Mitä tapahtuu 18.–24.2.2020? Hitler ja Blondi, Muistoja Finlaysonilta, Janne Laine, Iskelmä Gaala…

18.02.2020

Mitä kaikkea Tampereella ja Pirkanmaalla tällä viikolla tapahtuu? Joka tiistai listaamme viikon tärkeimmät kulttuuritapahtumat konserteista näyttelyihin ja muihin rientoihin.

Antti Lähde

Näyttelyt: Finlaysonin historia herää henkiin

Tampere-talon Talvipuutarhassa avautuu tiistaina 18.2. Suomen tunnetuimman eläintaiteilijan eli Juuso-karhun maalausten näyttely. Näyttelyssä on esillä paitsi Juuson ”tassutaidetta” myös valokuvia ja videoita, joissa karhu esiintyy yhdessä isäntänsä Sulo Karjalaisen kanssa.

Samoin keskiviikosta 19.2. lähtien on Tahmelan huvilassa esillä Osku Leinosen valokuvia otsikolla Elämisen jälkiä. Leinonen on kuvannut pintoja, esineiden yksityiskohtia ja työn merkkejä.

Perjantaina 21.2. avautuvat uudet näyttelyt Finlaysonin Työväenmuseo Werstaalla, Näsinpuiston Museo Milavidassa ja Pirkankadun Galleria Saskiassa

Werstaan näyttely Muistoja Finlaysonilta juhlistaa tehdasalueen 200-vuotista historiaa. Puuvillatehtaan tarinoiden luvataan heräävän henkiin entisaikojen tuttujen ja tuntemattomien työntekijöiden kertomina. Näyttely jatkuu ensi vuoden tammikuuhun asti.

Milavidan näyttely Aina mukana – käsilaukkujen vuosisata kertoo maun, designin ja muodin muutoksista käsilaukkujen kautta. Näyttely jatkuu 13.9. asti.

Saskiassa nähdään Kirsimaria E. Törösen reliefimäisiä teoksia. Tampereella syntynyt Törönen asuu ja työskentelee nykyään Mikkelissä.

Lauantaina 22.2. päästään katsomaan uusia näyttelyitä Tallipihan Taidekeskus Mältinrannassa, Finlaysonin Galleria Himmelblaussa ja Ojakadun Q Galleriassa.

Mältinrannan Galleriassa alkaa Mira Heijan, Heini Hiltusen, Joanna Lambergin, Ilkka Piiraisen ja Jerker Rambergin yhteisnäyttely Inkarnaatio. Esillä on kollaaseja, veistoksia, installaatioita, piirustuksia ja maalauksia yhteisestä teemasta.

Mältinrannan Studiossa on esillä Simo Saarikosken akvarellimaalauksia teossarjoista Unpleasant Truths ja 21st Century Portraits. Teokset tutkivat ihmisenä olemisen haasteita ja ristiriitoja 2020-luvun maailmassa.

Himmelblaussa avautuu näyttelyt Janne Laineelta ja Marko Lampisuolta, joilla on molemmilla pitkä historia Himmelblaun grafiikanpajalla. Molemmille vuonna 1970 syntyneille taiteilijoille näyttely on samalla 50-vuotisjuhlanäyttely. Laineelta on esillä taidegrafiikkaa ja Lampisuolta videoteoksia.

Q Galleriassa avautuu galleristi Katja Hannulan maalausten näyttely Drama.

Teatteri: Hitler marssii Työvikselle

”Kolmetoista laulua diktaattorille, saksanpaimenkoiralle ja pianolle”. Näihin sanoihin tiivistää Tampereen Työväen Teatteri tämän viikon ensi-iltansa Hitler ja Blondi. Michael Baranin ohjaamassa esityksessä Adolf Hitlerin roolissa nähdään Seela Sella. Ensi-ilta koetaan Eino Salmelaisen näyttämöllä keskiviikkona 19.2. Näytelmä on tuotettu ja toteutettu Suomen Kansallisteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistyönä.

Tampereen Legioonateatterin tuleva ensi-ilta Purificación kysyy, mikä on ihmiskunnan rakkauden tila. Marraskuussa Brasiliassa kantaesityksensä saaneen dystooppisen näytelmän toteuttaa Enso Ensemble, Neijing-koulun ja Legioonateatterin yhteistyössä syntynyt parantavan teatterin ryhmä. Ensi-ilta on lauantaina 22.2.

Nätyn Tehdään se yhdessä -opintojakson esitykset nähdään Teatterimontussa keskiviikkona 19.2. kello 19 ja torstaina 20.2. kello 15 ja 19. Kokonaisuuteen kuuluu kolme esitystä: Tää ois ny, Unhola ja Vastha mää tän tuli. Esiintyjinä ovat Nätyn ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat.

Museokeskus Vapriikin Postimuseossa nähdään perjantaina 21.2. kello 17 museodraamaesitys Kirjeitä piialle. Draamaesitys pureutuu erään piian vaikeaan tilanteeseen 1900-luvun alussa aidon kirjeaineiston pohjalta ja peilaa sitä nykyaikaan. Toisen kerran Kirjeitä piialle nähdään 3.4.

Heikki Lundin käsikirjoittama ja ohjaama parisuhdekomedia Pientä laittoa vierailee Kangasala-talossa lauantaina 22.2. kello 18. Neljännesvuosisadan naimisissa olleiden Masan ja Lissun rooleissa nähdään Juha Veijonen ja Maarit Peltomaa.

Jorma Uotisen draamakonsertti Avec Jorma piipahtaa jälleen Komediateatterissa 22.2.

Elokuva: Clint Eastwood & Guy Ritchie

Perjantaina 21.2. Suomen elokuvateattereissa nähdään kolme ensi-iltaa: The Gentlemen, Richard Jewell ja Koiranpäivät.

Jo sitä ennen, keskiviikkona 19.2., saapuu valkokankaille kotimainen komedia Se mieletön remppa. Taneli Mustosen ohjaaman ja yhdessä Aleksi Hyvärisen kanssa käsikirjoittaman elokuvan pääosissa nähdään Sami Hedberg ja Kiti Kokkonen.

Guy Ritchien ohjaama The Gentlemen kertoo Lontooseen muuttaneesta amerikkalaisesta, joka johtaa kaupungin tuottoisinta marihuana-imperiumia. Toimintakomedian rooleissa nähdään muun muassa Matthew McConaughey, Charlie Hunnam, Michelle Dockery, Hugh Grant, Colin Farrell ja Henry Golding.

Clint Eastwoodin ohjaama Richard Jewell on tositapahtumiin perustuva draamaelokuva yhdysvaltalaisesta vartijasta, joka löysi heinäkuussa 1996 kolme putkipommia sisältävän selkärepun Atlantan olympiapuistosta ja auttoi alueen evakuoimisessa, mutta josta tuli pian yksi pommi-iskun pääepäillyistä. Nimiroolia esittävän Paul Walter Hauserin lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Sam Rockwell, Kathy Bates ja Jon Hamm.

Kevin Johnsonin ohjaama Koiranpäivät on koko perheen animaatiokomedia ylellisyyteen tottuneesta koirasta, joka joutuu karkumatkallaan opettelemaan, kuinka oikeassa maailmassa eletään. Elokuvan tekijätiimi on tuttu muun muassa Shrekistä.

Niagaran viikon erikoisnäytöksinä nähdään kuukauden pohjoismaisena elokuvana Sidse Torstholm Larsenin ja Sturla Pilskogin Grönlantiin sijoittuva dokumentti Winter’s Yearning (20.2.), John Websterin henkirikosten traumojen purkamista käsittelevä dokumentti Silmästä silmään (20.–21.2.) ja KAVI-näytöksenä Nathan Juranin vuoden 1964 H.G. Wells -filmatisointi Ensimmäiset miehet kuussa (24.2.).

Finnkinon elokuvateatterien ohjelmiston näet täältä ja Arthouse Cinema Niagaran ohjelmiston täältä.

Keikat ja konsertit: Eppu-muusikot CCR:n kimpussa

Tampere-talon viikkoon mahtuu tällä viikolla paljon muutakin kuin Carmen-ooppera (19. ja 22.2.).

Iso sali on pyhitetty perjantaina 21.2. Iskelmä Gaalalle. Illan esiintyjiä ovat muun muassa Laura Voutilainen, Suvi Teräsniska, Elastinen, Jonne Aaron, Tuure Kilpeläinen, Lauri Tähkä ja Ressu Redford.

Tampere Filharmonia esittää torstaina 20.2. ja perjantaina 21.2. Pienessä salissa Hipinäaasi Apinahiisi -konsertin. Roope Mäenpään tilaustyönä säveltämä musiikkisatu perustuu Ville Hytösen kirjoittamaan lastenkirjaan. Konsertin johtaa kapellimestari ja viulisti Jan Söderblom. Kertojana kuullaan Tampereen Työväen Teatterin näyttelijää Aimo Räsästä.

Pienessä salissa koetaan myös Arja Korisevan Intimissimo-ilta (18.2.) ja Ilmavoimien Big Bandin Maisemakuvia Suomesta -konsertti (19.2.). Tampere-talon viikon päättää Sorsapuistosalissa Hanoi Rocks -legenda Michael Monroe (22.2.).

Tullikamarin Klubin viikko on tavallistakin raskaampi ja vilkkaampi. Ohjelmassa on Death Hawksin psykedeliaa (19.2.), virolaisen J.M.K.E.:n punkia ja Kumikamelin viistoa rockia (20.2.), Swallow the Sun melodista doom-metallia (21.2.) ja Doom Unitin hard rockia (22.2.). Viikon huipentaa viiden ulkomaisen metallibändin Europe Under Black Death Metal Fire II -kiertue, joka tuo Klubille muun muassa yhdysvaltalaisen Suffocationin, itävaltalaisen Belphegorin ja puolalaisen Haten (23.2.).

Tampereen G Livelabin viikon avaa TangoLab-illan vieras Martin Alvarado (19.2.). Frenckellin vanhassa pannuhuoneessa kuullaan myös juurimusiikkiyhtye Hoedownia (20.2.), popyhtye Youngheartedia (21.2.), yhdysvaltalaista jousitrioa Hear in Now’ta (22.2. kello 15) sekä CCR:n ja John Fogertyn lauluja esittävää Screaming Thundersia (22.2.), jonka kokoonpanosta löytyy Eppu Normaalista tuttuja muusikoita ja televisiostakin tuttu Sami Hintsanen.

Olympiassa kuullaan perjantaina 21.2. Tiisun ja Sydän, Sydän -yhtyeen suomirockia ja lauantaina 22.2. Antti Aution ja Markus Perttulan herkempää folk-tulkintaa.

Telakan Särinä-klubilla nautitaan torstaina 20.2. musiikista ja runoudesta. Lavalle nousevat Pelle & Romantiks, Se samea ja Satu Lepistö. Telakan keikkaviikon täydentävät folkyhtye Muuan mies (21.2.) sekä suomihiphopin veteraani Asa Band-taustayhtyeineen (22.2.).

Vastavirran alakerrassa esiintyvät perjantaina 21.2. hardcore-nimet Kohti tuhoa, Vivisektio ja Kovaa rasvaa. Yläkerrassa lempeämpiä poptunnelmia tarjoilevat Minä ja Nieminen sekä Nina Kaitaranta.

TAMK:n musiikkiteatteriopiskelijat, Tampereen konservatorion tanssinopiskelijat ja Pyynikki Sinfonia esittävät torstaina 20.2. Pyynikkisalissa Helena Rängmanin ohjaaman ”täyskahjon musikaalikonsertin” Loving Madly, jossa kuullaan lauluja muun muassa West Side Storystä, Billy Elliotista ja Viulunsoittaja katolla -musikaalista.

Samoin torstaina 20.2. konsertoi Kulttuuritalo Laikussa ranskalainen kitaristi ja improvisoija Guillaume Gargaud.

Tampereen keikkapaikoissa kuullaan viikon mittaan myös muun muassa Laura Moisiota ja Lauri Myllymäkeä (Salhojankadun Pub, 18.2.), Rantamaa (Maanalainen, 19.2.), Janne Tulkkia (Aikalisä, 21.2.), Ressu Redfordia (Ilves, 21.2.), Blackstar Haloa (Jack The Rooster, 21.2.), Sarkristaa ja Sacrificium Carmenia (Varjobaari, 21.2.) sekä Jo’ Buddy’s New Orleans Ensemblea (Paapan kapakka, 22.2.).

Valkeakosken musiikkiopistolla vietetään 17.–20.2. XIV Pianoviikkoa. Konsertit ovat maksuttomia ja ne järjestetään musiikkiopiston kamarimusiikkisalissa.

Torstaina 20.2. saapuu Kangasala-talolle maailmanmusiikkia ja jazzia yhdistelevä Joonas Widenius Trio.

Mitä muuta? Juice täyttäisi 70

Tampellassa sijaitsevassa Juicen kirjastossa vietetään keskiviikkona 19.2. Juice Leskisen (1950–2006) 70-vuotisjuhlia kello 12 alkaen. Kaikille avoimessa ilmaistapahtumassa esiintyy muun muassa Mikko Alatalo. Tuhannelle ensimmäiselle vieraalle tarjotaan kakkukahvit.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkuuden Taltuta klassikko! -kirjastaan saanut kirjallisuudentutkija Maria Laakso vierailee Pispalan kirjastolla tiistaina 18.2. kello 18 alkaen.

Museokeskus Vapriikin keskiviikon luennolla 19.2. kuullaan Egyptin jumalista ja heidän palvojistaan Ostiassa. Kello 18 alkavan luennon pitää dosentti Marja-Leena Hänninen.

Stand up -komiikan ystävälle riittää viikonloppuna tarjontaa. Komediateatterin Hovin Arimon stand up -hovissa vierailevat Anitta Ahonen ja Antti Haapala (21.2.), TTT-Klubilla naurattaa Mika Eirtovaara (21.2.) ja Yo-talolla puolestaan Tomi Haustola (22.2.). Lisäksi Ylioppilasteatterilla järjestetään Stand Up Underground -ilta (22.2.).

Mainitaan vielä, että Urjalassa Nuutajärven lasikylässä vietetään lauantaina 22.2. syntymäpäiväjuhlia ja avointen ovien päivää.