Kaarina Lehtisalo, teksti
Emil Bobyrev, kuvat

Kansanmusiikkia uuteen uskoon tulkitseva Pekko Käppi & K:H:H:L julkaisi keväällä kolmannen albuminsa Väärä laulu. Kaksi aiempaa levyä Sanguis meus, mama! (2015) ja Matilda (2017) olivat saaneet jo paljon kiitosta, mutta Väärä laulu kuulostaa vielä näitäkin vaikuttavammalta: biisit olivat entistä voimallisempia, musiikki soi komeammin kuin koskaan.

Epäilemättä bändi on ehtinyt hioutua yhteen vuosien aikana, mutta myös laulujen lyriikat sopivat musiikkiin täydellisesti, luovat yhtenäisen maailman, ajattoman, paikattoman, nykyisen, muinaisen. Jos jouhikkoa soittavaa Pekko Käppiä on jo aiemminkin kutsuttu shamaaniksi, niin viimeistään nyt loitsut veivät kuulijaa ajassa menneeseen ja tulevaan – ja koskettelevat ihmismielelle tuttuja, vaikka järjelle käsittämättömiä aiheita.

Väärä laulu -albumin kaikki lyriikat on kirjoittanut Tampereella asuva runoilija Toni Tapaninen (s. 1978). Uudet laulut, väärät laulut, ovat syntyneet muusikon ja runoilijan luovassa yhteistyössä.

Laihan koiran haukku

Toni Tapaninen ja Pekko Käppi tutustuivat toisiinsa jo vuosituhannen alkupuolella, Tapanisen muistin mukaan vuonna 2004, kun Tapaninen oli mennyt juttelemaan Käpille ravintola Telakalla Tampereella keikan jälkeen. Varsinainen taiteellinen yhteistyö alkoi kuitenkin vasta viitisen vuotta sitten, kun Tapaninen – joka oli vaikuttunut Pekko Käpin Rammat jumalat -albumista – päätti lähettää Käpille yhden oman sanoituksensa.

Tapaninen on nuoresta lähtien kirjoittanut itse tekstejä englanniksi, mutta nyt oli syntynyt runo suomeksi.

– Olin viimeksi kirjoittanut suomeksi noin viisitoista vuotta sitten, mutta kirjoitin sitten sen Laihan koiran haukun. Lähetin tekstin Pekolle sähköpostilla ja sanoin, että tee tästä biisi jos haluat, mä en itse tee suomenkielisiä biisejä.

”Laihan koiran haukku ei kuulu taivaaseen” on vanha sanonta, joka tunnetaan eri muodoissa eri kulttuureissa. Toni Tapaninen oli kuullut sanonnan omalta mummoltaan, Edithiltä. Ja nyt se muotoutui runoksi.

Laihan koiran haukku ei kuulu taivaaseen

Voi Herra, katso nyt lapsiani
ei ole luuta mun antaa
vatsansa kuin parkittua nahkaa
kuristaen selkäin rankaa

Mut miks kääntyä sun puolees
miks luottaa rukoukseen
laihan koiran haukku ei kuulu taivaaseen

Voi Herra, katso mun rouvaa
päivät kaksin kerroin kantaa
pois kääntyy, kasvonsa peittää
ei ole rakkauteni vettä, ei leipää

Mut miks kääntyä sun puolees
miks luottaa rukoukseen
laihan koiran haukku ei kuulu taivaaseen

Herra, kaivanut oon haudat
mut kuoleman soisin sun kauttas
en itse tohdi loppuun heitä saattaa
sen sulta pyydän ja yksin jatkan matkaa

Mut miks kääntyä sun puolees
miks luottaa rukoukseeen
laihan koiran haukku ei kuulu taivaaseen

Toni Tapaninen, 2015

VIDEO: Laihan koiran haukku ei kuulu taivaaseen (ohj. Sami Sänpäkkilä).

Pekko Käppi muistaa tehneensä Laihan koiran haukusta useita, jopa neljä tai viisi eri versiota. Sanguis meus, mama! -levylle päätyi hänen mukaansa versio, joka kuulosti ensin hänen omiin korviinsa ”liian kevyeltä”.

– Mutta lopulta ihan hyvä, että tuli juuri tuo versio, sanoo Käppi nyt.

Myös Tapaninen ensi alkuun hätkähti sitä, miltä Laihan koiran haukku ei kuulu taivaaseen kuulosti Käpin & K:H:H:L:n käsittelyssä. Hän oli ollut hurmaantunut Käpin Rammat jumalat -levystä, ja nyt suunta oli ihan toinen.

– Olin että oho! Ai tuli tämmöinen! nauraa Tapaninen.

– Mutta kun siihen tottui, niin oikein innostuin ja aloin kirjoittaa vähän kaikennäköistä. Sitten Pekko kertoi, että he ovat valmistelemassa seuraavaa levyä ja kysyi, haluaisinko kirjoittaa myös sinne jotakin. Vastasin, että olen tässä itse asiassa jo kirjoittanutkin.

”Kuin hana olisi auennut”

Seuraavalle Matilda-levylle Tapaninen teki jo viisi sanoitusta. Sata irti revittyä kieltä, Supermies, Armoa, ihminen!, Palavien lasten laulu ja Kaikkeus ovat hänen kynästään.

Pekko Käppi kertoo, että Matildaa tehtiin niin, että useat sävellykset olivat jo valmiina, mutta sanat puuttuivat. Luova työ Tapanisen kanssa osoittautui varsin toimivaksi.

– Osan näistä sävellyksistä Toni kuuli ja teki niihin sanat. Välillä oli niin tehokasta, että jossakin bussipysäkillä nähtiin ja muutama sana vaihdettiin. Ja olisiko ollut jotkut mun synttärijatkot, kun kerroin Tonille, että nyt tarvittaisiin kahdeksan säettä. Kuvailin vähän rytmiikkaa ja siltä pohjalta Toni teki sanat. Ne kävi sellaisenaan.

Yksi levyn vaikuttavimmista kappaleista on Palavien lasten laulu. Se on salaperäinen, pelottavakin.

Palavien lasten laulu

I

Päässäni liikkuu reikä ammottava
kampelan silmä hakee paikkaansa
suven suloisen vedessä palavia lapsia
nauravin suin ne minua pilkkaavat

Lammen pohja koristeltu kynttilöillä
tahto tahtojen täytetty kätteni töillä
yksi kerrallaan näen niiden syttyvän
ja palavien lasten lauluun yhtyvän

Makaa lapset uupuneena tuhkassa
sammuneet tähdet luojan astiassa
niin aina lihan loistavissa varjoissa
isä äitiin yhtyy, syntyy palavia lapsia

Yksi kerrallaan näen niiden syttyvän
ja palavien lasten lauluun yhtyvän

II

Messingin kuultavassa
vedenalaisessa hämärässä
se seurasi ja laski potkivia jalkoja.

Se oli peto, valmis ja jäntevä.
Tytöt olivat sen mieleen. Ja pienet pojat.
Jokaisen meistä oli uitava lammen yli.

Jos on nähnyt sen puhkuvat kasvot ja katsonut pois,
tulee hädästä läpi pinnan uusi ihminen,
joka ei enää tunne näkemäänsä rantaa ja taivasta.

Mies nykii ja riuhtoo jalkoja
kuin pudottaakseen mannan ylähyllyltä lattialle
sotkien sen lasimurskaan.

Isät ja äidit pelottelevat sillä,
ja myöhemmin selittävät saduksi.
Se elää iäti lammen syysvalossa ja näkee nälkää.

Se on synkkä huohottava eläin
kauniiden nuorten pakaroiden edessä.

Sen veri virtaa vauhkona kiroten isäntäänsä,
jonka se uskoo määränneen osakseen
raskaat hidastuvat askeleet
sen muka itsensä valitsemassa painajaisessa.

Jokaisen oli uitava sen käsien ylettyville.
Älä usko niitä, jotka valehtelevat sen saduksi.

Toni Tapaninen, 2017

Palavien lasten laulun ensimmäinen osuus esitetään laulettuna, toinen on puheosuus. Nämä kaksi osaa myös syntyivät eri aikaan.

– Olin bussissa matkalla Helsinkiin. Siitä oli varmaan viikko tai kaksi kulunut, kun olin lähettänyt lauluosuuden Pekolle. Siinä matkalla mulle tuli mielikuva tästä vedenalaisesta hahmosta. Ja se puheosuus, se tuli kuin vesi hanasta. Seuraavana päivänä korjasin siitä kaksi tai kolme sanaa, ja lähetin Pekolle tekstarilla. ”Siinä on Palaviin lapsiin puheosuus”. Ja Pekkohan lähetti jo kaksi päivää myöhemmin demon, että tällainen tuli.

Tapaninen kertoo liikuttuneensa, kun kuuli Palavien lasten laulun puheosuuden, jonka levyllä esittää näyttelijä Tanja-Lotta Räikkä.

– Tanja-Lotta Räikkä on ihminen, jota arvostan todella paljon. Hänen esittämänään laulun puheosuus oli todella pysäyttävä kokemus.

Toni Tapaninen ei halua liikaa avata tai selittää tekstejään, mutta häntä ärsyttää, jos arvostelijat eivät edes yritä vaivautua ajattelemaan tekstien merkitystä – niin kuin joskus on käynyt.

– Harvoin jaksan ottaa hernettä nenään siitä, että sanoituksistani tulee erilaisia käsityksiä, koska on taiteen rikkaus, että on niin monta teosta kuin on kokijaa. Mutta eihän Palavien lasten laulussa konkreettisesti ole kyse ”palavista lapsista”. Se on kielikuva, metafora.

– Palavien lasten laulussa käsitellään enemmänkin ihmisen alitajunnan virtaa, minkä armoilla me eletään joka päivä. Me eletään aivan järkyttävän myllyn keskellä koko ajan. Siis kaikki. Ja osittain tämä maailma on sellainen kuin se on, juuri sen takia, että me yritetään sammuttaa ja tukahduttaa tiettyjä asioita. Kuten seksuaalisuuteen liittyviä asioita, uskoon liittyviä asioita, ja alistamiseen ja ylistämiseen liittyviä asioita. Näiden asioiden kanssa on kauhean puristuksen alla eletty vuosisatoja, vuosituhansia.

Palavien lasten laulussa tärkein teema Tapanisen mukaan on muuttuminen lapsesta aikuiseksi, tämän rajan ylittäminen.

– Mikä on se varjoraja, jonka yli mennään. Meillä on kauhean selkeät ajatukset siitä, että jossakin vaiheessa saa olla jotakin, ja jossakin vaiheessa pitää olla jotakin. Ikään kuin tietyt asiat jäisivät pois, eikä niitä ei enää ole, kun se raja ylitetään.

Vaikka Tapaninen kuvaa Palavien lasten laulussa omaa aikaamme, tai mitä tahansa ihmisen aikaa, tuntuu tuo veden alla vaaniva otus jotenkin kummallisen tutulta. Se tuo mieleen eri kansojen uskomuksissa ja tarinoissa veden alla piilevät olennot, sellaiset kuten suomalaisen kansanperinteen Näkki.

– Näkki tuli itsellenikin mieleen, mutta ei kirjoittaessa, vaan vasta myöhemmin. Itse asiassa mulla on lapsuudesta muisto, kun mä olen mummoni veljen luona Ullavassa. Siellä on joki, en tiedä kuinka iso se on, mutta silloin pienen muksun silmin se näytti tosi isolta. Ruskea ja rauhallisesti virtaava vesi, joka oli tyyni, mutta samalla liikkui – kuin tasainen levy. Mummon veli, Alvari sanoi mulle, että älä mene liian lähelle sitä reunaa, tulee Näkki ja vie sut. Se on jäänyt mieleen.

”Miksi laulat väärää laulua?”

Kun Pekko Käppi alkoi tehdä K:H:H:L:n kanssa kolmatta levyä, oli selvää, että Toni Tapaninen tekisi kappaleiden tekstit, sillä yhteistyö oli osoittautunut toimivaksi.

Toisin kuin Matildaa tehdessä, luomisprosessi kulki nyt teksteistä musiikin suuntaan. Molempien miesten puheesta kuulee, kuinka luontevasti symbioosi toimii. Vaikka Tapanisen lyriikat käsittelevät vakavia aiheita ja ovat usein synkkiäkin, Tapanisen ja Käpin yhteistyö sai Väärän laulun aikaan myös leikkisiä piirteitä. Tapaninen lähetteli Käpille kirjeitä, joissa oli yksi säe sanoituksesta.

– Silloin kun ruvettiin Väärää laulua tekemään, annoin Pekolle etiäisiä. Kaivoin esiin vanhoja puukaiverruspiirroksia 1500-1600-luvuilta – sellaisia, joita on uskonnon- tai historiankirjoissa. Otin aiheeseen sopivan kuvan, ja sitten tekstistä yhden lauseen. Jonkin ajan kuluttua lähetin sitten varsinaisen tekstin.

Näitä tekstejä tuli Pekko Käpille sieltä täältä, ravintola Telakan tarjoilija saattoi ojentaa hänelle salaperäisen ruskean kuoren, jonka päällä oli sininen ankkurisinetti. Nousuvesi-kappaleen teksti tuli pullopostina.

– Sitä tekstiä tuli ihan tolkutonta tahtia, muistelee Tapaninen hymyillen. – Ja olihan tämä luonteva tapa pitää hauskaa myös.

Jotkut Tapanisen ideat syntyvät hyvin arkisissa, mukavissakin tilanteissa. Näin kävi Väärä laulu -albumin nimibiisin kohdalla.

Tapaninen oli leikkimässä tyttärensä kanssa legoilla, hyräili jotakin siinä samalla, kun yhtäkkiä tytär, tuolloin neljävuotias Edith, kysyi hyvin vakavana: ”Isi, miksi laulat väärää laulua?” Isä oli lopettanut hyräilynsä siihen paikkaan ja juossut kirjoittamaan idean ylös.

Runona Väärä laulu on viety kauas tuosta tilanteesta – mutta kysymyksen perimmäinen syvyys ei ole kadonnut.

– Itselleni on merkitystä myös sillä, että ensimmäinen laulu, jonka kirjoitin Pekolle, oli tullut mummoni Edithin käyttämästä sanonnasta ”laihan koiran haukku ei kuulu taivaaseen”. Ja nyt ”väärä laulu” tuli tyttäreni Edithin kysymyksestä. Ympyrä sulkeutuu kolmen levyn trilogialla.

Sanan ja musiikin synteesi

Tapanisen tekstit ovat moniselitteisiä, arvoituksellisia. Haastattelussa Tapanisen kanssa selvisi ainakin se, että haastattelija ei ehkä ollut ihan pihalla, mutta kuitenkin eri universumissa kuin lyyrikko itse. Silti kuulija kuin kuulija voi vaistomaisesti tajuta Tapanisen sanoitusten merkityksen, omista lähtökohdistaan. Runot tuntuvat pureutuvan ihmisen olemisen ja elämisen ytimeen.

Entä musiikin tekijä Pekko Käppi, ymmärtääkö hän mistä lyriikat kertovat?

– Aika harvoin olen kysynyt Tonilta, mitä hän runoillaan tarkoittaa. Ensimmäiseksi ajattelen niistä oman tulkintani. Ja minusta on hyvä, että tekstit ovat tarpeeksi monitulkintaisia, sillä tavoin ne palvelevat monia, Käppi sanoo.

– Taiteessa on yksi tärkeimpiä asioita se, että illuusio säilyy mahdollisimman pitkälle, ja ihminen muodostaa siitä kokemuksesta omansa.

Tapanisen sanoitusten maailma on hyvin samanlainen kuin se, mikä on jo aiemmin kuultu Pekko Käpin omissa ja Käpille kirjoittaneiden muiden sanoittajien teksteissä. Niissä on kaikuja suomalaisesta kansanperinteestä, vanhoista taruista – ja tuonpuoleisesta. Tapanisen runot ovat hyvin ”linjassa” tässä aihepiirissä, ja niissä tuntuu ja kuuluu voimakas inspiraatio.

Kun Käpiltä kysyy, miten hän kokee Tapanisen runot, hän vertaa kokemusta unennäköön.

– Se fiilis mikä Tonin runoista tulee, se on sellainen – vähän vaikea selittää – mutta se on kuin olisi unessa ja sitä unta pystyy jatkamaan…

Taiteellinen yhteistyö Tapanisen kanssa on helpottanut myös ihan käytännössä Käpin sävellystyötä ja työskentelyä K:H:H:L-yhtyeen kanssa. ”Synergiset” edut tuntuvat konkreettisesti musiikin tekemisessä.

– Olen itsekin tehnyt tekstejä, mutta olen hidas. Ja sitten biisit vain jäävät sinne limboon, jossa on tosi paljon biisejä, kun en saa tekstejä valmiiksi.

– Nyt on ollut suuri helpotus, kun on voinut ruveta vaan tekemään biisejä, Laineen Tommin ja muiden kanssa. On säästytty monelta turhautumiselta. Biisien tekeminen on ollut mukavaa.

Tämä onnistunut yhteistyö kuuluu Väärän laulun koko musiikillisessa maailmassa, biisit eivät ole mitenkään ”heppoisia”, mutta siinä mielessä helppoja, yhteen hioutuneen taiteilijaryhmän työn tulosta, että ne houkuttelevat kuuntelemaan, vangitsevat kuulijan mukaansa.

Tapaniselle yhteistyö Pekko Käpin kanssa tuntuu synnyttäneen voimakkaan luomisvireen.

– Siinä on sellainen omituinen juttu, että kun mä teen Pekolle tekstejä, niin mä teen sata kertaa nopeammin kuin mitä mä teen itselleni. Mä en tiedä mistä se johtuu.

– Mä olen kokenut myös älyttömän vapauttavaksi sen, että kun mä annan Pekolle ne tekstit, niin mä en kerta kaikkiaan tiedä, mitä sieltä tulee.

Tapanisen ja Käpin taiteellinen yhteistyö on siis – jos ei nyt ihan match made in heaven – niin ainakin match made in Telakka.

”Lukeminen voi pelastaa ihmisen”

Tapanisen kanssa jutellessa tuntuu siltä, että hän on löytänyt oman äänensä vasta ihan hiljattain, muutamia vuosia sitten. Ja erityisesti tämä on tapahtunut luovassa yhteistyössä Pekko Käpin kanssa. Miehille on tullut tavaksi tavata säännöllisesti pari kertaa viikossa, kun lapset on viety kouluun ja päiväkotiin. He juovat teetä ja kahvia ja juttelevat – kaikesta muustakin kuin vain musiikista, sanoituksista ja biisien tekemisestä.

– Yhteistyö Pekon kanssa – ja ystävyys – sen merkitystä ei voi liikaa korostaa. Se on kaunista, koska se tulee luovuuden kautta. Se on kääntänyt mun elämässä akselia monella tavalla hyvään suuntaan, sanoo Tapaninen.

VIDEO: Toni Tapanisen sanoittaman Hullu kukko -kappaleen musiikkivideo. 

Myös K:H:H:L-yhtyeen muut muusikot, kitaristi Tommi Laine, basisti Nuutti Vapaavuori, ja nyt yhtyeeseen liittynyt rumpali Jani Auvinen, ovat Tapaniselle läheisiä.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen kuuluvani johonkin ryhmään. Ja se on iso asia, Tapaninen sanoo.

Tapaninen kuvailee nousseensa myös itse musiikillisesti ”haudastaan”. Hän on kirjoittanut vuosien varrella paljon musiikkia, jota haluaa nyt tehdä. Myös kirjoittaminen on muuttanut suuntaa. Vaikka hän edelleen tekee biisejä englanniksi, runoja ja proosaa syntyy nyt suomeksi.

–Mulle tehnyt ihan helvetin hyvää kirjoittajana, että olen lähtenyt tähän sanoitusten tekemiseen mukaan. Se on kehittänyt mua, todella, todella paljon. Pari viimeistä vuotta on ollut aika rajua kehitystä.

Tapaninen aloitti kirjoittamisen jo 13-vuotiaana. Hän kirjoitti biisejä, joita ei ollut olemassa – englanniksi. Teini-iässä hän opetteli myös soittamaan rumpuja ja soitti kavereiden kanssa muiden tekemää musiikkia, kuten Led Zeppeliniä, Jimi Hendrixiä, The Doorsia, Black Sabbathia.

Koulu Tapanisella jäi peruskouluun. Aikuisena hän opiskeli yhden talven Helsingin avoimessa yliopistossa uskontotiedettä ja yleistä kirjallisuustiedettä, mutta muuten hän on muusikkona ja kirjoittajana itseoppinut. Tapaninen kiitteleekin kirjastoa opinahjokseen, ja hän sanoo olevansa ”kävelevä esimerkki siitä, miten lukeminen voi pelastaa ihmisen”.

Muutettuaan syntymäkaupungistaan Kokkolasta Turkuun vuonna 1999 Tapaninen alkoi ”tahkota” Turun vanhaa kirjastoa läpi. Suosikkikirjailijoiden lista on edelleen varsin pitkä: Virginia Woolf, William Faulkner, Charles Baudelaire, Georges Bataille, Jean Genet, Franz Kafka, Fjodor Dostojevski, Herman Melville, William Shakespeare, Mark Twain, Marcel Proust, Dylan Thomas, Joseph Conrad. Kotimaisista kirjailijoista vaikutuksen ovat tehneet Edith Södergran, Tyyne Saastamoinen, Timo K. Mukka ja Jouko Turkka.

Englanninkielisiä kirjailijoita Tapaninen kertoo lukeneensa alkukielellä ja myös oma kirjoittaminen on näihin päiviin asti ollut englantia.

– Mutta nyt kirjoitan romaania. Suomeksi. Olen jo kaksi kertaa aiemmin kirjoittanut sen umpikujaan. Toivotaan, että kolmas kerta toden sanoo.

Omien tekstiensä lisäksi Tapaninen jatkaa yhteistyötä Pekko Käpin ja K:H:H:L:n kanssa. Syyskuussa yhtye osallistuu Helsingin Tavastialla järjestettävään Kalevala elävänä tai kuolleena -festivaaliin, jonka puuhamiehinä ovat Juha Hurme ja Tuomari Nurmio. Ennen tapahtumaa julkaistaan myös albumi, jossa eri taiteilijat esittävät kalevalaista perinnettä omina tulkintoinaan.

Toni Tapaninen on mukana projektissa ja kirjoittanut tätä varten kaksi kappaletta, Aino ja Kirohevonen. Kirohevonen on Tapanisen luoma oma hahmo, joka ”voisi olla Kalevalassa”. Aino on tietenkin se Kalevalan Aino, joskin ihan erilaisena – tällä kertaa naisena, joka sanoo suorat sanat.

Toinen tärkeä yhteistyöprojekti on syksyllä Telakalla ensi-iltansa saava musikaali, Tanjalotta Räikän käsikirjoittama ja ohjaama Jussi & Jussi, jossa musiikin esittää Pekko Käppi & K:H:H:L. Näihin lauluihin Tapaninen on parhaillaan kirjoittamassa sanoituksia.

Ajattomien loitsujen aika

Toni Tapaninen kertoo, että Pekko Käppi saa edelleenkin kuulla ”ei kansanmusiikki ole tuollaista” -kommentteja. Tämä kuulostaa ihmeelliseltä, koska juuri Pekko Käppi & K:H:H:L on tavoittanut kansanmusiikista jotakin joka tuntuu aidommalta kuin opeteltu, kaavamainen perinteen jäljittely. He ovat ottaneet perinteen omakseen, aidosti.

Lyriikan näkökulmasta tärkein elementti perinteisessä runonlaulannassa on toisto. Myös Tapanisen kirjoittamat laulut ovat kuin loitsuja.

– Mua viehättää hokemallisuus ja junnaus, Tapaninen sanoo.

– Sielun veljillä oli paljon sitä, Kingston Wallilla oli paljon sitä…. Kun tarpeeksi jankataan jotakin juttua, niin maa alkaa hävitä jalkojen alta.

Tapaninen kertookin tavoittelevansa ”kaikkeuden pulssia, sitä nyt-hetkeä, joka tapahtuu irti ajasta”. Tämä hurmoksellinen loitsuaminen elää erityisen voimakkaasti Väärä laulu -albumin tunnetuimmassa kappaleessa, Ikonissa.

Ikoni

Herää kuva sun kuvasi henkiin herätä
ja yllytä yllytä syökse ja hengessä
kuljeta hengitä elävä

Liiku ja laula ja lävistä kuolema
Tule! Tule! Tule! Ole Jumala!

Toni Tapaninen (2019)

Ikoni on Väärän laulun kuunnelluin kappale. ”Pieni hitti”, toteaa Tapaninen myös itse. Runossa ei ole paljon sanoja, mutta ne sanat ovat tehneet moniin vaikutuksen – eri tavoilla, eri tarpeisiin. Tapaninen kertoo palautteesta, joka häntä erityisesti lämmitti: eräs mies oli kertonut vaimonsa synnytyspelkojen helpottaneen Ikonin ansiosta – ja Ikonia aiottiin kuunnella myös synnytyksessä.

– Tällainen palaute on ihan parasta. Jos työllänsä saa edes hitusen pelkoa pois maailmasta, ei voi kuin olla kiitollinen.

Ikoni on myös Tapaniselle itselleen hyvin tärkeä. Se hetki, kun hän kuuli Ikonin demon ensimmäistä kertaa, oli liikuttava.

– Tiesin, että Ikoni on tähän mennessä parasta, mitä on kimpassa Pekon ja bändin kanssa tehty. Ja ajattelin, että jos vaikka huomenna musta aika jättäisi, niin tänne jää ainakin tyttäreni Edith ja Ikoni. Kaksi sellaista juttua, että tulipahan käytyä – ja ihan hyvin meni.