Kasvoja karanteenista! – Tässä kaikki raadin suosikit ja kunniamaininnan saaneet perusteluineen

MARJAforKTtext kuva HelinaHuotari 2020

Marja-Liisa Torniainen. Kuva: Helinä Huotari

KUVATAIDE | Viime huhtikuussa käynnistynyt yhteisötaidenäyttely Kasvoja karanteenista! sai loppuhuipennuksensa Galleria Himmelblaun tiloissa entisen Finlaysonin alueella 16.12.2020. Yleisölle striimatussa tilaisuudessa julkistettiin raadin suosikit ja valintojen perustelut.

Tämä on pakko tehdä! Niin ajattelin viime keväänä koronakaranteenin alkupäivinä saadessani idean taidenäyttelystä. Jos minä en tee tätä, ei kukaan muukaan tee. Enkä ole yksin. Niinpä uskaltauduin heittäytyä projektiin, josta päätoimittajamme sanoi: ”Tulet vielä katumaan!”

En ole katunut, mutta kieltämättä matkan varrella tunteiden kirjo on ollut laaja. Visio on silti pitänyt kutinsa.

On ollut ilo ja kunnia vastaanottaa ne sadat teokset, joita olette lähettäneet. Ne, ja niiden mukana tulleet tekstit, ovat vilpittömyydellään ja paneutuneisuudellaan saaneet minut usein kyyneliin ja liikuttaneet syvästi myös muita näyttelytyöryhmän jäseniä. Läheisiksi tulleiden tekijöiden töistä on ollut vaikea karsia mitään, etenkin kun se sotii yhteisötaidenäyttelyn perusajatusta vastaan. Tästä syystä iloitsen erityisesti siitä, että olemme saaneet näyttelypaikan ensi syksyksi ja voimme toteuttaa asiaan kuuluvan kokonaistaideteoksen Galleria Himmelblaussa. Pitäkää upeat työnne valmiina sinne, jos vain mahdollista!

Suunnitelmissamme on saada Kasvoja karanteenissa! -projektille omat nettisivut, joille voidaan koota teokset ja muu aiheeseen liittyvä materiaali helpommin selattavaan muotoon. Tämä itse asiassa oli ajatukseni jo työhön ryhtyessä, mutta resurssit eivät antaneet tuolloin siihen mahdollisuutta. Nyt, näyttelyprojektin ensimmäisen vaiheen tultua päätökseen, toisen häämöttäessä ja kolmannenkin jo ollen ajatuksissa, se kuitenkin toteutetaan.

Toivotan kaikille osallistujille ja lukijoille rauhallista ja rakkauden täyteistä joulua sekä siirtymistä uuteen vuoteen ja kauan odotettuun Vesimiehen aikaan Saturnuksen ja Jupiterin yhtymän myötä.

Marja-Liisa Torniainen

* *

Raadin yleisistä valintaperiaatteista

Raadin työskentelyn keskeisenä linjauksena voi todeta, että katseemme kiinnittyivät erityisesti tasokkaisiin teoksiin, joiden tekijät eivät ole välttämättä vielä tähän mennessä saavuttaneet laajaa valtakunnallista tunnettuutta. Tätä linjausta toteutettiin myös ammattilaisten sarjaa arvioitaessa.

Eri sarjoissa oli niin paljon hyviä, loistavia ja valloittavia teoksia, että raatilaiset käyttivät runsaasti tuskaisia tunteja suosikkien esiin seulomiseen. Tekijöitä oli myös hyvin erilaisista taustoista, esimerkiksi heidän ikänsä vaihteli muutamasta vuodesta yli 90-vuotiaisiin.

Osallistujien elämäntilanteista löytyi lähes kaikenlaisia vaihtoehtoja – heitä riitti tukea arkeensa tarvitsevista hoitokotien asukkaista valtakunnallisesti tunnettuihin, aktiivisesti taiteilijan uraansa parhaillaan toteuttaviin ammattilaisiin.

Lasten, harrastajien ja ammattilaisten sarjoja arvioidessaan raati otti osallistujien edustaman sarjan huomioon siinä, miten paljon ammattitaitoa parhaimmistoon valituilta teoksilta odotettiin. Ammattilaisten teoksilta odotettiin siis lähtökohtaisesti enemmän kuin harrastajilta, mutta samalla saatettiin huomata, että monen harrastajan teos olisi mennyt täydestä myös ammattilaisten sarjassa.

Kaikissa sarjoissa teosten karsiminen suosikkilistojen ulkopuolelle oli tuskallista, koska kuvataide voi olla niin monin eri tavoin houkuttelevaa, hurmaavaa ja inspiroivaa. Ammattilaisten sarjassa karsinnan tekeminen oli erityisen vaikeaa, koska teokset olivat kaiken kaikkiaan erittäin tasokkaita. Lasten sarjassa tällaisen karsinnan tekeminen on oikeasti ihan kohtuuton tehtävä. Ryhdyimme kuitenkin leikkiin, ja leikkinä se myös otettakoon!

Valintaperusteissa korostuivat lopulta:

  • vaihtelevat toteutustavat
  • teoksista kumpuava ilmaisun voima
  • kyky tavoittaa hetki, tunnelma ja tunnetila
  • Lisäksi taideharrastuksensa tai taiteilijauransa eri vaiheissa eläviä, taustoiltaan hyvin erilaisia tekijöitä haluttiin nostaa mahdollisimman yhdenvertaisesti esiin.

Erityisesti raadin huomio kuitenkin kiinnittyi myös ammattilaisten sarjassa taitaviin tekijöihin, jotka eivät vielä ole saavuttaneet niin sanotusti nimeä taidemaailmassa.

Raadin työskentelyssä oli omat pandemian tuomat haasteensa, koska osittain jouduimme tekemään tätä työtä etänä. Pari fyysistä tapaamistakin onnistuimme järjestämään, ja ne olivat ratkaisevia yhteisen linjan löytämiseksi sekä kunkin raatilaisen henkilökohtaisten suosikkilistojen yhteen saattamiseksi.

Hyvin monien teosten kohdalla olimme varsin yksimielisiä niiden kuulumisesta raadin nimeävien suosikkien joukkoon, mutta hajontaakin oli. Kaikkien raatilaisten kaikki suosikit eivät siis ole tässä listassa mukana, mutta erinomaisia teoksia oli osallistujien joukossa niin paljon, että saimme aikaan tällaiset kaikkien raadin jäsenten lopulta hyväksymät teoslistat kaikista sarjoista.

Katri Kovasiipi

RAATIforKT KASVOJAKARANTEENISTA torniainen 1

Raadin jäsenet Riikka Lenkkeri, Teemu Mäenpää ja Katri Kovasiipi.

* *

1. Lasten ja nuorten sarja

Tekstit Teemu Mäenpää 

Kunniamaininnat

Saga Gullichsenin surrealistisessa teoksessa yhdistyy hämmentävästi levollinen nuori tyttö, ahdistus sekä dialogi näiden kahden asia välillä.

Saga Gullichsen 1

Riinu Uutelan teos on synkkä, vahva ja ahdistava. Ihmishahmot ovat kuin muumioita tai zombiekansa, joka vaeltaa lehdettömien puiden lomassa. Vai ovatko puunrungot eristyksissä olevia ajatuksia, jotka eivät kohtaa… Teoksessa kiteytyvät monen ihmisen tunteet tästä koronahelvetistä.

20. Riinu Uutela Kasvoja karanteenista

Raadin suosikit

Aino Lamminpään teos pikkusiskostaan Hildasta on hieno kuvaus nuoresta tytöstä epävarmuuden keskellä. Teokseen Lamminpää on onnistunut vangitsemaan hienosti sekä tuntemattoman uhan että kodin turvan. Teos on värimaailmaltaan hillitty ja tekijä on onnistunut väreillä nostamaan kuvan vasemmasta laidasta hyökkäävän koronan esiin. Tässä kuvassa virus tuo mieleeni syksyiset lehdet, jotka olisivat vähän niin kuin pois pyyhittävissä. Haluan ajatella, että tyttö rutistaessaan turvallista tyynyä ajattelee samoin.

24.Aino Lamminpaa Pikkusiskoni Hilda

Nimimerkki Salkan Koronahirviö ilahduttaa kaikin tavoin. Se on kuin supersankari, joka pelastaa maapallon heikkojen ihmisten puolesta. Se on ihmisille kiltti, mutta syö koronaviruksen. Teoksesta Salka on leikannut ylimääräisen pois ja samalla onnistunut tekemään teokseensa efektin, joka muistuttaa minua eräästä vanhasta mainoksesta, jossa pesuaineella räjäytetään lika ja pöpöt pois. Toimii.

Salka Satokangas Koronahirvio

Janne Palokankaan teoksen sommittelu on vahva, eikä siinä ole mitään ylimääräistä. Päähenkilö, joka tässä tapauksessa on kissa, voisi olla mikä tahansa muukin elollinen. Tarina kerrotaan yksinkertaisella heijastuksella, joka feidautuu tyhjyyteen. Näkisinkin tämän omakuvana ja pohdintana tulevasta. Kissan ilmaan nostettu tassu ilmaisee mielestäni hienosti ajatusta siitä, että onko tämä nyt ihan totta.

32. Janne Palokangas Kissa ja heijastus

Janne Palokangas: Kissa ja heijastus

Tindra Svartströmin teoksissa on paljon katsottavaa, mutta hän saa pidettyä teoksensa kurissa. ne eivät ole tukossa. Svartström leikittelee surrealistisissa kuvissaan perspektiiveillä tavalla, josta tulee mieleen valokuvauksen päällekkäisvalotukset. Niissä on sekä huumoria, että jalat maassa olevaa rohkeaa mielikuvitusta. Luonto ja ihminen löytävät toisensa.

TINDRAsvarström1

* *

2. Harrastajat

Tekstit Riikka Lenkkeri

Raadin kunniamaininnat

Antti Salon akvarellimaalaus Komea nuori mies on väkevä ja elämäniloinen teos, joka kuvaa seisaallaan kohti katsojaa olevaa valkoiseen paitaan pukeutunutta nuorta miestä, joka hymyilee veikeästi tukka huolellisesti taakse kammattuna. Salon maalauksessa on värivoimaa ja elävyyttä, tunnelma on positiivinen ja tuntuu viestittävän, että kaikesta kyllä selvitään!

07. Antti Salo. Nuori komea mies

Katri Tenholan maalaama Omakuva on herkän intiimi teos, jossa tiivis ylhäältä alaspäin nähty kuvakulma luo hienovaraisen ja keskittyneen tunnelman. Akvarellimaalauksen vähäeleinen ja yksinkertainen mutta samalla pieniä yksityiskohtia tarkasti esittävä sivellintyöskentely korostaa hetkeen sidottua tunnelmaa. Tenhola kuvaa itseään päätetyön ääressä etätöissä. Teoksesta kasvaa kuitenkin lähtökohtaansa monimerkityksisempi teos, jossa ihminen tulee nähdyksi ja rajatuksi itseensä vaipuneena ilman poseerausta tai tietoisuutta tarkastelun kohteena olemisesta.

10. KatriTenhola Omakuva

Raadin suosikit

Matti Suhosen piirustus Hoitaja on kasvokuva maskia käyttävästä naisesta, hoitajasta. Teoksesta huokuu lempeä luottamus selviämisestä uudessa ja epävarmassa tilanteessa. Maskin läpi näkyvä leveä hymy ja keltainen helminauha hoitajan kaulalla kertovat jatkuvuudesta arkisessa toiminnassa sekä ilosta ja hyvästä mielestä. Kuvan mallina istui talossa taideryhmää ohjaava yhteisötaiteilija Tuuli Pollari, joka lähetti kuvat.

17. Matti Hoitaja

Marika Schulzen omakuva katsoo suoraan kohti katsojaa auki reväytetyin silmin. Maalauksen intensiivinen sommitelma ja vahva sisäänpäin kääntynyt tunnelma asettavat katsojan ikään kuin peiliksi nuorelle naiselle, joka katsoo itseään kauhistunut ilme kasvoillaan. Huoli ja epävarmuus kuvastuvat samaistuttavasti ja kouriintuntuvasti katseesta ja kasvojen ilmeestä. Sivellintyöskentely on varmaa, nopeaa ja intensiivistä, eteenpäin työntyvä sommittelu ja värivalinnat korostavat tehokkaasti teoksen huolensekaista tunnelmaa.

04. Marika Schulze Omakuva

Nina Westerbackin maalaus Pysy kotona, pese kädet, käytä maskia on kerronnallinen ja ilmaisuvoimainen teos, jossa kuva-aiheet ja sisällöt on sommiteltu ilmeikkäästi ja leikkisästi lomittain ja päällekkäin. Westerbackin maalaus on hieno osoitus maalauksen kyvystä yhdistää ja näyttää samanaikaisesti erilaisia tunteita, tunnelmia, asioita ja ajallisia kerrostumia. Teos toimii välittömänä tulkkina monimutkaiselle tilanteelle ja tuo esiin niin huolta, pelkoa kuin uskoa tilanteesta selviämiseen. Kekseliäs sommittelu ja voimakas värien käyttö tekevät maalauksesta mielenkiintoisen ja mieleenpainuvan.

Nina Westerback Pysy kotona pese kadet kayta maskia

* *

3. Ammattilaiset ja taideopiskelijat

Tekstit Katri Kovasiipi

Raadin kunniamaininnat

Matti Alapotin piirroksessa Elämänmakuinen on läsnä piirtäjän herkkyys. Iän tuoma kokemus välittyy kokeneen taiteilijan käden kautta paperille seittimäisesti harsuuntuvaksi, herkän pehmeäksi piirrosjäljeksi, jossa voima ja herkkyys yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla. Muotokuvan miehen särmät ovat pitkän elämän myötä hioutuneet, teoksessa on aivan erityistä lempeää luonnetta. Kuin vanha kaiken nähnyt puu tuo hahmo seuraa maailmanmenoa, samalla järkähtämättömyydellä, sopusoinnun ympäristönsä ja oman elämänsä välille löytäneenä. Enää ei tempoilla.

Matti Alapoti Elamanmakuinen

Pirjo Nykäsen Koronapäiviä valloitti raadin jäsenet iloluontoisuudellaan. Kolmen, jotenkin sorminukkemaisen hahmon lähes sarjakuvastrippimäinen rinnakkaisuus tuo esiin pandemiapersoonia, erilaisia tapoja olla olemassa kaiken tämän vallitsevan epävarmuuden keskellä, hyväntuulisuuttaan kadottamatta. Taiteilijalla on työskentelyssään rennon varma ja konstailematon

30. Pirjo Nykanen Koronapaivia

Raadin suosikit

Leena Vainion teos Kasvoni poikkeustilassa nousi esiin jo tekniikkansa ansiosta. Tekstiilitaidetta edustavia teoksia ei tullut monia koko kilpailuun. Vainio on toteuttanut muotokuvansa vesiväreillä ja langoilla saavuttaen värikirjoonsa erittäin onnistunutta maalauksellisuutta. Teoksen moniulotteisuutta sekä sen synnyttämiä tunnelmia ja tulkinnanmahdollisuuksia lisää työn kaksipuoleisuus: kirjotun muotokuvan takapuolella tiheästi roikkuvat langanpätkät luovat oman herkullisen sovelluksensa muotokuvasta. Ilmaisuun tulee mukaan hallitsemattomuutta, sisäistä säröilyä, jota korona-aika on omiaan ruokkimaan. Se avaa syvien tunteiden tason, riisuu teoksen yksiselitteisestä sievyydestä, samalla kiehtoen ja liehtoen katsojan mieltä.

Leena Vainio Nurjapuoli 1

Risto Kajon omakuva kertoo paikkaansa hakevan, Tampereelle vähän aikaa sitten muuttaneen taiteilijan olotilasta, kun hän kokee eristystä sekä pandemian että paikallisessa taidemaailmassakin toistaiseksi ulkopuolisen olonsa vuoksi. Taiteilija lojuu sohvallaan hiukan uupuneen pysähtyneisyyden vallassa. Maalauksesta voi aistia hetken, joka on tavallaan tyhjä, mutta tuo tyhjyyden kokemus on myös välttämätön siirtymävaihe silloin, kun ollaan juuri ottamassa askelta seuraavaan elämänvaiheeseen. Pandemia pitkittää tuota omakuvassa näkyvää lamaantuneisuuden ja odotuksen sekaista tunnelmaa, omakuvan taiteilija on asettunut eteemme paljaana ja teeskentelemättömänä vasten yön pimeyttä. Kajon teoksessa on vahva maalauksellinen ote ja värimaailma, joka kietoutuu väkevästi omakuvan tunneilmastoon.

18. Risto Kajo Omakuva

Marika Lahdenperän akvarelli Karanteeniballadi valloittaa liikkuvalla kädenjäljellään. Se tarttuu hetkeen, jossa voi varsinkin pandemian vallitessa tapahtua myös epätodennäköisiä asioita. Kylppärissä kitaraa soittava hahmo kaikenlaisten elämänjälkien keskellä on rento, intensiivinen, läsnä omassa olossaan. Ei tarvitse yrittää mitään ulkoisten paineiden vuoksi, vaan voi keskittyä siihen, mikä itseä syvällisesti kiinnostaa. Tässä akvarellissa on runsauden ja eloisuuden tunnelmaa, johon yltää ihminen, joka osaa juhlia sisäänpäin ja nauttia elämästä silloinkin, kun ei tarvitse laittautua, pukeutua eikä poistua omasta asunnostaan. Myös luovuudelle avautuu uusia mahdollisuuksia, kun koti muuttuu sen keskeisimmäksi näyttämöksi – vessaa myöten! Tämän intiimin, yksityisestä elämänpiiristä löytyvän onnen Lahdenperä näyttää positiivisella fiiliksellä vahvavärisessä akvarelliteoksessaan. Siitä huokuu myös jotain vastaansanomatonta nuoruuden vetovoimaa. Sanoisinpa, että nyt olemme sukupolvikokemusta välittävän teoksen ja taiteilijan äärellä.

23. Marika Lahdenpera Karanteeniballadi

* *

Yleisöäänestyksen voittajat ja eniten ääniä saaneet

Lapset ja nuoret

Puu Kekkonen

Seuraavaksi eniten ääniä saaneet tässä järjestyksessä:

Elsa Vähämäki, Aino Lamminpää, Janne Palokangas ja Pinja Haapaniemi

Harrastajat

Terttu Ahola

Seuraavaksi eniten ääniä saaneet tässä järjestyksessä:

Noora Verho, Tarja Sohmer, Hanna Makkonen ja Katri Tenhola

Ammattilaiset ja taideopiskelijat

Sini Somppi 

Seuraavaksi eniten ääniä saaneet tässä järjestyksessä:

Aino Rytkönen, Marika Lahdenperä, Misa Saraste ja Liisa Luostarinen

* *

Jutta Luukkonen Sisko

Ehdoton Instagram-suosikki oli 22-vuotias, Rovaniemellä taiteen kandidaatiksi graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa opiskeleva Jutta Luukkonen: ”Taideteokseni Siskokset syntyi tekstiilitaiteen sivuaineen loppuprojektina ja se kuvaa minua ja kahta isosiskoani. Teoksessa halusin kuvata sisarussuhteemme lujuutta ja sitä luottamusta ja rakkautta, jota toisiamme kohtaan tunnemme.”

* *

Kiitokset

Kannustuspalkinnot: Yhteistyössä Arteljee ja Kulttuuritoimitus.fi

Tila: Galleria Himmelblau ja Pertti Ketonen & henkilökunta

Julkistustilaisuus: Tampereen kaupungin tuotantotuki

Näyttelyprojektin graafisen ilmeen kuvituskuvat: Zsuzsa Demeter ja Viljami Heinonen

Näyttelyn vaakakuvista koottu Taidekalenteri vuodelle 2021 on hankittavissa Kulttuuritoimituksen verkkokaupasta.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Kasvoja karanteenista! -gaalassa palkittiin kymmenen ja jaettiin kunniamaininnat kuudelle – katso videot gaalasta ja palkituista teoksista

Kasvoja karanteenista! -gaalassa palkittiin kymmenen ja jaettiin kunniamaininnat kuudelle – katso videot gaalasta ja palkituista teoksista

KUVATAIDE | Kulttuuritoimituksen yhteisötaidenäyttelyn palkintogaalassa suorassa lähetyksessä nostettiin esiin 20 osallistujaa ja heidän työnsä. Karanteeniteema toteutui kirjaimellisesti, kun vallitsevan koronatilanteen takia palkittavat eivät voineet osallistua Galleria Himmelblaussa järjestettyyn tilaisuuteen.

lue lisää