HENKILÖ | Liisa Hietasen virkkuuveistokset ovat valloittaneet ihmisiä kaikkialla, missä niitä on päästy näkemään. Hietasen lankapersoonat ja installaatiot asuttavat tällä hetkellä Tampereen taidemuseon alakertaa.
Kuvataide
Ulla-Maija Svärd on mennyt ihmisen sisälle – elinteokset esillä ensi kerran Lahden Uudessa Kipinässä
NÄYTTELY | Ulla-Maija Svärd on tullut tutuksi Kulttuuritoimituksen lukijoille valokuvaajana ja kirjoittajana. Nyt hän on kaivanut kellarikomerostaan esille ihmisen anatomiaa esittävät “elinpaketit”.
Korona-Mikan ohje sota-Mikalle: ”Ei pidä hermostua pienistä. Ja kannattaa levätä välillä”
KUVATAIDE | Pilapiirtäjät ja karikatyristit valitsivat koronakriisissä päivittäiseksi uutishahmoksi nousseen THL-johtajan vuoden palkitsevimmaksi pilapiirrosten kohteeksi.
Irti ihmiskeskeisyydestä – Ars Fennican voittanut Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista kerrontaa
KUVATAIDE | Hämeenlinnassa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt, kansainvälisesti menestyneimpiin suomalaistaiteilijoihin lukeutuva Eija-Liisa Ahtila vastaanotti Suomen suurimman taidepalkinnon Hämeenlinnan taidemuseossa.
26. Mäntän kuvataideviikot tarjoaa taiteenlajien ristiinpölytystä – tärkeintä on rohkea kokeilunhalu
KUVATAIDE | Tämän vuoden kuraattori, kuvanveistäjä Markus Kåhre, ei ole halunnut nimetä kuvataideviikoille erityistä teemaa: kiinnostavinta on kaikki se, mitä tapahtuu eri taiteenlajien välissä.
Keitä olivat historian yläosattomat naiset ja milloin alastomuus on ok? Katso 50 minuutin keskustelu Rinnat-näyttelystä
KESKUSTELU | Kulttuuritoimituksen järjestämä keskustelu Galleria Himmelblaun Rinnat-näyttelystä katsottavissa nyt tallenteena.