Lumikuningatar-jääbaletista nautittiin viikonloppuna Nokia Arenalla – ja kesään asti se onnistuu kotisohvalta käsin

31.12.2022
Lumikuningatar

Laura Lepistö hyytävän jäisenä Lumikuningattarena. Kuva: Miikka Varila

TANSSI | Tampere-talo Oy:n ja Kantelinen Company Oy:n tuottama suurproduktio Lumikuningatar sai viimeinkin ensi-iltansa. Luistelua, tanssia ja vähän jääkiekkoakin yhdistävän teoksen voi nähdä viikonloppuna Nokia Arenalla ja kesäkuuhun asti Yle Areenassa.

Merja Koskiniemi

Odotettu Lumikuningatar-suurtuotanto vaihtaa vuoden Nokia Arenalla. Perjantain ensi-ilta on varmasti ollut iloinen helpotus sadoille tuotannossa eri tavoin mukana olleille henkilöille. Koronarajoitukset sulkivat Arenan ovet vuosi sitten juuri ennen esityksiä, ja jo silloin pitkään valmisteltu produktio siirtyi vuoden jatkoajalle harjoituskentille ja -saleihin.

Taiteellinen työryhmä, ohjaaja-koreografi Reija Wäre, säveltäjä Tuomas Kantelinen, käsikirjoittaja Melissa A. Thompson, valosuunnittelija Mikki Kunttu, pukusuunnittelija Erika Turunen, naamioinnin suunnitellut Minna Pilvinen sekä muodostelmaluistelukoreografioista vastannut Anu Oksanen ovat sisukkaasti sitoutuneet työhönsä.

Vuoden viivästyksestä huolimatta alkuperäisessä, osin kansainvälisessä esiintyjäjoukossa tapahtui vain joitakin muutoksia. Suurin muutos on Kiira Korven jääminen pois nimiroolista, mutta alun perin Kevään roolissa luistellut Laura Lepistö on muuttunut oivallisen jäiseksi Lumikuningattareksi.

Kai 2

Mikki Kuntun valot loivat teokseen visuaaliset lavasteet. Kuva: Miikka Varila

Kaikki on nyt siis niin valmista kuin saattaa! Tekemisestä on lupa nauttia sekä jäällä että sen ympärillä.

Nokia Arena taipuu moneen. Musiikkikeikat ovat jäähalliympäristössä jo kuin kotonaan. Cats-musikaali ei antanut erityisen vahvaa kokemusta areenan toiseen päähän rakennetusta näyttämöteoksesta, mutta laulu saatiin silloinkin helposti täyttämään koko tila. Näissä tapauksissa yhden päädyn kuuluessa esiintyjille yleisö istuu hevosenkengän muodossa ja keskellä areenaa – ellei sitten tanssi katetun jään päällä.

Lumisotilaat

Periaatteessa Arenalla on esteetön näkymä teokseen. Kuva: Miikka Varila

Lumikuningattaressa yhdistetään kunnianhimoisesti taito- ja muodostelmaluistelua, tanssia ja ripaus jääkiekkoakin. Koko jääkaukalo on käytössä, ja sen reunoille on rakennettu korokkeet, joita käytetään osassa tanssikohtauksista. Jäällä tanssitaan liitäen luistimilla, mutta rohkeasti ilman luistimiakin. Huikean hienot valot luovat tarinaan visuaalisen lavastuksen.

Yleisö ympäröi esiintyjät, ja kokemus on aina osittain riippuvainen omasta paikasta. Periaatteessa soikea katsomo antaa hienon mahdollisuuden nähdä avoimesti kaiken ja ilahtua liikkeen kuvioinnista. Ellei sitten istu YLEn kameroiden takana, kuten osa yleisöä ainakin ensi-illassa.

Lumikuningatar oma paikka

Kuva: Merja Koskiniemi

Erilaisen perspektiivin esitykseen voi saada TV2:lta lauantaina 31.12. klo 19 tai Yle Areenassa 29.6.2023 saakka.

Vaikka Nokia Arenalla eniten nähdään jääkiekkoa, se on itseltä vielä kokematta. En tiedä, miten ottelut televisioidaan. En kuitenkaan usko, että kukaan haluaa istua paikalla, josta ei näe toista päätyä ja maalia ollenkaan.

Lumikuningatar Tampereen Nokia Arenalla vielä la 31.12.2022 klo 14 ja klo 19 sekä su 1.1.2023 klo 14 ja klo 19.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua