Kulttuuritalo Laikun luentosalissa tiistaina 8.10.

Lisäksi torstaina 3.10. alkaa Tampereen Hiekan taidemuseossa kotimaisten ja ulkomaisten hopeaseppien tuotantoa 1600-luvulta 1900-luvulle saakka esittelevä näyttely Vanhan hopean kertomaa.

Tampereen Valokuvakeskus Nykyajan uudet näyttelyt alkavat lauantaina 5.10. Tuomas Linnan näyttely Silverstar – keksijänuorukainen Silvo Sokka käsittelee 70 vuoden takaista tapausta, joka herätti huomioita aina ulkomaita myöten. Silvo Sauli Sakari Sokka lensi omatekoisella reaktiokäyttöisellä raketilla muutamassa minuutissa 50 kilometrin matkan Kuopiosta Suonenjoelle – tai siis väitti lentäneensä, kunnes tunnusti keksineensä koko jutun.

Tero Puhan näyttelyssä Splitting the Mirror puolestaan nähdään Madridissa kuvattu lyhytelokuva Original sekä ennennäkemättömiä valokuvateoksia vuosilta 1995–2019.

Samoin lauantaina 5.10. alkavat Kulttuurikollektiivi Kukoistuksen veistoksia, videota, performanssidokumentaatioita, tekstejä ja maalauksia sisältävä yhteisnäyttely Pispalan taidekeskuksessa eli Hirvitalossa sekä Riitta Nelimarkan piirrosten, fotomontaasien ja villareliefien näyttely Babylon Tampereen Q Galleriassa.

Muualla Pirkanmaalla Sastamalan seudun museossa on alkanut tiistaina 1.10. sastamalalaista urheiluhistoriaa kartoittava näyttely Suuri urheilunäyttely − lajien kirjoa Sastamalassa.

Kangasalan kirjaston Taidetila Terrassa alkaa puolestaan ensi maanantaina 7.10. Maila Malmin ja Miisa Asikaisen näyttely Muotia yli sukupolvien ja luonnonvoimavarojen.

Keikat ja konsertit: Muistatko vielä Maggie Reillyn?

Tampereella järjestetään Lost in Music -festivaalin yhteydessä 2.–5.10. keikkoja Dog’s Homessa, Doriksessa, G Livelabissa, Jack the Roosterissa, O’Connell’sissa, Olympiassa, Telakalla sekä Tullikamarin Klubilla ja Pakkahuoneella. Esiintyjiä on lähes sata. Lost in Music -festivaalin koko ohjelmiston näet tästä.

Tampere-talon superviikon avaa torstaina 3.10. Guardia Nuevan kanssa esiintyvä Arja Koriseva. Isossa salissa järjestettävä konsertti on osa laulajan 30 vuotta estradien kuningattarena -kiertuetta.

Perjantaina 4.10. Isossa salissa kuullaan Tampere Filharmoniaa otsikolla Tuhat ja yksi yötä. Ohjelmistossa on MacMillania ja Rimski-Korsakovia. Santtu-Matias Rouvali johtaa, lyömäsoittimissa She-e Wu.

Lauantaina 5.10. Tampere-talon Isossa salissa koetaan Majaoja-lyömäsoitinkilpailun finaali. Illan ohjelmistoon kuuluu Richard Rodney Bennettin Lyömäsoitinkonsertto.

Sunnuntaina 6.10. Ison salin valtaa CMX:n harvemmin kuunneltuun tuotantoon keskittyvällä Ora & Labora -kiertueellaan. Sorsapuistosalissa laulaa Maggie Reilly, joka muistetaan parhaiten Mike Oldfieldin Moonlight Shadow’n sekä soolohittinsä Everytime We Touchin äänenä.

Maantantaina 7.10. Isossa salissa esiintyy brittiläinen pitkän linjan tribuuttiyhtye Dire Straits Experience.

Tullikamarin Pakkahuoneella kuullaan keskiviikkona 2.10. Olavi Uusivirran suomipoppia ja maanantaina 7.10. australialaisen Airbournen hard rockia ja yhdysvaltalaisen Supersuckersin juurevaa rock’n’rollia.

Tampereen G Livelabissa esiintyy keskiviikkona 2.10. lyömäsoitinyhtye Osuma Ensemble. Lauantain 5.10. jazzherkkuna on veteraanihuilisti Juhani Aaltosen, norjalaisen kontrabasistin Arild Andersenin ja rumpali Ilmari Heikinheimon trio.

Tampereen Komediateatterissa koetaan keskiviikkona 2.10. ensimmäinen Pate Mustajärven Teatterin kummitus -soolokonserteista, joita on luvassa lokakuun jokaisena keskiviikkona kello 19.

TTT-Klubilla esiintyy perjantaina 4.10. Jacques Breliä tulkitseva Timo Tuominen ja lauantaina 5.10. taidepopartisti Laura ”Lau Nau” Laukkarinen Seitsemäs taivas -yhtyeen kera.

Tampereen konservatorion Sähkömusiikin laboratorion Ampeeriklubilla kuullaan sunnuntaina 6.10. kello 15 Jarmo Huhtaa, jonka musiikissa elektroniset äänenvärit ja akustiset instrumentit yhdistyvät pianominimalismiin, rytmeihin, jylinään sekä laulu- ja puhepätkiin.

Tampereen Tuomiokirkossa järjestetään sunnuntaina 6.10. Kertokaa se hänelle -konsertti, jossa Tenorissimo-yhtye kulkee ”Mauno Kuusiston jalanjäljillä”.

Telakan viikon kruunaa lauantaina 5.10. Samae Koskisen levynjulkaisukonsertti.

Vastavirta-Klubilla rockataan puolestaan perjantaina 4.10. Sur-Rurin ja Tryerin ja lauantaina 5.10. Nyrkkitappelun ja Hermoromahduksen tahdissa.

30-vuotisjuhliaan viettävä levy-yhtiö ja -kauppa Stupido viettää Musikki & Media -tapahtuman ”varjobileitä” Maanalaisessa. Perjantaina 4.10. lavalla Saaret, Penniless ja Salaliitto, lauantaina 5.10. Donna and the Dynamiters, Sky Dee and the Demons sekä Pyhät Nuket.

Tampereella esiintyvät viikon mittaan myös muun muassa Pelle Miljoona (Ihku, 4.10.), Aikakone (Ilves, 4.10.), J. Jyrkänkoski Blues Band (Kujakolli, 4.10.) ja Teflon Brothers (Ilona, 5.10.).

Muualla Pirkanmaalla kuunnellaan muun muassa Kirsi Poutasen ja Esa Helasvuon fadoa (Kangasala-talo, 4.10.), Pekka Simojoen ja Exitin gospelia (Valkeakosken Kappelikirkko, 5.10.), Tomi Paldaniuksen kitaranäppäilyä (Viljakkalan seuraintalo, 6.10.) ja Club for Fiven harmonialaulantaa (Kangasalan kirkko, 6.10.).

Teatteri: Piina alkaa Frenckellissä

Viikon odotetuin teatteriensi-ilta on Tampereen Teatterin Piina, Stephen Kingin romaaniin perustuva jännitysnäytelmä kirjailijasta, joka päätyy auto-onnettomuuden jälkeen ykkösfaninsa hoivattavaksi.

Elokuvaksikin sovitetun William Goldmanin näytelmäversion on suomentanut Timo Mikkola ja ohjaa Antti Mikkola. Päärooleissa nähdään Esa Latva-Äijö ja Jukka Leisti. Näytelmän ensi-ilta on Frenckell-näyttämöllä keskiviikkona 2.10. kello 19.

Haiharan nukketeatterin 50-vuotisjuhlaesityksenä nähdään aikuisille suunnattu nukketeatteriteos Mitä muistan, mitä unohdin. Tarinan ”unelmista, valinnoista ja rakkaudesta” on käsikirjoittanut ja ohjannut Terhi Viljanen. Nuket ovat Jenni Rutasen, musiikki Jukka Viitasaaren. Yli 12-vuotiaille suositellun näytelmän ensi-ilta on keskiviikkona 2.10. kello 19.

Eliisa-teatteri esittää Kulttuuritalo Laikussa tarinallisen konsertin Kuohuista kasvanut – Tammerkosken kaupungin 240 vuotta, joka kertoo Tampereen historiasta ja kaupungissa vaikuttaneista henkilöistä. Esityksiä vielä 6.10. ja 13.10.

Elokuva: Kuinka Jokeri syntyi?

Perjantaina 4.10. elokuvateattereihin saapuu kolme odotettua ensi-iltaa.

Viikon kotimainen ensi-ilta, Zaida Bergrothin ohjaama Marian paratiisi kertoo Maria Åkerblomista, karismaattisesta saarnaajasta 1920-luvun Kokkolassa. Elokuvan nimiroolissa nähdään Pihla Viitala.

Todd Phillipsin ohjaama Joker on uusin Batman-universumiin sijoittuvista elokuvista. Elokuva ei kuitenkaan keskity Bruce Waynen Lepakkomiehen hahmoon vaan Arthur Fleckiin eli Batmanin arkkiviholliseen Jokeriin ja hahmon syntyvaiheisiin. Pääosassa nähdään Joaquin Phoenix.

Amazing Grace on konserttielokuva, jonka piti alun perin saada ensi-iltansa jo liki puoli vuosisataa sitten. Filmimateriaali Aretha Franklinin vuoden 1972 konsertista losangelesilaisessa baptistikirkossa jäi kuitenkin teknisistä syistä julkaisematta – konsertista julkaistiin kylläkin livealbumi Amazing Grace. Nyt alkuperäinen kuvamateriaali on restauroitu, ja edesmenneen Sydney Pollackin aloittaman elokuvan on saattanut valmiiksi Alan Elliott.

Finnkinon viikon event cinema -näytökset ovat keskiviikkona 2.10 kello 20 konserttielokuva Roger Waters Us + Them sekä torstaina 3.10. kello 18 lontoolainen balettiesitys Matthew Bournen Joutsenlampi.

Arthouse Cinema Niagarassa nähdään lauantaina 5.10. kello 15 osana Sugrifest-ohjelmistoa virolaisen Moonika Siimetsin ohjaama draama Toveri lapsi ja maanantaina 7.10. kello 18.45 KAVI-näytöksenä Russell Mulcahyn fantasiamiekkailu Highlander – kuolematon (1986).

Finnkinon elokuvateatterien ohjelmiston näet täältä ja Arthouse Cinema Niagaran ohjelmiston täältä.

Mitä muuta? Runoraati aloittaa Kivessä

Keskiviikkona 2.10. kello 18 professori Hanna Suutela kertoo Vapriikissa tunnetuista tamperelaisista näyttelijättäristä otsikolla 1900-luvun alun tamperelaiset diivat ja impyet.

Torstaina 3.10. kello 17 luennoi puolestaan Museo Milavidassa Kristiina Huttunen otsikolla Forssan painokankaat. Esityksessä tutustutaan muun muassa Clara Nordforsin, Pirkko Hammarbergin ja Aini Vaarin retrokuoseihin.

Sunnuntaina 6.10. kello 12 kuullaan Kulttuuritalo Laikun Syrjä-kokoustilassa Markku Jaatisen teosofinen luento Platonin näkemyksistä ihmisestä ja elämästä.

Kaikille luennoille on vapaa pääsy.

Kulttuuriravintola Kiven ensimmäistä Runoraatia vietetään torstaina 3.10. kello 18.30. Raadin vierailevana jäsenenä on Heikki Kinnunen ja vakiojäseninä Heikki Salo ja Niina Hakalahti. Runot lukee Eriikka Magnusson, Erkki Kiviniemi juontaa.

Perjantaina 4.10. vietetään kello 13 alkaen Työväenmuseo Werstaassa Koko kansan kahvituntia. Paitsi kahvia ja pullaa, tarjolla on myös vartin mittaisia pikaopastuksia Werstaan Komuutti-tilaan avattuun Kahvia!-näyttelyyn.

Lauantaina 5.10. kello 14 juhlitaan Werstaan Työväentalo-salissa puolestaan Hannu Salama -raitin avajaisia. Ohjelmassa on Salaman haastattelun lisäksi muun muassa otteita Tampereen Työväen Teatterin tulevasta Juhannustanssit-ensi-illasta ja tanssimusiikkia Lasse Kossilan tahdissa.

Vapriikin lauantaita 5.10. piristävät kello 10–15 järjestettävät Kansainväliset jääkiekkokorttimessut, joille on vapaa pääsy.

Sunnuntaina 6.10. Tampereen taidemuseossa nähdään kello 15 alkaen Liisa Nurmisen Ikebana-näytös. Ikebana tarkoittaa modernia japanilaista kukkienasettelutaidetta.